Huikea Chicharita tuikki Vermossa – salolaistamma kuittasi 24 000 euroa derbyvoitosta

0
Ari Moilanen ohjastaa Chicharitaa. Kuva kahden viikon takaisesta tammaderbyn karsinnasta. (Kuva: Suomen Hippos/Juho Hämäläinen)

Vermon Finlandia-viikonlopun lauantaina nähtiin poikkeuksellisen kirkas ravitähti. Ari Moilasen ohjastama ja Timo Nurmoksen valmentama salolaistamma Chicharita hallitsi totaalisesti Arvid Åvallin tammaderbyä.

5-vuotiaitten tammojen lähtökiihdytyksessä Chicharita otti leikitellen johtopaikan. Rinnalle ajautui First Class Lady, joka kuitenkin alkoi hiipua päätöspuolikkaan alussa. Peace Of Glory hyökkäsi johtohevosen kimppuun, mutta loppusuoralla Moilanen sai pyöritellä päätään ja katsella muitten edesottamuksia. Chicharita hoiteli oman tehtävänsä ja rullasi selvään, 24 000 euron arvoiseen voittoon. Touch Me Too tuikkasi kakkoseksi ennen Piece Of Glorya.

– Chicharita on poikkeuksellinen lahjakkuus. Se otti helposti keulat, vaikka olisi alussa päässyt paljon lujempaa. Missään vaiheessa ei ollut vaikeuksia ja kilpailuennätystä sivuava aika 12,7 olisi tarvittaessa parantunut huomattavasti. Valmentaja Nurmoksen kanssa ei taktiikasta tarvinnut neuvotella, miehen hevoset ovat aina kunnossa, Moilanen myhäili voittajahaastattelussa.

Chicharitan omistavat serkukset Mikael Kopola ja Teemu Parttimaa. Kopola kertoi, että Chicharita vietiin Ruotsiin 2-vuotiaskauden marraskuussa, Mikaelin isän Veikko Kopolan menehdyttyä. Timo Nurmos otti tamman aluksi koeajalle, mutta hänen tallissaan se on edelleen.

Kopolan mukaan Nurmos tekee kaikki Chicharitan kilpailutusta koskevat päätökset, joten tässä vaiheessa tulevista startista ei ole vielä selvyyttä. Tamma ei stressaa matkustamista, se kävi keskiviikon voittoisan karsinnan jälkeen Ruotsissa, tuli perjantaina takaisin ja lähtee kotitalliinsa taas sunnuntaina.

Toivottavasti Chicharita nähdään kesän aikana Suomessa, sillä se on startannut synnyinmaassa kaksi kertaa ja voittanut helposti molemmat startit. Ruotsissa voittoja on tullut jo kaksitoista.

Jo ennen tammaderbyn menestystään Moilanen ehti tehdä puhtaan hattutempun. Hän ajoi kolme peräkkäistä voittoa Willow Priden, Heporixin ja Monimanin rattailla.

Päivän toisessa lähdössä nähtiin vakuuttava salolaisravuri.

Arto Hammar istahti Harri Jalosen valmentaman Villi Vilpertin rattaille. Ruuna lähti napakasti liikkeelle ja Hammar sijoitti sen johtoon rynnistäneen Paraparan taakse.

Matkavauhti oli reipasta ja päätöskierroksen alkaessa Hammarin nosti ajokkinsa toiselle radalle. Se antoi painetta Paraparalle, jonka polttoaine loppui päätöspuolikkaalla. Villi Vilpertti siirtyi kärkeen ja eteni selvään voittoon ennen Hildingiä ja Sarlotan Helmeä. Voittoaika 26,1 on komea ja Villi Vilpertti paransi ennätystään peräti 3,6 sekunnilla.

Hammar naurahti Villi Vilpertin käytöstä voittajaesittelyssä.

– Hevosessa tuntuu olevan vielä poikkeuksellisen paljon virtaa ja se säikkyy kaikkea mahdollista. Villi Vilpertti ei vielä kilpaile tosissaan. Mikäli terveys säilyy, kuusivuotiaasta ruunasta tulee vielä valtava hevonen.

Kylmäveristen maililla nähtiin hurja loppukiri, kun Marko Majaniemen Suviruusuli lennähti päätöspuolikkaalla ylivoimaiseen voittoon. Kari Venäläinen luovi Hammarin valmentaman Unnan Tähden sisältä vapaalle kaistalle ja tamma kiri kakkoseksi komealla ennätyksellään 24,1.

Myös Jukka Kauppisen Kipinä Rols paransi ennätystään lukemiin 25,3. Kovavauhtisessa kisassa somerolaisori jätettiin seitsemänneksi.

3-vuotiaitten lämminveristen Seppeleajon vei nimiinsä Hannu Torvisen ohjastama ja Petri Salmelan valmentama Indigo Sisu. Ori oli kirivaiheessa selvästi väkevämpi, kuin Mas For You ja Dusktodawnboogie.

Kylmäveritammojen yhteenotossa nähtiin dramatiikkaa. Suursuosikki Hetviina nousi viimeisellä takasuoralla kärkeen, mutta laukkasi loppukaarteessa ja menetti pelin. Jukka Torvisen kannustama ja Reijo Borgströmin valmentama B. Riitu puristi niukkaan voittoon ennen Aurotarta ja Laylaa.

Teksti: Mauri Mäkynen