Naisten MM-jääkiekko peruuntui viime hetkillä – Suomen maajoukkueluotsi yllättävästä päätöksestä, päivää ennen lähtöpäivää: ”Tätä pitää vähän sulatella”.

0

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF vahvistaa naisten MM-turnauksen perumisen, josta kanadalaismedia uutisoi aiemmin tänään. Syynä perumiseen on koronavirustilanne ja -rajoitukset. IIHF:n mukaan kisoille etsitään uutta ajankohtaa, ehkä kesälle.
Kisat piti pelata 6.-16. toukokuuta Halifaxissa ja Trurossa, Nova Scotian provinssissa.
– IIHF ja Kanadan jääkiekkoliitto ovat saaneet varmistuksen Nova Scotian aluehallinnolta, että 2021 IIHF:n naisten jääkiekon MM-turnaus Halifaxissa ja Trurossa peruuntuu, johtuen turvallisuushuolista liittyen koronavirukseen, liitto kertoi sivuillaan.
Myös viimevuotiset naisten MM-kisat peruuntuivat koronaviruspandemian takia.
– Tämä on hyvin suuri pettymys, vain muutama viikko ennen turnauksen alkua. Uskoimme lujasti, että meillä oli riittävät turvallisuustekijät suojelemaan pelaajia, toimihenkilöitä, katsojia ja Halifaxin sekä Truron asukkaita. Pohjana olivat IIHF:n ja Kanadan liiton kokemukset (vuodenvaihteen) nuorten MM-kisoista Edmontonista, IIHF:n puheenjohtaja Rene Fasel sanoi.
Fasel vakuuttaa, että kisat pyritään pelaamaan tänä vuonna.
– Meidän on hyväksyttävä tämä (Kanadan) hallinnon päätös. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että meillä ei olisi naisten MM-kisoja 2021. Olemme velkaa kaikille vaikean vuoden jälkeen kaukaloon pääsyä odottaneelle pelaajalle sen, että teemme kaikkemme varmistaaksemme, että tämä turnaus voidaan siirtää uuteen ajankohtaan tänä vuonna.
– Kanada on yhä sitoutunut järjestämään naisten MM-turnauksen tänä vuonna. Tutkimme kaikki mahdollisuudet kisojen järjestämiseen tulevina kuukausina, mikäli se katsotaan turvalliseksi, Kanadan jääkiekkoliiton puheenjohtaja Tom Renney täydensi.
Suomen maajoukkue olisi lähtenyt kohti Kanadaa huomenna.
– Maailmanlaajuisesti ja terveydellisesti ajatelleen tämä oli ehkä parempi, mutta miksi se jätettiin näin myöhään. Tätä pitää vähän sulatella, maajoukkueen päävalmentaja Pasi Mustonen sanoi STT:lle.

https://www.iihf.com/en/events/2021/ww/news/25035/women_s_worlds_cancelled_iihf_to_seek_new_dates

STT

Kuvat:

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments