Enni Ylenius haluaa herättää runoillaan unohdettuja tunteita

0
– Ei ole tavatonta, että kirjoittaessani tunnen ja tunnistan jonkun tietyn kirjailijan tai muun taiteilijan läsnäolon, sanoo Enni Ylenius.

Kun Salon Seudun Sanomat täytti 100 vuotta, lehti järjesti lukijoille kirjoituskilpailun teemalla sata sanaa Salon seudulta.

Enni Ylenius osallistui vuoden 2019 kilpailuun runolla Valosanat. Siinä ihminen on ”alati osa maailmankaikkeutta, joka ilmenee sinuna ja minuna”.

– Meissä kaikissa asuu intuitio, viisauden lähde, joka elää ajattomuudessa. Se ei tunne fyysisen ajan tai paikan rajoituksia, eikä se välitä rationaalisen mielen vaatimuksista. Olemme kaikki sieluolentoja fyysisessä kehossa, jota tarvitsemme kulkuvälineeksi ja ylipäätään siihen, että voimme elää ja kokea elämää ihmisenä, Ylenius sanoo.

Tänä keväänä hän julkaisi runokokoelman Valtamerisydänrunoja.

– Vuonna 2019 tapahtui jotain mystistä. Olin sinä vuonna kaksi kertaa todella sairaana, ensin keväällä ja toisen kerran loppuvuodesta; siis vuosi ennen koronan tuloa Suomeen ja vuosi ennen sen toista aaltoa.

– Olen aina kirjoittanut paljon, mutta kilpailuun osallistuminen avasi portin runojen kirjoittamiseen. Kevättalvella kirjoitettu kilpailuruno oli kuin kävelemään opettelevan lapsen ensiaskel, ja keskikesän aikaan lapsi alkoikin jo juosta. Kun sairastin ”toista aaltoani” marras–joulukuussa 2019, kirjoitin todella monia runoja. Kuumeilin ja kirjoitin!

– Kirjoittaminen jatkui pitkin seuraavaakin vuotta, ja voisi sanoa, että niin on ollut aina näihin päiviin saakka. En taida enää osata lopettaa.

Yleniusta haastateltiin Salon Seudun Sanomissa alkuvuodesta 2016, kun hän kirjoitti esikoisteostaan. Näkijän tarina ilmestyi saman vuoden syksyllä.

Ylenius sanoo olevansa kirjoittaja ja näkijä.

– Näkijä ei ole virallinen tai lisensoitu ammattinimike. Se on yleisesti käytetty ja vakiintunut termi, jolla tarkoitetaan henkilöä, jolla on monin aistein ja kanavin keskusteleva näkemisen eli tietämisen lahja. Pohjimmiltaan kyse on intuitiivisuudesta, joten siinä mielessä olemme jokainen potentiaalisia näkijöitä.

– Käytännössä on kuitenkin niin, että jokaisella meistä, jokaisella sielulla, on oma opintosuunnitelmansa ja -aikataulunsa siinä, miten henkisyys ja henkiset asiat avautuvat.

Yleniuksen oma opintosuunnitelma otti jättiharppauksen, kun hän oli 27-vuotias.

– Saavuin pisteeseen, jossa siihen saakka tuntemani elämä käytännössä päättyi voimakkaan henkisen heräämisen myötä. Henkinen, näkymätön maailma, ei ollut minulle vieras aikaisemminkaan, mutta tuolloin kohtaamani elämänmuutos oli jotakin hyvin lopullista, totaalista, peruuttamatonta ja ennen kokematonta.

Runoillaan Ylenius haluaa herättää lukijoissa muistoja, tunteita tai kokemuspuolia, jotka ovat unohtuneet tai joita ei ole vielä löytynyt.

– On kirjoittamisessa ja julkaisemisessa itsekäskin motiivi niin kuin kai kaikilla luovilla ihmisillä. Haluan kertoa, kuka olen ja näyttää, millainen maailmani on.

Valtamerisydänrunoja on julkaistu Books on Demandin kautta. Se on saatavilla verkkokaupoissa e-kirjana.

Enni Ylenius on syntynyt ja kasvanut Lahnajärvellä ja palannut reilun kymmenen Tampere-vuoden jälkeen takaisin kotikylälle. Odottamaton ja suunnittelematon paluu juurille tapahtui kevättalvella 2017, vähän ennen 30-vuotissyntymäpäivää.

Ylenius opiskeli Tampereen yliopistossa puheviestintää ja valmistui filosofian maisteriksi.

Vuoden 2016 haastattelussa Enni Ylenius kertoi tunteneensa jo pikkutyttönä itsensä vanhaksi, lapsimummoksi.

Ikiaikaisuus tai ajan suhteellisuus paistavat myös Yleniuksen runoissa. Parhaimmillaan niissä liu´utaan ajassa, jokaisen tuntemasta ”tulvimiseen saakka sateisesta marraspäivästä” luontaisella vaivattomuudella järveen, joka pitelee ”hiisien hauoista, syvyyksien sylistä” noussutta valoa.

Toisaalla runon minä tunnustaa kuitenkin olevansa ”joka tapauksessa hyvin arkinen, sillä tavalla lapsellisen toiveikkaalla tavalla”.

Vaikka Enni Ylenius kirjoittaa vaistonvaraisesti, hän on tallettanut oleellisen oivalluksen runoudesta. Siinä ”hiljaisuuskin puhuu, tyhjät tilat, välit sanoiksi muodostuneiden kirjainten lomissa, rivien aluissa ja lopuissa”.

Kylätiellä tähtitaivasta tarkkailevalle runoilijalle rakkaita kirjailijoita ovat muun muassa J.R.R. Tolkien (1892–1973) ja Tommy Tabermann (1947–2010). Kuolleet kirjailijat ovat hänelle eläviä.

– Ei ole tavatonta, että kirjoittaessani tunnen ja tunnistan jonkun tietyn kirjailijan tai muun taiteilijan läsnäolon. Koen olevani etuoikeutettu: on suuri kunnia saada kirjoittaa niin, yhdessä. Ajattelen, että sen täytyy merkitä jotakin suurta.

Joskus kirjoittaminen on sellaista, että runoilija itse ihmettelee, jälkeenpäin: minäkö tuon kirjoitin, ovatko nuo minun sanavalintojani?

– Silloin tuntuu, että olen kanava, jota pitkin jossain jo kirjoitettu tulee näkyväksi ja jokin minua itseäni suurempi puhuu. Siitähän elämässä muutenkin on kyse: siitä, että uskaltaisimme edes hieman hellittää kontrollista, suunnitelmista ja jatkuvasta pyrkimisestä ja oivaltaa, että elämän ja olemassaolon on annettava toteutua meissä, meidän kauttamme.

Korona koskettaa kaikkia, ja sen sanotaan muuttavan maailmaa pysyvästi. Niin ajattelee myös Enni Ylenius.

– Elämme haastavaa aikaa, mutta kaiken tarkoitus on kuitenkin hyvä: meitä henkiolentoja päivitetään, ja nousemme taas vähän korkeammalle tietoisuuden tasolle. Mukana on aina myös henkilökohtaista ja kollektiivista karmaa.

– On myös tosi, että muutokset eivät tule koskaan helpon kautta, eivätkä uudet aikakaudet ala suunnitellusti.