Ylioppilasjuhlat järjestetään ilman yleisöä, tunnelmat välittyvät koteihin striimattuna

0
Ylioppilasjuhlat järjestetään 5. kesäkuuta ilman yleisöä. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

– Ylioppilasjuhlia ei ole mahdollista järjestää turvallisesti niin, että yleisö olisi paikalla, mutta on erittäin tärkeää, että juhla 5.6. pystytään pitämään. Juhla on elämys ja ainutkertainen tapahtuma nuorille, Salon sivistyspalveluiden johtaja Pia Setälä toteaa.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmän päätöksellä kevään ylioppilasjuhliin voivat osallistua vain ylioppilaat ja henkilökuntaa. Terveysturvallisten juhlien järjestäminen edellyttää maskien käyttöä ja kahden metrin turvavälejä.

– Salossa on erikokoisia lukioita. Jos 2–3 perheenjäsentä osallistuisi, juhlista tulisi nopeasti iso tilaisuus, hän perustelee.

Käytännön järjestelyt Salon kolmessa lukiossa ovat erilaisia. Setälä sanoo, että Salon lukion osalta joudutaan miettimään, pitääkö juhla järjestää porrastetusti, jotta turvavälit voidaan ottaa huomioon.

Kaikkien lukioiden juhlat striimataan, joten juhlaan on mahdollista osallistua kotona.

Koronakoordinaatioryhmä päätti myös, että vanhojen tanssit siirretään syksyyn. Helmikuulta siirretyt tanssit olisi tanssittu 12. toukokuuta.

– Rehtorit ovat kysyneet asiaa opiskelijoilta. Heidän tahtotilansa on, että ainutkertaiseen tapahtumaan saadaan yleisöä, Setälä sanoo.

Vanhojen tanssien päivämäärä päätetään ensi viikolla.

Halikon lukion rehtori Ari Leino sanoo odottaneensa muuta kuin nyt tehtyä päätöstä. Hän tietää, että päätös aiheuttaa harmistusta perheissä.

– Esitin vahvan toiveen, että juhlaan olisi voinut osallistua kaksi läheistä. Nyt mennään tämän kanssa, tosiasioille ei voi mitään. Hyvä puoli on, että juhlat eivät siirry. Opiskelijat ovat ne keväällä ansainneet.

Leinon toive perustui siihen, että lukiolla on käytössä Halikon liikuntahalli. Sinne olisi pystynyt järjestämään noin 200 hengen juhlan turvavälein.

– Vanhojen tanssien siirtyminen syksyyn on hyvä uutinen. Siirtyminen on kaikkien opiskelijoiden toive. Opiskelijoilla on meneillään työntäyteinen jakso, tanssien harjoittelu olisi jäänyt vähiin ja olisi tanssittu ilman yleisöä.

Uimahalli ja kuntosalit avautuvat

Rajoituksia puretaan maltillisesti 26.4. alkaen.

Varsinais-Suomen koronakoordinaatioryhmä on keventänyt alueellisia rajoituksia maltillisesti. Päätökset koskevat muun muassa liikunta- ja kulttuuritiloja.

Kaikissa sisä- ja ulkotiloissa on edelleen noudatettava voimassa olevia koronasuosituksia. Niitä ovat kahden metrin turvavälit, maskien käyttösuositus sekä hyvä käsi- ja yskimishygienia. Myös rokotuksen saaneiden on noudatettava yleisiä suosituksia.

Salon uimahalliin pääsee jälleen maanantaina kello kuusi. Halli on avoinna normaalisti. Pukukopeista on käytössä puolet, eikä saunoja lämmitetä.

Kuntosalit avataan, mutta kävijämäärä on rajoitettu 6–10 käyttäjään. Ollikkalan kuntosalissa määrä on 15.

Liikuntasaleja ja -halleja voi varata perhevuoroihin ja aikuisten yksilölliseen harjoitteluun. Tennishallin vuorot ovat varattavissa.

Uimarantojen saunat ovat suljettuina 30.4. saakka. Saunojen kesäaukiolo alkaa aikaisintaan 7.6.

Kaupungin ryhmäliikunta sisätiloissa on tauolla ainakin 16.5. saakka. Vuonna 2001 ja nuorempien ryhmätoimintaa järjestetään suunnitellusti.

Yhdistysten aikuisten (vuonna 2000 syntyneet ja vanhemmat) toimintaan varatut vuorot sisäliikuntatiloissa on peruttu 16.5. asti. Vuonna 2001 ja nuorempien toimintaa saa järjestää.

Ulkoliikuntapaikkoja voi käyttää ja varata, mikäli ne on avattu kesäkaudelle. Suunniteltu kesäkauden toiminta alkaa 3.5. Ulkoliikuntapaikoilla vuonna 2001 syntyneet ja nuoremmat voivat harjoitella ryhmissä, myös lähikontaktit sallitaan.

Kirjoja pääsee valitsemaan hyllystä

Kaikissa Salon kirjastoissa pääsee maanantaista alkaen valitsemaan kirjoja hyllyväleistä. Lukusalit avataan, mutta tuoleja vähennetään turvavälien takia.

Kirjastoissa on vahva maskisuositus ja käyntiaika on rajattu 30 minuuttiin. Tämä koskee erityisesti lukusaleja.

Kirjastoautoihin pääsee kerralla 1 perhe tai 1–3 asiakasta. Koululaisia ja päiväkotilapsia pääsee autoon kerralla pieni ryhmä opettajan johdolla. Myös kirjastoautoissa on vahva maskisuositus.

Kaikki kirjastot ovat suljettuina 19.5.–3.6. kirjaston käyttöjärjestelmän vaihdon vuoksi.

Taidemuseo Veturitallissa vaihtuu näyttely. Museo on suljettuna 26.4.–14.5. Museokäynneistä 15.5. alkaen kerrotaan erikseen.

Elektroniikkamuseo on avoinna. Sallittu kävijämäärä on 10.

Kansalaisopiston ryhmätoiminta sisätiloissa on tauolla ainakin 16.5. asti. 2001 syntyneiden ja nuorempien toimintaa järjestetään suunnitellusti.

Kaupungintalo ja Halikon virastotalo on suljettu yleisöltä 14.5. asti. Kaupungintalon info ja Halikon virastotalon palvelupiste palvelevat ajanvarauksella.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments