Salo siirtää kaukolämpöputket kevyen liikenteen väylien alle

6
Työt ovat osassa kaupunkia jo käynnistyneet.

Salon kaupunki on päättänyt siirtää kaikki kaukolämpöputket kulkemaan kevyen liikenteen väylien alle. Kyseessä on ennennäkemätön työmaa, sillä kaupungin keskustassa risteilee kilometritolkulla kaukolämpöputkea. Lisäksi Perniössä ja Perttelissä tehdään sama operaatio.
Putkien siirtämiselle tulee hintaa noin 8–10 miljoonaa euroa. Siirron tarkoituksena on saada pitkän tähtäimen kustannussäästöjä jalankulkuväylien kunnossapitoon. Putket asennetaan niin lähelle maan pintaa, että niistä vapautuva hukkalämpö pitää kevytväylät sulina läpi talven.
Siirto-operaatiolla säästetään huomattavia summia esimerkiksi hiekoituksessa ja keväisessä hiekanpoistossa. Putkien siirtelyn lasketaan maksavan itsensä takaisin 67 vuodessa. Samalla astmaatikot ja allergiset välttyvät ikäviltä oireilta, kun hiekka ei enää pöllyä kevään lakaisuissa.

Ajatus siirtämisestä syntyi tammikuussa, kun kaupungin väki mietti mahdollisuuksia vähentää talvikunnossapidon kustannuksia. Tänä talvena lunta ja jäätä oli paljon, ja kustannukset pomppasivat.
Ikävä kyllä, jätevoimalasta tulevat putket ehdittiin jo kaivaa maahan, eivätkä ne ole nyt siinä kohdassa kuin uuden strategian mukaan pitäisi. Putket pitääkin kaivaa kaupunkialueella ylös, siirtää linjaa muutama metri ja kaivaa ne jälleen maahan. Lisäksi putkista vähennetään eristeitä, jotta niistä vapautuu tarpeeksi lämpöä kevytväylien sulana pitämiseen.
Siirtotyöt ovat osittain jo käynnissä. Kaupungin erityisasiantuntija Pertti Utki arvelee, että koko työmaa saadaan tehtyä seuraaviin liukkaisiin mennessä.
– Valitettavasti kaupunki on töiden takia kaaoksen vallassa koko kesän. Käytännössä autolla ajaminen keskustassa on mahdotonta. Vaikka keskustaan pääsisikin autolla, pysäköintimahdollisuudet ovat olemattomat, sillä kaikki maksuttomat parkkipaikat katujen varsilla ja esimerkiksi Länsirannassa ovat töiden takia pois käytöstä, Utki sanoo.

Strategisella putkien siirtelyllä pystytään myös vähentämään lumenkaatopaikkojen tarvetta. Samoin parkkiruuduissa olevat lumikasat ovat jatkossa historiaa. Lunta on nimittäin tarkoitus kasata suurten sateiden jälkeen kevyen liikenteen väylille, jossa ne sitten kaukolämpöputkista vapautuvan hukkalämmön avulla sulavat ja valuvat suoraan viemäriverkostoon.

Pyöräilijöitä ja muita kaupungilla liikkujia siirtorumba harmittaa.
– On hyvä, että pyörätiet pysyvät sulana talvellakin. Työt pitäisi kuitenkin tehdä vaiheittain eikä niin, että kaupunki on pyöräilyn kannalta kelvottomassa kunnossa koko kesän. Eikä ole mitään järkeä kasata lunta kevytväylille sulamaan. Se vesittää ekologisen liikkumisen kaupungilla, sanoo Salon pyöräilijöiden yhdistyksen puheenjohtaja Fiikka Illari.
Pyöräilijät aikovatkin järjestää virtuaalisen mielenosoituksen putkien siirtelyä vastaan tänään 1. huhtikuuta kello 10. Mielenosoitukseen voi osallistua osoitteessa salonputkisirkus.fi.
– Kaikki ovat tervetulleita ilmaisemaan mielipiteensä, jos se on oikea, sanoo Illari, joka on mielenosoituksen alullepanija.
Järjestäjät lahjoittavat kaikille mielenosoitukseen osallistuville kymmenen litran muoviämpärin. Se lähetetään pakettina suoraan kotiovelle.

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tietäjä
5 kuukautta sitten

Aikast hyvä!

Päkä
5 kuukautta sitten

Hauska! 🙂

Raili
5 kuukautta sitten

Ensimmäinen reaktio oli kauhistus, toinen masentava tunne, että ollaanko kaikki tulossa kaheleiksi.
Sitten muistin jotain. Kesä -21 ja talvi -22 peruttu.

Allan
5 kuukautta sitten

Heh heh. Hyvää aprillipäivää.

keijo.k
5 kuukautta sitten

HYVÄ JUTTU !

Irkku
5 kuukautta sitten

Juodaanko kuravettä päälle?