
Salon keskusta-alueen liikenneturvallisuus on kohentunut melkoisin harppauksin 2000-luvulla.
Salon katuverkolla tapahtui vielä vuosituhannen alussa 100–120 poliisin tietoon tullutta liikenneonnettomuutta vuosittain.
Näistä valtaosa johti omaisuusvahinkoihin. Loukkaantumiseen johtaneita onnettomuuksia oli pari-kolmekymmentä, ja liikennekuolemiakin tilastoitiin silloin tällöin.
Onnettomuuksien määrä kääntyi voimakkaaseen laskuun vuoden 2008 paikkeilla. Vuosina 2012–2013 liikenneonnettomuuksia oli enää noin 50 vuodessa. Niissä loukkaantui alle 20 ihmistä. Kuolemia oli enää harvoin.
Viiden viime vuoden aikana Salon katuverkolla on tapahtunut 15–25 liikenneonnettomuutta vuotta kohti. Loukkaantuneiden määrä on vähentynyt entisestään, ja kuolemat ovat hyvin harvinaisia.
Mistä muutos johtuu? Suunnitteluinsinööri Mikko Söderholm Salon kaupungista löytää muutokseen monia syitä.
Moottoritie Paimion ja Muurlan välillä valmistui 2003, ja se vähensi rajusti liikennettä nykyisellä 110-tiellä. Samalla liikenne väheni Salon katuverkolla.
Onnettomuuksien määrä alkoi laskea selvimmin vuoden 2008 jälkeen. Mitä silloin tapahtui?
Salossa laskettiin keskustan nopeusrajoituksia vuonna 2007. Keskustassa päärajoitukseksi tuli 40 kilometriä tunnissa, ja asuinkaduilla nopeusrajoitus laski kolmeenkymppiin.
Helsingintie kavennettiin vuonna 2007 nelikaistaisesta kaksikaistaiseksi. Turuntien kavennus tehtiin seuraavana vuonna.
– Nämä näkyvät tilastossa selvästi isompana harppauksena parempaan. Voi sanoa, että onnettomuudet ovat vähentyneet Salossa aivan valtavasti 2000-luvulla, Mikko Söderholm sanoo.
Matkalle mahtuu myös useita muita parannuksia korotetuista suojateistä kiertoliittymiin ja Perniöntien kaventamiseen.
Katujen kaventaminen on saanut paljon kritiikkiä, mutta Mikko Söderholmin mukaan ne parantavat selvästi liikenneturvallisuutta.
Tulevaisuudessa kaistoja on tarkoitus vähentää Mariankadulta ja Hämeentieltä. Niiden aika on kuitenkin vasta, kun itäisen ohitustien toinen osa valmistuu ja keskustan läpiajoliikenne vähenee.
– Nelikaistainen katu on perusteltu toistaiseksi sisääntuloväylillä, Mikko Söderholm sanoo.
Eli tienkäyttäjien toiminnalla ei ole mitään merkitystä positiiviseen kehitykseen? Tai Nokian hiljenemisellä. Vain liikennejärjestelyillä?
Myös kävijämäärät Plazassa ja muissa keskustan kaupoissa ovat romahtaneet noiden vuosien aikana. Liikenne on kuristettu ja tehty hankalaksi. Ei se ole mikään ihme, kun ihmisten vähetessä myös onnettomuudet vähenevät.
Itse kierrän keskustan nykyään Meriniityn kautta. En edes muista, koska viimeksi asioin Salon ytimessä.
Aavekaupungissa ei löydy enää lisää kuoletettavia.
Lueskelin tuossa aluetutkija Timo Aron huhtikuun alussa julkaistua twittiä, jossa hän listaa TOP-15 muuttovetovoimaisimmat kunnat 1-2/2021. Salo oli listalla 13. ja nettomuutto 76 henkilöä.
Eli vielä olisi hommia tiedossa.
No eihän siinä Hämeentiellä ole ikinä kolareita. Sumputtakaa sekin yksikaistaiseksi, niin eiköhän rupea uuden pellin tarvetta tulemaan.
Liikennettä molempiin suuntiin moottoritielle, ja väylää meinataan kaventaa.
Lehtijutussa oli maininta, että Alhaisten koulun yhteyteen suunnitellun korotetun suojatien kustannusarvio olisi 10 000 euroa. Miten ihmeessä?
Ei kai tuo ole kuin parin tunnin kaivutyö, muutaman satasen korotuskivet sekä laatat ja loppusiivous. Päivän tai korkeintaan kahden työ. Ei ole ihme, ettei raha pysy kaupungin kassassa noilla kustannusarvioilla.