Saloon tulee lisää korotettuja suojateitä, Otsonkadun risteykseen suunnitellaan kiertoliittymää

21
Otsonkadun, Rauhalinnankaaren ja Helsingintien risteysalue on sekava. Sen tilalle suunnitellaan kiertoliittymää.

Salossa parannetaan taajamien liikenneturvallisuutta lähivuosina pienillä ja edullisilla konsteilla.

Salon kaupunki ja Varsinais-Suomen ely-keskus ovat käyneet läpi poliisin ja pelastuslaitoksen tietoon tulleita onnettomuuksia ja miettineet, miten vaarallisia paikkoja voisi korjata.

Parannuksista on tehty 18 kohdan lista, joita kaupunki ja ely-keskus aikovat toteuttaa rahatilanteen mukaan.

Suurin osa korjauksista on pieniä ja nopeasti tehtäviä. Salosta on löytynyt esimerkiksi useita suojateitä, joissa suojatiemerkki pitäisi vaihtaa nykyistä suuremmaksi ja tolppa varustaa paremmin näkyvällä herätevarrella.

– Osassa on nyt suojatiemerkkejä, jotka eivät oikein paista silmään. Nämä ovat pieniä korjauksia ja rahallisesti helppo toteuttaa. Ei tarvitse odottaa suuria määrärahoja, suunnitteluinsinööri Mikko Söderholm Salon kaupungista sanoo.

Kaksi nykyistä suojatietä on tarkoitus poistaa, koska ne ovat käyneet tarpeettomiksi. Poistettavat suojatiet löytyvät Kirjolankadun–Hakastaronkadun ja Tehdaskadun–Sokerikadun liittymistä.

Kirjolankadun ja Hakastaronkadun kulmassa oleva suojatie on tarkoitus poistaa turhana.

– Tehdaskadun suojatien voisi siirtää ehkä parempaa paikkaan, Söderholm sanoo.

Pykälää kalliimpia parannuksia ovat korotetut suojatiet, jollaista esitetään Koulutielle Alhaisten koulun kohdalle. Sen kustannusarvio on 10 000 euroa.

– Koulun vieressä on paljon nuoria kulkijoita, ja liikennettä kadulla olisi hyvä saada rauhoitettua, Mikko Söderholm perustelee.

Korotettu suojatie rauhoittaisi liikennettä Koulukadulla Alhaisten koulun tuntumassa.

Korotettua suojatietä kaipaa myös Kirkkokadun ja Torikadun liittymä poliisilaitoksen kulmalla. Torikatua pitkin kulkee kevyen liikenteen väylä, ja pyöräilijät voivat ilmestyä Kirkkokatua kulkevien autoilijoiden eteen yllättäen.

– Se on puhuttanut paljon, ja sen turvallisuutta on parannettava, Söderholm sanoo.

Osa ongelmapaikoista ei ole korjattavissa pikkurahalla. Suunnitelmassa nostetaan esiin Otsonkadun ja Rauhanlinnankaaren risteys Pahkavuoressa.

Liittymä on hankala, mutta sen parantaminen pienillä muutoksilla ei ole mahdollista.

– Siihen on ajateltu pidemmällä aikavälillä kiertoliittymää. Väliaikaisesti tuskin kannattaa tehdä mitään muutoksia, Mikko Söderholm sanoo.

Osa parannuksista on maantiealueella, ja ne tekee ely-keskus. Sen suunnitelmissa on esimerkiksi ylityspaikan osoittaminen jalankulkijoille 110-tielle Halikon Retail Parkin kohdalle.

– Olemme tuumanneet, olisiko se suojatien paikka. Tie on vilkas, eikä jalankulkijoita ole paljon. Siksi ei tehdä suojatietä vaan liikennemerkeillä osoitettu ylityspaikka, joka tekee ylittämisen turvallisemmaksi, liikenneturvallisuusinsinööri Jaakko Klang Varsinais-Suomen ely-keskuksesta sanoo.

Jalankulkijat ylittävät 110-tietä Halikon Retail Parkin kohdalla. Liittymään tehdään luvallinen ylityspaikka.

Moottoritien Piihovin liittymään aiotaan asentaa SeeMee-järjestelmä, joka varoittaa Turun suunnasta rampille nousevia autoilijoita Somerontien kevytväylää käyttävistä jalankulkijoista.

– Järjestelmä havaitsee jalankulkijan ja alkaa vilkuttaa varoitusvaloja. Tarkoitus on herättää autoilijat huomaamaan jalankulkijat, Klang sanoo.

Ylityspaikka ja SeeMee-järjestelmä maksavat kumpikin noin 3 000 euroa. Jaakko Klangin mukaan ne toteutetaan rahatilanteen mukaan lähivuosina.

Ely-keskus aikoo rakentaa korotetun suojatien myös Muurlantien ja Suolopintien liittymään Muurlan kirkonkylässä.

– Vastaavia kohteita on muuallakin vanhoissa kuntakeskuksissa ja Salon keskustassa, Mikko Söderholm muistuttaa.

 

 

21 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
MH
2 vuotta sitten

Osa ehdotetuista uudistuksista on varmasti ihan hyviä, mutta poliisilaitoksen kulmalle korotettu suojatie antaa väärän signaalin. Korotus pitäisi tehdä pyörätielle, jotta pyöräilijät eivät syöksyisi ajoradalle kuin heillä olisi siihen etuajo-oikeus.

Muutenkin pyöräilijöiden liikennesääntöjen noudattamiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota. Jalkakäytävillä ajoon tulisi puuttua rankalla kädellä, sillä siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus.

Jos korotettuja suojateitä tehdään, niiden pitää olla sellaisia, että matalammallakin autolla pääsee yli ilman pohjan raapimista. Kirjaston vieressä esimerkiksi on liian korkea korotus.

Make
2 vuotta sitten
Reply to  MH

Totta. Siinä tulee entistä enemmän vaaratilanteita, kun pyöräilijät tulkitsevat olevansa etuajo-oikeutettuja. Näin on jo torilla ja Plazan kulmalla.

Joku muu ratkaisu on toimivampi ja varmasti myös edullisempikin.

Marko
2 vuotta sitten
Reply to  MH

Kun menee katsomaan autoilijoiden suorituksia liikennevaloihin, niin saa kyllä sen käsityksen, että punainen tarkoittaa paina kaasua. Ja jos on normaalin korkuinen rengas, niin ei se pohja raavi mihinkään, viiden sentin lätyllä ei pärjää kuin radalla.

Salossa on autoilijoilla aika kivikautinen asenne pyöräilijöitä kohtaan. Kannattaa muistaa, että etuajo-oikeus ei tarkoita yliajo-oikeutta.

Urpo
2 vuotta sitten
Reply to  Marko

Käväisin katsomassa poliisilaitoksen kulman järjestelyitä. Vikana on pyöräilijän näkökulmasta kolmion sijoitus liian kauaksi risteävästä ajoradasta.

Kun päästöttömiä kulkutapamuotoja halutaan edistää ja Saloa markkinoidaan erityisesti vihreydellä, miksi ei laitettaisi jalankulkijoiden lisäksi myös pyöräilijöitä etuajo-oikeutetuiksi tuossa kohtaa? Korotettu ylityspaikka ja Kirkkokadun liikenteelle kolmiot. Onhan Torikatu luonteva jatke Vilhonkadulle, jossa toivottavasti kävelykatu laajenee ja joka muutenkin sopii erinomaisesti kaupunkia halkovaksi kävely- ja pyöräilypainotteiseksi väyläksi.

Sama juttu Rummunlyöjänkadulle ja Horninkadulle, jotta kyse olisi loogisesta kokonaisuudesta. Samalla loppuisi tekstaripalstan vakioaihe väistämisvelvollisuuden epäselvyyksistä.

Make
2 vuotta sitten
Reply to  Urpo

Toisin sanoen tekisit Torikadun autoilijoista etuajo-oikeutetun? Tai miten toimii risteys, jos joka suunnasta tulevalla on kolmio?

Toisekseen, se kolmio pyöräilijöille ei ole millään tavalla pakollinen, vaan pyöräilijän pitäisi tuntea väistämisvelvollisuussäännöt ilman mitään lisäkilpiä.

Marko
2 vuotta sitten
Reply to  Make

Kamala mutina yhdestä Torikadun risteyksestä. Jos ei ole muita murheita, niin ei ole murheita ollenkaan. Kierrä koko katu, sillä pääsee valittamisesta.

Sellaista elämä on
2 vuotta sitten
Reply to  Marko

Joo, ei Salossa kannata mitään epäkohtia korjata – kannattaa vaan muuttaa pois.

Keijo K
2 vuotta sitten
Reply to  Marko

Tarkoitat että Helsingintieltä et käänny Kirkkokadulle vaan vasta seuraavasta risteyksestä vasemmalle, odotat ties kuinka pitkään ruuhkassa että pääset kääntymään? Sitten odotat jälleen kääntyessäsi vasemmalle Perniön suuntaan? Kaikki tämä viisaan neuvon johdosta, ettei tarvii valittaa?

Marko
2 vuotta sitten
Reply to  Keijo K

Salossa pärjää ihan kävellenkin, etäisyydet ovat sen verran lyhyitä. Kun jättää auton parkkiin, niin ei tarvitse valittaa, vai osaatteko muuta?

Autoilijoilla on käsitys, että tiet ja kadut on suunniteltu vain autoille. Siellä kulkevat myös pyörät ja jalankulkijat ja ihan laillisesti.

Keijo K
2 vuotta sitten
Reply to  Marko

On todella hieno asia, kun joku jaksaa olla positiivinen ja kannustava, kun toiset marisevat ihmisten käyttäytymisestä jossain risteyksessä.

Urpo
2 vuotta sitten
Reply to  Make

Juuri niin, etuajo-oikeutettuna Torikadun liikennemäärillä ei olisi merkitystä Kirkkotien sujuvuuteen. Lisäksi molemmissa suunnissa Kirkkotiellä on jo nyt kolmiot, joten logiikka säilyisi muutoksesta huolimatta.

Toki pyöräilijöiden pitäisi osata väistää ilman kolmioitakin, mutta ehkä tuossa paikassa liikenneympäristö altistaa säännöt huonosti tuntevat rikkomaan niitä aivan kuten väljemmillä pääkaduilla lähes kaikki autoilijat ylittävät nopeusrajoituksen.

Todennäköisesti Tahkonkadun pyörätiellekin on laitettu kolmiot siksi, että on todettu tarve korostaa väistämisvelvollisuutta, kun muuten moni kokee olevansa etuajo-oikeutettu.

Make
2 vuotta sitten

No mikä tarkoitus on Salmenrannan ja Uskelankirkkotien risteyksessä olevalla suojatiellä? Salmenrannan suojatie johdattaa suoraan Vähäjokeen.

Olli
2 vuotta sitten
Reply to  Make

Niinpä, Salosta löytyy paljon suojateitä, jotka johdattavat ojaan, jopa syvään ojaan, pusikkoon tai muuhun kulkukelvottomaan maastoon.

Ellu
2 vuotta sitten
Reply to  Olli

Kuka ne on suunnitellut?

Olli
2 vuotta sitten
Reply to  Ellu

Niinpä, ei ole tietoa. Mutta on Salossa kai jokin virasto ja virkamiehet, joille kuuluu kaupunkisuunnittelu. Siihen ehkä liittyvät myös suojatiet?

Bensa liian halpaa
2 vuotta sitten

Pyöräilijöille pitäisi antaa etuajo-oikeus aina ja joka paikkaan, tekee ihan hyvää autoilijan välillä pysähtyä.

Tai sitten autoilija voi ryhtyä itsekin jalankulkijaksi. Niitä turhaan autoilijoita on aivan liikaa muutenkin.

Matalalla autolla Salossa
2 vuotta sitten

En kannata korokkeiden lisäämistä Salossa, kun tuntuu noita korotuksia muutenkin olevan suhteettoman paljon. Paikasta toiseen ei pääse järkevästi reittiä, missä ei ole älyttömiä töyssyjä.

Eikö noille korotetuille suojateille keksitä mitään parempaa korvaavaa tapaa saada autojen nopeudet alemmas? Paimiossakin on keksitty tehdä shikaanit vauhdin tiputtamiseksi, jolloin jo tehtaalla matalaksi tehdyllä autolla ei tarvitse pelätä auton puskurin ja pohjan puolesta toisin kuin Salossa.

Itse tehty madallus?
2 vuotta sitten

Matala pohja taitaa tarkoittaa harmaatuotua madallettua peltilehmää, jossa on itse asennettu pakoputkiviritys. Autoille on määräyksensä katsastusta varten siitä, paljonko pitää maavaraa jäädä.

Matalalla autolla Salossa
2 vuotta sitten

Tarkoitin nimenomaan tehdasvakiota nykystandardien mukaista matalaa autoa enkä itse rälläköityä, ja taisin sen edellisessä kommentissani mainita. Katsastus minun tapauksessani on hyväksytty ilman ongelmia aina ”tuunaamattomuutensa” vuoksi.

Katsos kun lain sallima korkeus on matalampi kuin Salon jyrkät ja korkeat töyssyt.

Urpo
2 vuotta sitten

Itse ostan sellaisen auton, joka soveltuu täkäläisiin olosuhteisiin. Minusta olisi hölmöä ostaa liian matala auto ja sitten harmitella, kun pohja osuu maahan. Valinnavaraa on 12 041 kpl, joten sopiva versio markkinoilta kyllä kaikille löytyy. Laki kyllä sallii hölmöilyn matalien autojen kanssa, mutta sekö omia valintoja ohjaa? Ja ennen kuin binääriporukka tästä innostuu, totean omistavani ihan tavallisen henkilöauton. Maasturia tai edes katumaasturia en tarvitse. Shikaanit ovat yleensä töyssyjäkin huonompi ratkaisu etenkin pääkaduilla. Laki ei määrittele niissä väistämisvelvollisuutta, ellei sitä liikennemerkein osoiteta. Vaihtoehtoisesti ajolinjat keskiviivan suhteen ovat epäloogisia. Siitä autoilijat vasta riemastuisivatkin, jos jalankulkijoiden lisäksi pitäisi väistää myös vastaantulijoita. Tehokas keino kevyen… Lue lisää »

Maaseudun mies
2 vuotta sitten
Reply to  Urpo

Töyssyjä jokaisen valtatien suoralle, niin rekatkin ajavat oikeaa nopeutta. Ei aina puskurissa kiinni, vaikka ajaa rajoitusten mukaisilla nopeuksilla.