Salon kirjasto ja taidemuseo vetävät kävijöitä sen, minkä rajoitukset sallivat

1
Kirjaston lainaaja-asiakkaat käyvät lähinnä hakemassa varaamiaan kirjoja.

Kirjaston ja taidemuseon kävijämääriä on rajoitettu koronan takia. Kävijöitä saa olla kerrallaan korkeintaan kymmenen. Kirjastossa asiointiaika on rajattu 15 minuuttiin.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kirjaston lainaaja-asiakkaat käyvät vain hakemassa etukäteen varaamansa aineiston. Omatoimikirjastoissa asiakkaiden pitää itse valvoa rajoitusta.

Salon kirjastopalvelupäällikkö Jaakko Lindin mukaan kirjat liikkuvat niin kuin normaalioloissakin.

– Lainamäärät ja laina-ajat ovat ennallaan. Esimerkiksi tiistaiaamuna olilla pääsiäisen jäljiltä pääkirjastossa noudettavana yli 500 varausta.

– Kaiken ikäiset asiakkaat käyttävät aikaisempaa enemmän verkkokirjastoa varausten tekoon ja lainojen uusimiseen. E-aineiston käytön kasvu näkyi jo vuonna 2019, ja se on jatkunut.

Toisaalta asiakkaat käyttävät kirjaston sähköisiä palveluita kotonaan aiempaa enemmän, toisaalta kirjastossa käy ihmisiä, jotka hakevat apua asioiden hoitoon verkossa.

– Kaikilla ei ole varaa tai he eivät halua hankkia tietokonetta kotiin. He käyvät hoitamassa asioitaan kirjaston koneilla. Me neuvomme asiakkaita laitteiden käytössä, mutta niin pitkälle emme voimme auttaa, että näkisimme heidän pankki- tai kela-tietojaan.

Myös kopio- ja skannauspalvelut ovat käytössä. Niitä kaupunkilaiset käyttävät sekä yksityisissä että pienten yritysten asioissa.

Lukuvinkkaukset ovat osa kirjaston yhteistyötä koulujen ja päiväkotien kanssa.

– Niitä on siirretty verkkoon striimauksina tai tallenteina. Verkkoa tullaan käyttämään jossain määrin koronan jälkeenkin, vaikka se ei korvaakaan kasvokkain kohtaamista ja läsnäoloa.

Kirjastopalvelupäällikkö kehuu salolaisia kirjastonkäyttäjiä. Poikkeusoloissa asiat ovat sujuneet hyvin niin palvelu- kuin omatoimikirjastoissa.

Lindin mukaan kirjastolaiset ovat pandemian aikana miettineet monesta kulmasta, mikä on kirjaston merkitys.

– Ajattelen, että enää sen perään ei tarvitse kysellä. Asiakkaat ovat osoittaneet, kuinka tärkeitä olemme. Arvostus kirjastoa kohtaan näkyy vahvasti. Asiakkaat elävät mukana ja kannustavat.

Taidemuseo Veturitallissa saa rajoitusten mukaan olla kerralla kymmenen kävijää. Tunnin mittain vierailuaika pitää varata etukäteen.

– Kävijöitä on riittänyt, mutta kaikki ajan eivät ole olleet täynnä, kertoo intendentti Pirjo Juusela-Sarasmo

Jotkut ryhmät, esimerkiksi perheet, ovat saattaneet varata koko tunnin itselleen.

Alakoululaisia ja päiväkotilapsia on käynyt taidemuseossa aamupäivisin isommallakin joukolla.

– Meillä on lupa ottaa tänne ryhmiä, joiden lapset ovat muutenkin keskenään tekemisissä koko päivän. Muita vieraita museossa ei ole ollut samaan aikaan.

Veturitallissa ei ole järjestetty opastuksia poikkeusaikana, eivätkä äänitikutkaan ole käytössä. Samoin on luovuttu kuukauden ensimmäisen perjantain maksuttomuudesta.

Veturitalliin koottiin rakennuksen laajennustyön ajaksi Ympäri mennään, yhteen tullaan -näyttely, jossa esitellään nykyisen Salon alueen yhteisöjä vanhoissa valokuvissa.

– Ennen koronaa päätimme koota näyttelyn yhteisöllisyyden teemalla, mutta päädyimmekin tilanteeseen, jossa yhdessä ei saa olla, huokaisee Juusela-Sarasmo.

Kotiseutuhistoia sopii kuintenkin tähän aikaan paremmin kuin esimerkiksi valtakunnallisesti kiinnostava valokuvanäyttely, jota ei pääsisi kuitenkaan katsomaan.

Juusela toivoo, että koronarajoituksia helpotetaan vielä kevään aikana.

– Seuraavaa näyttelyä tehdään jo. Siinä puidaan taideteosten aitoutta ja alkuperäisyyttä. Esillä on muun muassa tunnettua suomalaistaidetta, aitoja, väärennöksiä ja melkein aitoja.

Ympäri mennään, yhteen tullaan on esillä 25. huhtikuuta asti. Uusi näyttely avataan 15. toukokuuta.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tehokasta
7 päivää sitten

Halikon kirjaston ovella on lappu, jossa kehotetaan olemaan menemättä sisään, jos huomaat, että siellä on jo yli 10 asiakasta.

Enpä sitä ulkoa huomannut, joten marssin ovesta sisään.