Tehovalvonnan paikka: Eniten loukkaantuneita polkupyöräilijöitä Lounais-Suomessa

3
Torstaina poliisi valvoo tehostetusti kevyttä liikennettä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Poliisi toteuttaa torstaina päivän mittaisen tehovalvonnan, jolla edistetään jalankulkijoiden ja kaksipyöräisten kuljettajien liikenneturvallisuutta. Valvonnassa kiinnitetään huomiota muun muassa liikennevalojen ja väistämissääntöjen noudattamiseen sekä jalkakäytävillä ajamiseen.
Myös Lounais-Suomen poliisi jalkautuu torstaina valvomaan suojattomien tienkäyttäjien eli moottorikäyttöisten ajoneuvojen, jalankulkijoiden, pyöräilijöiden ja kevyen sähköajoneuvon kuljettajien liikennekäyttäytymistä.
Tilastojen valossa niin jalankulkijat kuin kaksipyöräisten kuljettajat ovat turvattomammassa asemassa muuhun liikenteeseen verrattuna. Vaikka esimerkiksi poliisin tietoon tulleissa onnettomuuksissa loukkaantuneiden polkupyöräilijöiden määrä on viime vuosina vähentynyt, vastaavasti kuolleiden polkupyöräilijöiden määrä on kasvanut.

Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan viime vuonna pelkästään Lounais-Suomen poliisin tietoon tulleissa tieliikenneonnettomuuksissa kuoli viisi polkupyöräilijää.
– Loukkaantuneita vuonna 2020 tilastoitiin 101, mikä on huomattavasti enemmän kuin yhdenkään muun poliisilaitoksen alueella. Lisäksi täytyy muistaa, että suuri osa loukkaantumiseen johtaneista polkupyöräonnettomuuksista ei edes tule poliisin tietoon, sanoo komisario Tuomo Katajisto Lounais-Suomen poliisilaitokselta.
Valvontapäivänä puututaan myös suojattomien tienkäyttäjien liikkumista haittaavaan ja vaarantavaan pysäyttämiseen ja pysäköintiin.

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ihmettelevä mamma
3 päivää sitten

Ei ihme, koska salolaiset pyöräilevät kuin villissä lännessä. Esimerkiksi Kirkkokadun yli polkaistaan oikealta ja vasemmalta pysähtymättä ja päätään kääntämättä. Miten ne voisikaan nähdä, onko autoa miten lähellä.

Ja kevytväylällä on kärjellään oleva kolmiomerkki, joka tekee polkupyöräilijästä ja jalankulkijasta väistämisvelvollisen Kirkkokadun ylittämiseen poliisitalon kulmalla ja Vikströmin kahvilan kulmalla. Vai mitä mieltä olette?

MDI
3 päivää sitten

Ei jalankulkija ole väistämisvelvollinen, vaan jalan voi ylittää Kirkkokadun ”etuajo-oikeutetusti” suojatietä. Useimmat pyöräilijät eli ajoneuvon kuljettajat eivät ymmärrä sitä, etteivät ole jalankulkijoita, ja siksi siihen on laitettu kolmiot, vaan ei näytä menevän perille.

Tavis torilta
2 päivää sitten
Reply to  MDI

Kärkikolmio on kevytväylällä Kirkkokadun molemmin puolin, jopa vasemmalta tuleva autokin väistää Kirkkokadulla ajavaa.

Kenellehän se kärkikolmio risteyksen toisella puolella on tarkoitettu, kun sieltä puolelta ei autoja tule, yksisuuntainen katu.