”Tässä täytyy hikoilla ja vuodattaa vertakin” – Jenny Hinkkasen työ kengitysseppänä vaatii sisua

0
Parasta työssä ovat Jenny Hinkkasen mukaan asiakkaat eli erilaiset hevoset, ihmiset sekä vapaus päättää mitä tekee ja milloin. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo.

Paimiolainen kengitysseppä Jenny Hinkkanen muistaa touhunneensa hevosten kanssa jo lapsena. Missään vaiheessa hän ei halunnut niistä kuitenkaan ammattia itselleen.

– Vieläkin huvittaa, kun parikymppisenä olin työvoimatoimiston urasuunnittelijan puheilla. Tehtiin pitkät listat lippuja ja lappuja, ja nainen haastatteli minua. Kysyi sitten, olenko ajatellut hevosalasta ammattia, johon vastasin pontevasti, että en halua sekoittaa työtä ja harrastusta. Meni sitten ihan ruutuun, mutta päivääkään en ole katunut, 40-vuotias Hinkkanen nauraa.

Hinkkanen haki Ypäjän Hevosopistolle kengitysalan peruskoulutukseen 2000-luvun alkupuolella, koska hänen kaverinsa yllyttivät häntä hakeutumaan alalle. Nainen oli varma, ettei pääsisi edes kouluun.

– Aika äkkiä koulutuksen alussa huomasin, että tämähän on kivaa. Moni jätti koulun keskenkin, kun totuus valkeni. Helposta rahasta alalla on turha haaveilla, sillä tässä täytyy hikoilla ja vertakin välillä vuodattaa. Työ vaatii sisua.

ALA VEI mukanaan, ja kymmenen vuotta ensimmäisen tutkinnon jälkeen Hinkkanen suoritti kengityssepän ammattitutkinnon.

– Ala on alituista oppimista ja jatkuvaa koulutuksiin hakeutumista. Laakereillekin voi jäädä, mutta samalla jäävät sitten työtkin. Motivaation pitää lähteä itsestään, ja tukiverkostoa on hyvä olla olemassa, kun tulee ongelmia vastaan. Paljon tehdään yhteistyötä muun muassa eläinlääkäreiden kanssa.

Pelkän kengityssepän ammattiin Jenny Hinkkanen ei kuitenkaan turvautunut. Hän halusi itselleen takaportin ja opiskeli myös lähihoitajan ammatin.

– Siinä vaiheessa kun oma fysiikka ei enää kestä tätä hommaa, minulla on joku muukin koulutus. Teen osa-aikaisesti lähihoitajan työtä edelleen, ja työskentelen kehitysvammaisten lasten kanssa. Se on hyvää vastapainoa kengittäjän työlle.

 

Kengitysseppä Jenny Hinkkasen auton takaosan pajasta löytyvät järeämmät työkalut, kuten ahjo ja pylväsporakone.

”Tässä ammatissa tapaturmavakuutus on luokiteltu riskiltään korkeammalle mitä esimerkiksi eläinlääkärin työssä.”

Kengittäjän työ on raskasta ja vaativaa. – Jos osaat hommasi ja sen kunnialla hoidat, niin töitä kyllä riittää, Jenny Hinkkanen kertoo.
Hinkkanen kengittää 50 kilometrin säteellä Paimiosta. – Muun muassa Kemiö, Salo, Parainen, Turku. Lähden vain äärimmäisessä hädässä pidemmällä.

 

KENGITTÄJÄN työ on raskasta, ja ammattitautina ovat usein selkävaivojen lisäksi polvi-, ranne- ja olkapääongelmat. Läheskään aina ei ole varmaa, että kengitysseppä jäisi työstään eläkkeelle, sillä monet joutuvat lopettamaan aikaisemmin.

Jenny Hinkkanen ei kokenut tarvitsevansa nuorena ja vetreänä uransa alussa erityistä kehonhuoltoa, mutta on huomannut tarpeen vuosien karttuessa.

– Eihän se ole sanottu, että tämä ammatti minut hajottaisi, mutta itseään pitää huoltaa, jotta töitä voi tehdä. Käyn hierojalla säännöllisesti ja uin, mutta tietysti myös ratsastan. On tylyä katsoa kun Suomen parhaimmat sepät päivittävät kuulumisia sosiaalisessa mediassa: tänään en pysty kävelemään ja menossa lääkäriin selvittämään syytä. Tässä ammatissa tapaturmavakuutus on luokiteltu riskiltään korkeammalle mitä esimerkiksi eläinlääkärin työssä.

Hinkkanen on törmännyt uransa alkuaikoina myös tytöttelyyn, mutta lähinnä vanhemmilta hevosmiehiltä.

– Onhan niitä ollut, mutta minusta ne ajat ovat takanapäin. En tiedä johtuuko sitten siitä, että minusta on tullut vanhempi ja kokeneempi alalla.

– Me kengittäjät menemme mielellämme sellaisiin talleihin, jossa on katto, tasainen lattia eli kuiva, puhdas, siisti ja valoisa, Hinkkanen sanoo.

VAIKKA kengityssepän ammatissa ei ole kahta samanlaista päivää, työrytminsä Hinkkanen haluaa luoda sopivaksi perhe-elämän tarpeisiin.

– Yleensä lähden hommiin samaan aikaan, kun tytär lähtee kouluun. Palaamme suunnilleen samoihin aikoihin, syömme yhdessä ja lähdemme tallille omien hevosten kanssa harrastamaan. Toki joskus jatkan illalla vielä töitä, riippuu asiakkaistakin.

Parasta työssä ovat asiakkaat eli erilaiset hevoset, ihmiset sekä vapaus päättää mitä tekee ja milloin.

– Kaikkein mukavinta on, kun näkee miten pystyy auttamaan. Jos esimerkiksi hevosella on kipeä jalka, ja työn päätteeksi saa sen taas liikkumaan ilman kipuja. Ilahduttavaa on myös nähdä miten omistajan olo helpottuu, kun hevosen asiat ovat taas järjestyksessä.

Isojen eläinten kanssa sattuu ja tapahtuu, mutta toistaiseksi Hinkkanen on säilynyt isommilta vahingoilta.

– On ollut tapauksia, joissa olen ajatellut omaa turvallisuuttani kieltäytymällä kengittämästä. Pääsääntöisesti olen ollut aika onnekas, vain tikkejä on tullut sinne tänne, mutta ei isoja loukkaantumisia.

Jenny Hinkkasen mukaan kengittäjän työ vaatii sisua.

 

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments