Salossa voi nyt äänestää, mihin yhteiset 100 000 euroa käytetään

2

Salossa pääsee nyt äänestämään, mihin osallistuvan budjetoinnin 100 000 euroa halutaan jakaa.

Kaupunki avasi äänestyksen sähköisessä Otakantaa.fi-palvelussa torstaina, ja se on avoinna 6. toukokuuta asti. Ensi viikolla on tulossa mahdollisuus myös ei-sähköiseen äänestykseen.

Otakantaa.fi-palvelu ei vaadi minkäänlaista kirjautumista. Siksi äänestykseen on periaatteessa mahdollista osallistua useampaan kertaan, ja äänestää voivat muutkin kuin salolaiset. Kaupungin toiveissa on kuitenkin reilu peli.

– Kaikki ehdotukset ovat ihan hyviä ja perusteltuja ja kuntalaisten tekemiä. Ei ole vaaraa, että joku ihan älytön ehdotus toteutuisi sen takia, että äänestystä manipuloitaisiin, Salon viestintäpäällikkö Teija Järvelä sanoo.

Äänestys on alkanut vilkkaasti. Perjantaiaamuun mennessä kyselyyn oli tullut jo yli 1 500 vastausta.

Osallistuva budjetointi on herättänyt Salossa kovaa mielenkiintoa, ja kaupunki sai lähes sata ehdotusta rahan käyttökohteiksi.

Ehdotuksissa on kohteita kulttuurista liikuntaan ja ulkoiluun ja palveluihin saakka.

Kulttuuripuolella on esitetty esimerkiksi Kiskon kotiseutumuseon ulkovalaistusta, salolaisten muusikoiden soivaa joulukalenteria, nukketeatterin ja animaation kiertuetta, Sinisen talon kulttuuritapahtumia ja valotaideteosta uimahallin hyppytornipäätyyn.

Erilaisia kuntoilu- ja ulkoilukohteita ja niihin liittyviä parannuksia on ehdotettu lukuisia: koripallokenttiä, ulkoliikuntasaleja, beach volley -kenttiä, melontareittejä, kävelyreittejä ja luontopolkuja, laavuja, kuivakäymälöitä, puistonpenkkejä, koirankakkaroskiksia, vuokrattavia soutuveneitä ja niin edelleen.

Palveluissa on esitetty esimerkiksi kiertävää suun terveydenhuollon yksikön kokeilua syksyksi, sähkökäyttöisiä riksapyöriä vanhuspalveluihin sekä koulunkäyntiavustajien ja nuoriso-ohjaajien lisäämistä.

2 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tavis torilta
21 päivää sitten

Onko tämä 100 000 niin polttava, että se on tuhlattava eli leviteltävä samantien? Istukaa ja pohtikaa, mistä on esimerkiksi jouduttu tinkimään, kun ei ole varoja ollut. Ja jos sen jälkeen vielä on jotain jäljellä, niin sitten kaupungille jotain, mitä toivotaan.

Minä
21 päivää sitten

Jokaiselle Salossa asuvalle salolaiselle avataan 18 vuotta täyttäessään osakesäästötili, jonne kaupunki sijoittaa alkupääoman vuosittain 200€ per 18-vuotias. Arvioin että heitä on noin 500 henkilöä.