”Parasta äitiydessä on, kun saa olla äiti” –  salolaisäidit kertovat, mikä äitiydessä on parasta ja mikä vaikeaa, entä mitä se on opettanut

0
Muurlalainen Terhi Järvinen on neljän teinin ja varhaisaikuisen äiti. Tänä aamuna hän tietää odottaa, että koko nuoriso-orkesteri tulee laulamaan sängyn viereen ja äiti saa halaukset ja herkkuaamiaisen. Kuvassa Terhi Järvisen kanssa tytär Iines Järvinen. Kuvat: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Terhi Järvinen muistelee hellyydellä niitä hetkiä, kun sai ensimmäistä kertaa pidellä omaa lastaan. Sitä ei unohda koskaan.

– Äitiyden tähtihetkinä ovat jääneet mieleen kaikki synnytykset. On aivan ihanaa, kun saa sen nyytin syliin!

Järvisellä on jo pitkä aika siitä, kun hänen lapsensa olivat nyyttejä. Esikoinen Milla on 19-vuotias, Roope 18-vuotias, Aku 15-vuotias ja nuorin Iines 13-vuotias. Terhi Järvinen on saanut nähdä, kuinka vuodet muuttavat äitiyttä.

– Kyllä se on niin, että pienet lapset, pienet murheet ja isot lapset, isot murheet. Kun lapsi on pieni, pystyt aina olemaan suojelemassa häntä. Mutta kun lapsi kasvaa ja alkaa elää omaa elämäänsä, vanhempi ei voi enää olla suojelemassa. Silloin täytyy vain toivoa, että on antanut lapselle hyvät opit ja eväät, jotka kantavat häntä eteenpäin.

Itsenäistyvän lapsen tukeminen on Järvisen mielestä äitiyden haastavimpia asioita.

– Kun lapset ovat teinejä ja varhaisaikuisia, heille voi tulla sydänsuruja, ja niissä ei pysty heitä auttamaan. Mutta sitten itketään ja surraan yhdessä. Se on ainoa, mitä voi tehdä. Sanon myös, että kyllä tästä selvitään ja aina tulee uusia juttuja, olette kuitenkin nuoria vielä.

Kun lapset olivat pieniä, Järvinen vietti heidän kanssaan kotona kymmenen vuotta.

– Monet äidit haluavat palata nopeammin töihin. Moni ihmettelikin, että miten minä jaksan. Mutta minulle se oli elämäni hienointa aikaa. Olen sanonut, että olen sellainen karhuemo.

Vuodet kotiäitinä opettivat hänelle ennen kaikkea pitkää pinnaa.

– Pinna kasvaa ihan väkisinkin lasten myötä. Näiden neljän lapsen ansiosta minulla on todella pitkä pinna. He myös tietävät sen, että saa olla aika paha tilanne, ennen kuin äiti hermostuu, hän nauraa.

Lapsilleen Järvinen on pyrkinyt opettamaan muun muassa toisten ihmisten kunnioittamista ja erilaisuuden hyväksymistä.

– Olen myös itse aina tehnyt töitä ja opettanut lapsillekin, että töitä pitää tehdä ja raha ei tipu taivaasta.

Järvinen kiteyttää, että parasta äitiydessä on se, kun saa olla äiti.

– Kun rakastaa lapsiaan yli kaiken, ja lapset tuntevat sen, että heitä rakastetaan, ja heillä on turvallinen olla.

Veetin (vas.) ja Vennin (vaunuissa) äiti Salla Seppälä myöntää olleensa aina järjestelmällinen, mutta äitiys on opettanut organisointikykyä vielä lisää.

ARMOLLISUUTTA JA ORGANISOINTIKYKYÄ

3-vuotias Veeti nostaa verhoa pois juuri nukahtaneen pikkuveljen edestä ja työntää päänsä lastenvaunuihin.

– Venniliini, Venniliini, hän kujertaa 7 kuukauden ikäiselle Vennille, samalla kun äiti Salla Seppälä ottaa paremman otteen Danko-koiran talutushihnasta.

– Äitiydessä parasta ovat lapset. Kaikki mitä ne tuovat tullessaan, Seppälä hymyilee.

– Se, että saa seurata lasten kasvamista ja kehittymistä. Miten ihmeellistä se oikeasti on.
Salla Seppälä muistaa, että äitiys toi mukanaan yllätyksiä, varsinkin ensimmäisen lapsen vauva-aikana.

– Ajattelin, että vauva tulee mukaan perheeseen. Mutta sitten sain huomata, että se onkin toisin päin: muu perhe kasvaa vauvan ympärille. Kyllä se vaan niin iso muutos on. Ensin elämä menee hyvin pitkälti vauvan ehdoilla.

Seppälä toteaa olleensa aina järjestelmällinen, mutta äitiys on opettanut organisointikykyä vielä lisää.

– Lisäksi äitiys on opettanut armollisuutta itseä kohtaan. Kaiken ei tarvitse olla niin vimpan päälle, vaan vähempikin riittää. Välillä täytyy höllätä vähän omia kriteereitä.

Pikkulapselle on näytettävä kädestä pitäen monia aivan arkipäiväisiä asioita, ja Seppälä nauttii niiden opettamisesta.

– Tykkään, että saan opettaa lapselle esimerkiksi numeroita tai lusikan käyttämistä. Siitä tulee aina kiva onnistumisen fiilis, kun toinen oppii.

 

Piret Kinnunen (vas.) käy Vienan ja Kati Lastunen Eevin kanssa Salon seurakunnan perhekerhossa. Käynti antaa vaihtelua arkeen, ja toisen äidin kanssa jutteleminen virkistää.

AINA EI TARVITSE OLLA TÄYDELLISTÄ

– Lasten erilaiset kehitysvaiheet, lasten aitous ja ilo, kuvailee 2-vuotiaan Vienan ja 3-vuotiaan Väinön äiti Piret Kinnunen äitiyden parasta antia.

– Juuri niin. Kaikki mitä lasten kautta saa, komppaa 7-vuotiaan Artun, 5-vuotiaan Ennin ja 1-vuotiaan Eevin äiti Kati Lastunen.

– Lasten kautta on tullut myös paljon uusia äitituttuja ja äitiystäviä, mikä on tosi tärkeä juttu oman jaksamisen kannalta, hän jatkaa.

Kinnunen ja Lastunen ovat juuri käymässä kuopustensa kanssa Salon seurakunnan perhekerhossa, mikä on yksi paikka, jossa pääsee juttelemaan muiden äitien kanssa.

– Täältä lähtee aina paremmalla mielellä pois kuin tänne on tullut, Lastunen hymyilee.
He ovat saaneet huomata, että lasten kautta on helppo tehdä tuttavuutta ihmisiin.

– Lapset yhdistävät, ja lasten kautta tutustuu helpommin esimerkiksi naapureihin, Kinnunen mainitsee.

– Lapsissa riittää puhuttavaa, Lastunen naurahtaa.

Lapsen kehitysvaiheita on kiinnostava seurata, mutta ne tekevät äitinä olemisesta myös vaikeaa.

– Haastavinta on, että juuri kun on tuudittautunut siihen, että tämä asia menee nyt näin ja päivärytmi on tämä, seuraavana päivänä se onkin toisin, Piret Kinnunen kuvailee.

– Myös väsymys on äitiydessä tosi rankkaa. Jos on oikein väsynyt, se tekee kaikesta muustakin rankkaa. Ja väsyneenä on suoritettava kuitenkin kaikki samat rutiinit kuin levänneenäkin. Se muuttaa koko ihmisen persoonaa, jos ei ole nukkunut moneen yöhön. Itselläni kaksi vanhempaa lasta ovat nukkuneet hyvin, mutta nuorimman kanssa on nyt ollut valvomista, Kati Lastunen kertoo.

Lastunen toteaa, että oman ajan väheneminen oli kyllä tiedossa, kun hän ryhtyi perustamaan perhettä. Silti asian mittakaava tuli hänelle yllätyksenä.

– Se yllätti, ettei ole aikaa enää mihinkään omiin juttuihin.

Kinnunen myöntää huomanneensa saman.

– Ei ehdi paljon peilata, ja päälle laittaa ekat vaatteet, jotka tulevat vastaan. Omat tarpeet ovat toissijaisia, he kuvailevat.

– Ja jos saa vähän tehdä omia asioita, siitä kokee huonoa omatuntoa, vaikka tietääkin, että myös omaa aikaa tarvitaan.

Lastunen miettii, että äitiys on opettanut hänelle epäitsekkyyttä. Kinnunen toteaa, että toinen tärkeä oppi on olla armollinen itseä kohtaan.

– Välillä voi esimerkiksi käyttää puolivalmista. Jos on ajatellut, että haluaa tarjota lapsille ruokaa luonnollisista raaka-aineista, niin tässä on oppinut, että on ihan ookoo käyttää välillä pakastekasviksia, ettei tarvitse kuoria ja pilkkoa itse, hän havainnollistaa.

– On onnellinen, kun on jotakin ruokaa. Ei aina tarvitse olla niin täydellistä, Lastunen kiteyttää.

Omille lapsilleen he haluavat opettaa asioita, joiden avulla nämä pärjäisivät elämässä.

– Haluan opettaa ystävällisyyttä ja reiluutta. Että heistä tulisi hyviä ihmisiä, Lastunen sanoo.

– Hyviä tapoja, oppimisen iloa ja positiivista elämänasennetta, Kinnunen luettelee.

 

Heidi Veis on Adamin (vas.) ja Aaronin äiti. Hänestä äitiydessä on parasta, kun saa seurata lasten kasvua ja touhuja.

KUN LAPSET KÖMPIVÄT KAINALOON

– Lelut jäävät tänne rattaisiin nukkumaan, sanoo Heidi Veis 4-vuotiaalle Aaronille ja 2-vuotiaalle Adamille ja ohjastaa heidät kohti päiväkerhon naulakoita. Pukeminen ja riisuminen ovat pikkulapsen äidin perustyötä, jota tehdään monta kertaa päivässä.

– Parasta äitiydessä on, kun saa seurata lasten kasvua ja heidän touhujaan, Veis sanoo.

– Haastavimmaksi olen kokenut oman jaksamisen, kun omaa aikaa ei ole juurikaan. Pojat ovat kuitenkin aika eloisia. He ovat myös vielä niin pieniä, että tarvitsevat lähes kaikissa toimissaan ohjausta ja läsnäoloa.

Veis miettii, että äitiydessä hänet yllätti se, kuinka intensiivistä se on.

– Ennen lapsia oli tottunut siihen, että on vapaus tehdä mitä haluaa. Äitiys on vaatinut kasvamista siihen, että omat tarpeet ovat vuorossa sitten joskus.

Äitiys on opettanut hänelle myös omaa rajallisuutta.

– Että omat voimavarat ovat rajalliset. Äitinä on myös joutunut miettimään, että mitkä asiat omasta lapsuudesta haluaa siirtää eteenpäin, ja mitkä asiat ovat vähemmän hyviä ja haluaa jättää pois.

Parhaita hetkiä äitiydessä ovat Veisin mielestä pienet arkiset tilanteet, kuten se, kun pojat kömpivät aamulla sänkyyn kainaloon.

– Hienoja ovat myös hetket, kun lapset oppivat jotakin uutta. Viimeksi vanhempi poika on alkanut kiinnostua kirjaimista. Se alkoi, kun hän katsoi minun ratkovan ristikkoa. Mummini ja äitinikin ovat tehneet ristikoita, ja itsekin aloitin niiden tekemisen jo lapsena.