Fennia sulkee Salon konttorinsa

9

Fennia vakuutusyhtiö sulkee Salon konttorinsa. Yhtiö sulkee Salo mukaan lukien yhteensä kymmenen asiakaspalvelupistettä eri puolilla Suomea elokuun loppuun mennessä.

Syynä on asiakaskäyntien vähentyminen.

– Valtaosa asiakkaistamme on siirtynyt käyttämään digitaalisia palveluja, selittää Fennian henkilöasiakkaista vastaava johtaja Jarkko Mattinen.

Verkkotapaamiset ja sähköiset ajanvaraukset ovat yhä yleisempiä tapoja asioida.

Salossa asiakkuudet koostuvat Mattisen mukaan henkilöasiakkaista sekä pienistä ja keskisuurista yritysasiakkaista. Valtaosa on henkilöasiakkaita.

Hän sanoo, että asiakkaat voivat toki edelleen ottaa yhteyttä puhelimitse ja myös varata ajan tapaamiseen. Jos asiakas haluaa tavata kasvotusten yrityksen tiloissa, henkilöasiakkaita palveleva lähin konttori on muutoksen jälkeen Turussa. Yritysasiakkaita palvellaan edelleen Salossa olevissa toimistotiloissa tai asiakkaan luona.

– Salon konttorin henkilökunta siirtyy palvelemaan asiakkaita muiden kanavien kautta eikä ketään irtisanota, vaikka konttoreita suljetaan, Mattinen sanoo.

Salossa työskentelee Mattisen mukaan muutama ihminen.

Sähköisten kanavien asiointimäärät ovat kasvaneet nopeasti koronapandemian aikana eli yli vuoden verran, mutta jo ennen koronaa ihmisten asiointi oli siirtynyt yhä enemmän verkkoon.

– Verkkotapaamisten määrä on kasvanut voimakkaasti, Mattinen kuvailee muutosta.

Muutoksen jälkeen Fennialle jää edelleen yli 20 konttoria eri puolille Suomea.

9 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Kansalainen
1 kuukausi sitten

No voi kehno.

Hymypoika
1 kuukausi sitten

Ajoin tänään Saloon päin ja näin tien vieressä naurettavan kyltin: ”Salo, joka päivä parempi”.

Netti tyhjentää tilat
1 kuukausi sitten

Liiketilojen tyhjeneminen Salon keskustassa vain kiihtyy. Ei taida riittää enää edes kirpputoreja täyttämään tarpeettomiksi jääviä toimitilahuoneistoja.

Tai kirpputoreja ehkä olisi, mutta niille ei riitä tavaraa myytäväksi, kun lähes kaikki käytettykin irtain myydään jo netissä.

Pertti
1 kuukausi sitten

Kuuntelin yleisradiota, jossa kerrottiin, että Salo on kirpputorien pääkaupunki Suomessa.

Ja Salossa syödään eniten kebabeja Suomessa.

Jouni
1 kuukausi sitten

Antivariaattista kirjakauppaa kaipaisin saloon, lähimmät on turussa. Kirpputorien tarjonta ei ole kaikkein laadukkainta.

Hämmästynyt
1 kuukausi sitten
Reply to  Jouni

Kirjakirpputori puuttuu

Etä
1 kuukausi sitten

Mihin vakuutusasoiden hoidossa kukaan tarvitsee konttoria vuonna 2021?

tekoäly
1 kuukausi sitten
Reply to  Etä

Mihin vakuutusasioiden hoidossa – tai missään muussakaan – tarvitaan ihmistä vuonna 2021.

pertti
1 kuukausi sitten
Reply to  Etä

Kuinkahan paljon Salossa on liikkeitä ja kahviloita joita ei tarvitse välttämättä. Melkein kaikki, kaikkihan voi tilata netistä.