Johnson & Johnson pysäyttää koronarokotteensa toimitukset Eurooppaan

0

Lääkeyhtiö Johnson & Johnson kertoi tiistainapysäyttävänsä koronarokotteensa toimitukset Eurooppaan. Yhtiön mukaan toimitusten jatkamista pohditaan Euroopan terveysviranomaisten kanssa.
Yhdysvaltalaisviranomaiset suosittelivat aikaisemmin koronarokotteen käytön keskeyttämistä varotoimena rokotteeseen liittyvien veritulppaepäilyjen vuoksi.
– Olemme olleet läheisessä yhteistyössä lääketieteen asiantuntijoiden ja terveysviranomaisten kanssa. Kannatamme vahvasti avointa viestintää terveysviranomaisten ja yleisön välillä, yhtiö muotoili tiedotteessaan.
Yhtiön oli määrä toimittaa EU:lle 55 miljoonaa rokoteannosta kesäkuun loppuun mennessä. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Suomeen olisi ollut tulossa 2,4 miljoonaa rokoteannosta.

Yksi kuollut ja yksi kriittisessä tilassa

Yhdysvaltojen terveydenhuoltoviranomaiset kertoivat tiistaina, että yhteensä kuudella Johnson & Johnsonin rokotteen saaneella naisella on ilmennyt rokottamisen jälkeen harvinainen häiriö, johon liittyvät myös veritulpat. Yksi heistä on kuollut ja toinen on sairaalahoidossa kriittisessä tilassa.
Sairastuneet ovat 18-48-vuotiaita. He sairastuivat alle kahden viikon kuluessa rokotuksen saamisesta.
Yhdysvaltain tautikeskus CDC:n tietojen mukaan lähes seitsemän miljoonaa ihmistä on tähän mennessä saanut Johnson & Johnsonin rokotteen Yhdysvalloissa, kertoi New York Times.
Johnson & Johnsonin rokotteen etuina on pidetty sitä, että sitä voidaan varastoida jääkaappilämpötilassa eikä toista tehosterokotetta tarvita, vaan yksi rokoteannos riittää.
Valkoisen talon koronarokotuskampanjasta vastaavan Jeffrey Zientsin mukaan Johnson & Johnsonin rokotteen hyllyttämisellä ei ole merkittävää vaikutusta Yhdysvaltojen koronarokotusten etenemiselle.

Etelä-Afrikkakin pisti hyllylle

Etelä-Afrikka ilmoitti tiistaina keskeyttävänsä lääkeyritys Johnson & Johnsonin koronarokotteen käytön mahdollisen veritulppariskin vuoksi, kertoi maan terveysministeri Zweli Mkhize.
Rokotteen käytön keskeyttäminen hidastaa entisestään maan rokotustahtia, joka on muutenkin ollut erittäin verkkainen. Helmikuun puolenvälin jälkeen maassa on rokotettu vain alle 290 000 terveydenhuollon työntekijää.
Rokotuskampanjan toisen vaiheen, jossa on määrä rokottaa avainaloilla työskenteleviä ja yli 60-vuotiaita, on määrä alkaa ensi kuun puolivälissä. Maa joutui jo ennen Johnson & Johnsonin koronarokotteen hyllyttämistä hylkäämään suunnitelmat Astra Zenecan koronarokotteen käyttämisestä sen jälkeen kun tutkimukset osoittivat, ettei se tehoa riittävän hyvin paikalliseen virusmuunnokseen.
Johnson & Johnsonin rokotteen lisäksi Etelä-Afrikka on varmistanut saavansa rokotteita Pfizeriltä, mutta ensimmäinen erä saadaan maahan vasta toukokuun alussa.

hl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/tarttuminen-ja-suojautuminen-koronavirus/rokotteet-ja-koronavirus/koronarokotusten-jarjestaminen-suomessa

STT

Kuvat: