Pallo Woodille ja hyviä asioita tapahtuu

0
22-vuotias Osasumwen Osaghae joutui lyhyen ammattilaisuransa kovimpaan paikkaan 14 vuotta vanhempaa Jeremiah Woodia vastaan. Yritys hyvä kymmenen, tulos nolla. (kuvat: SSS/Minna Määttänen)

Faktoja elämästä: kesärenkaiden vaihtoa seuraa räntäsade, näkkileipä putoaa lattialle voipuoli alaspäin ja kauden 2020–2021 Vilpas nousee takaa ohi.

Sunnuntain toisessa finaalissa peruskorjattu Karhubasket hallitsi ottelun tempoa ja sai Vilppaan näyttämään paikoin huonolta. Vieraat johtivat kolmannella neljänneksellä parhaimmillaan 12 pisteellä (56–68), ja Vilpas oli taas sillassa. Myles Stephensin onnekkaalla summerikolmosella ero kaveni seitsemään (64–71) ennen päätösneljännestä.

Tuli Juho Nenosen vuoro puhua. Nenonen korotti äänensä Salohalliin kattoon ja penäsi joukkuekavereiltaan energiaa ja yritystä lukuisten f-sanojen ryydittämänä.

– Me pelkäsimme, emmekä olleet rentoja. Emme olleet sitä, mitä olemme näyttäneet olevamme. Olin siinä tilanteessa vihainen myös itselleni, koska pystyn paljon parempaan, Nenonen kertasi.

Päätösneljänneksellä Vilpas oli taas se Vilpas, mihin kuluneen kuukauden aikana on totuttu. Joukkue nosti huomattavasti puolustuksen intensiteettiä, pääsi paremmin levypalloihin ja tukki Karhun syöttölinjat.

– Onneksi heräsimme tarpeeksi aikaisin, Nenonen huokaisi.

93–87-kotivoitolla Vilpas siirtyi finaalisarjassa 2–0-johtoon ja otti valtavan loikan kohti seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta.

– Tämä oli opetus, että häviämme varmasti, jos emme pelaa omalla tasollamme. Ei se (häviö) ollut taas kaukana, Nenonen muistutti.

Opetus oli myös se, että joskus pelaajien tunteet on vaan päästettävä ulos.

– Se ei haittaa, jos pelaajat kerran ottelussa suuttuvat toisilleen. Yleensä se tuo positiivista energiaa. Käsittelimme tilanteen heti ottelun jälkeen pukukopissa, että sanoo kuka tahansa mitä tahansa, niin se ei ole henkilökohtaista, Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen kertoi.

Tämä oli Vilppaan 12 pudotuspeliottelu tänä keväänä. Niistä kuudessa joukkue on noussut vähintään 12 pisteen tappioasemasta voittoon.

Karhubasketin Anthony Hilliard jäi puolen tunnin peliajassaan neljään pisteeseen.

Päätösneljänneksen (29–16) ryhtiliikkeessä pääosaa näytteli Jeremiah Wood. Vilpas yksinkertaisti hyökkäystään ja pelasi palloa korin alle Woodille, joka teki pelkästään päätösneljänneksellä 10 pistettä ilman ohiheittoja. Samalla Wood osoitti, ettei Karhun ulottuvasta varasentteristä Osasumwen Osaghaesta taida olla hänen pysäyttäjäkseen, vaikka ”tupla-O” ottelun hyvin aloittikin.

– Kaikki vastustajat ovat kovia ja kaikilla on omat vahvuutensa. Sama se kuka vastassani on, yritän tuhoa hänet, 23 pisteen ja 12 levypallon edestä riehunut Wood kertoi.

– Meidän pitää pystyä puolustamaan paremmin Woodia, Karhun päävalmentaja Janne Koskimies toisti lähes sanatarkasti samoin kuin avausfinaalin jälkeen.

Ottelun tauolla Ruudun kommentaattori Jyri Lehtonen kertoi, että hän pelaisi palloa vieläkin enemmän Woodille. Mutta kannattaako se? Onko parempi säästää Woodia ratkaisuhetkille?

– Olen miettinyt sitä paljon. Jos pelaamme hänelle 2–3 ensimmäistä hyökkäystä, niin muut jäävät staattisiksi. Parempi, että saadaan muut rytmiin, koska Wood pääsee kyllä rytmiin, Vilppaan päävalmentaja Sami Toiviainen perusteli.

Toiviainen painotti erityisesti Woodin malttia, jota ei vielä ottelun alussa löytynyt.

– Annoin hänelle kovan palautteen kahden ensimmäisen pallonhallinnan jälkeen, että nyt loppuu tuo kaukaa heittäminen ja pehmeily. Sen jälkeen heitot oli 9/11.

– Wood näyttää välillä siltä, että hän kuolee kentälle, mutta sieltä hän vain nousee, Toiviainen myhäili.

Vilppaan voitosta tekee entistä arvokkaamman se, että joukkue ei pelannut lähelläkään kevään parhaalla tasollaan.

– Tämä oli puolustuksellisesti yksi huonoimmista peleistämme tänä keväänä, Toiviainen myönsi.

Sen lisäksi Vilppaan syöttö-menetyssuhde jäi vain kaksi pykälää plussalle, vastustaja heitti 87 pistettä, Mikko Koivisto jäi yhteen pisteeseen (!) ja Deondre Parks on edelleen loukkaantuneena sivussa. Mutta Vilpas voittaa silti.

– Tämä on käsittämätön joukkue. Emme ole yhden tai kahden pelaajan varassa. Vastustajat pyrkivät ottamaan Mikon heiton, Teemun (Rannikko) palloskriinit ja Woodin post-pelaamisen pois. Mutta tänäänkin Myles ja Aatu (Kivimäki) heittivät yli 10 pistettä (14 ja 13), Toiviainen muistutti.

Teemu Rannikon hyppyheitot olivat yksi Vilppaan vähemmän salaisista aseista.

Eikä Karhu onnistunut Rannikkoakaan vastaan. Uransa viimeisiä otteluita pelaava nelikymppinen upotti kuudesta kolmosestaan viisi ja aiheutti vastustajalle peräti seitsemän virhettä, joista iso osa oli juuri sellaisia, jotka saavat vastustajan otsasuonen sykkimään ja siirtävät pelin virtausta oman joukkueen eduksi. Rannikko onkin lopettamassa uraansa huipulla, Korisliigan finaalien parhaana takamiehenä.

– One more year, huusi Nenonen, kun Rannikko haki ottelun jälkeen yhden sadoista parhaan pelaajan palkinnoistaan.

– Kokeilin kepillä jäätä, että josko sittenkin, Nenonen virnuili pari minuuttia myöhemmin.

Korisliigan 2. finaali: Vilpas–Karhubasket 93–87 (18–17, 28–27, 18–27, 29–16)

Vilppaan pisteet/levypallot: Jeremiah Wood 23/12, Teemu Rannikko 22/1/5 syöttöä, Aatu Kivimäki 14/1, Myles Stephens 13/3, Juho Nenonen 8/2, Ladarien Griffin 7/6, Elias Eerikinharju 3/0, Riku Laine 2/6, Mikko Koivisto 1/3.

Karhubasket: Okko Järvi 17/0, Jeffery Garrett Jr 17/2, Collin Malcolm 17/4, Osasumwen Osaghae Jr 14/4, Bojan Sarcevic 10/1/6 syöttöä, Kalle Peltonen 6/1, Anthony Hilliard 4/6/5 syöttöä, Antti Niskanen 2/3, Eero Innamaa 0/2, Thomas Vehmanen 0/0.

Levypallot: 37–28
Menetykset: 13–7
Syötöt: 15–21
Heittoprosentit:
1p: 80–76
2p: 53–47
3p: 43–38

OHO!

Aatu Kivimäki heitti sunnuntaina kolmoset 4/8. Hänen pudotuspelien kolmosprosenttinsa on nyt hurja 55.

Erotuomarit: Petri Mäntylä, Ari Mikkola, Miltiadis Ioannidis.

Voitot 2–0 Vilppaalle (neljällä voitolla Suomen mestariksi).

3. finaali: keskiviikkona Kauhajoen liikuntahallissa kello 18.30.

Kaksi voittoa vielä, Vilpas

Voitto tuli, vaikka vahvuus kääntyi heikkoudeksi

 

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments