Salon musiikkiopisto antaa hakijoille videotehtävän – Koronavuosi toi suoratoistot ja taltioinnit osaksi opetusta

0
Anu-Kaisa Hulmi (oik.) opettaa Sofia Bernoullille huilunsoittoa Salon musiikkiopistossa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon musiikkiopiston pääsykoe järjestetään tänä keväänä videotehtävänä, jonka perusteella tulevan lukuvuoden opiskelijat valitaan.

– Korona-aikana on pitänyt keksiä luovia ratkaisuja, rehtori Annika Viitanen Friberg toteaa.

Musiikkiopistoon pyrkivien on tehtävä itsestään lyhyt hakuvideo, joka sisältää esittelyn ja laulunäytteen.

– Hakijan pitää kertoa esittelyssään, miksi haluaa opistoon ja miksi haluaa soittaa valitsemaansa soitinta. Lisäksi on esitettävä joku pieni ja yksinkertainen laulu. Voi antaa myös lyhyen soittonäytteen, jos jo soittaa jotakin instrumenttia, Viitanen Friberg neuvoo.

Hän toteaa, että kännykällä videointi on lapsille ja nuorille tuttu tapa taltioida omaa osaamistaan.

– Kynnys videon tekemiseen on toivottavasti jopa matalampi kuin osallistuminen perinteiseen pääsykokeeseen lautakunnan edessä, Viitanen Friberg sanoo.

Sähköinen hakulomake ja videotehtävä pitää palauttaa opistolle 14. toukokuuta mennessä.

Annika Viitanen Friberg toivoo, että videotehtävän teko ei jännitä hakijoita yhtä paljon kuin osallistuminen pääsykokeeseen paikan päällä.

Musiikkiopistossa on kirjoilla 380 oppilasta. Hakijamäärä vaihtelee vuosittain, mutta yleensä opiskelemaan pyrkii useita kymmeniä oppilaita. Sisään otettavien määrä riippuu siitä, monetko nykyisistä oppilaista jatkavat syksyllä.

Opetusta annetaan sekä musiikin perusopetuksessa että syventävissä opinnoissa. Niiden lisäksi on tarjolla varhaisiän musiikkikasvatusta. Muskariin ilmoittaudutaan ilman erillistä hakua 10. toukokuuta alkaen.

Esiintymiset ovat tärkeä osa musiikkiopiston opetussuunnitelmaa. Koronapandemia on pakottanut turvautumaan suoratoistojen ja tallenteiden kuvaamiseen elävän yleisön edessä pidettävien konserttien sijaan.

– Esiintymiset ovat tärkeitä etappeja harjoittelussa. Nyt ne on korvattu suoratoistotilanteilla ja tallenteilla, joita varten treenataan ja jaksetaan viimeistellä kappaleita, kun yleisön eteen ei päästä, Viitanen Friberg toteaa.

– Saimme syksyllä striimauslaitteet Hilkansaliin, josta on kuvattu esiintymisiä. Oppilaat ovat saaneet kokea live-lähetysten jännitystä lavalle saapumisineen, kumarruksineen ja muine konserttivaatimuksineen.

Musiikkiopistossa on tehty lukuvuoden aikana lukuisia tallenteita, joista oppilaat ovat voineet tutkia omia suorituksiaan ja edistymistään opettajan kanssa.

– Se on tuonut uudenlaisen työvälineen opetukseen, ja oppilaat ovat olleet innostuneita. Työmuoto tulee säilymään jatkossakin.

Fanni Karttunen (oik.) opiskelee Salon musiikkiopistossa viulunsoittoa Sofia Rockasin johdolla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Suoratoistojen ja tallenteiden avulla opiston esiintymiset on saatu tarjolle laajemmin myös oppilaiden läheisille, jotka eivät pääsisi paikan päälle, vaikkei koronarajoituksia olisikaan.

– Moni oppilas on kertonut, miten kivaa on, kun esimerkiksi isovanhemmat Torniossa tai sukulaiset Saksassa ovat päässeet kuuntelemaan esitystä, Viitanen Friberg kertoo.

– Mutta tietenkin kaikki odottavat aikaa, jolloin saa esiintyä elävälle yleisölle, hän painottaa.