Trendikäs kampaus on pehmeä ja veistoksellinen – tuoreet kukat saavat rinnalleen koristeina kuivakukat ja heinät

0
Neea Hartman (vas.) viimeistelee Jasmin Kakon kampausta ja Sandra Lehtinen tekee viimeiset silaukset Emilia Kärkkäisen hiuksiin. Salon Headlinesta toivotaan kiireistä kesää, sillä viime vuoden juhlia on siirtynyt paljon tälle vuodelle. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Kampaukset menevät selkeästi kohti luonnollisempaa ja pehmeämpää tyyliä.

– Trendinä on nyt pehmeät ja veistokselliset kampaukset. Veistoksellisuus näkyy vahvoina muotoina ja selkeinä pintoina. Kampauksiin kaivataan rentoa ja romanttista bohotyyliä, kertoo Neea Hartman Salon Headlinesta.

– Samoin kuin sisustuksessa, myös hiuksissa mennään pehmeämpään suuntaan. Sisuksessa ei enää ole trendinä kliiniset pinnat, vaan luonnollisemmat värit ja muodot – aivan kuten hiusväreissä ja kampauksissa, Sandra Lehtinen Headlinesta toteaa.

Lettejä ja punoksia on nähty kampauksissa jo pidempään, ja ne jatkavat edelleen suosiossa.

– Kireitä banaaninutturoita ei enää kysellä. Kampausten painopiste on jo pitkään ollut niskassa, ja kampaukset tehdään ilmaviksi. Erilaisia lettejä, punoksia ja nyörityksiä on haluttu kampauksiin jo useamman vuoden, ja niistä tehdään erilaisia variaatioita, Hartman kertoo.

Joitakin vuosia sitten kaikki hiukset haluttiin tiukasti kiinni, mutta nyt kampaukset ovat ilmavia ja rentoja.

Hiuskoruja ja aitoja kukkia käytetään runsaasti kampauksia. Tuoreet kukat ovat saaneet rinnalleen kuivakukat ja heinät.

– Kuivakukat ovat uusi tuulahdus kampauksissa. Kuivakukkia näkyy tällä hetkellä paljon myös sisustuksessa ja hääkimpuissakin, Neea Hartman sanoo.

Pitkien hiusten lisäksi kampauksia tehdään myös lyhyihin hiuksiin.

– Lyhyeen hiukseen voidaan tehdä lainetta tai kiharaa ja hiuskoruilla ja kukilla saadaan juhlavuutta. Yllättävän lyhyihinkin hiuksiin saadaan tehtyä kampaus, kun hyödynnetään lisähiuksia, Sandra Lehtinen sanoo.

Juhlakampauksia tehdään häiden lisäksi muun muassa valmistujaisjuhliin ja rippijuhliin. Erityisesti hääkampauksissa suositaan koekampauksen tekemistä.

– Koekampaus helpottaa juhlapäivää, kun morsian tietää millainen kampauksesta on tulossa ja kuinka paljon aikaa sen tekemiseen menee. Koekampauksen yhteydessä ideoidaan myös mahdolliset hiuskoristeet ja -kukat. Koekampaus helpottaa myös kampaajaa, kun morsiamen hiukset tulevat tutuksi, Hartman sanoo.

Kampausten painopiste on jo pidempään ollut niskassa. Erilaiset letit ja punokset ovat suosittuja, sillä niillä saadaan kampauksiin romanttista bohotyyliä. Kuivakukat ovat kampausten uusi tuulahdus tuoreiden kukkien rinnalla.

Yhä useampi asiakas näyttää puhelimesta ideakuvia kampaukseen.

– Kuvat helpottavat paljon suunnittelua, kun näemme heti, mitä tyyliä asiakas haluaa. Morsiamet ovat tulleet vaativammiksi. Pinterestin ja sosiaalisen median vuoksi he osaavat pyytää todella näyttäviä kampauksia. Se vaatii kampaajilta ammattitaitoa, jatkuvaa kouluttautumista ja uuteen perehtymistä, Hartman toteaa.

Näyttävät ja ilmavat kampaukset vaativat hyvää pohjatyötä, jotta kampaus pysyy koko päivän.

– Hyödynnämme pohjana hiusvalkkeja, ja usein runsautta tuodaan lisähiuksilla. Kampaus rakennetaan huolella pala palalta. Hääkampauksen tekemiseen menee yleensä tunti tai hieman enemmän, Hartman sanoo.

Kampausten lisäksi juhlameikit ovat menneet luonnollisempaan suuntaan.

– Edelleen toivotaan tummia smokey eye -meikkejä, mutta yleisesti ottaen meikki on keventynyt. Halutaan luonnollinen, heleä meikki, Sandra Lehtinen sanoo.

Monet juhlat peruuntuivat viime vuonna koronan vuoksi, mutta tulevasta kesästä kampaajat toivovat kiireistä.

– Viime vuodelta siirtyi paljon juhlia tälle kesälle, ja jos kaikki juhlat toteutuvat, pääsemme tekemään paljon ihania kampauksia, Neea Hartman hymyilee.

 

Jasmin Kakko (vas.) ja Emilia Kärkkäinen esittelevät tulevan kesän trendikkäimpiä hääkampauksia, jotka ovat näyttäviä ja veistoksellisia.