Kiitos äiti kaikesta, mitä et tehnyt

0

Äitienpäivänä pitäisi kiittää äitiä kaikesta siitä, mitä hän on tehnyt.

Pitäisi kiittää tuesta ja rakkaudesta, vaatehuollosta ja maailman parhaasta vispipuurosta sekä pitkän aikavälin sijoituksista Karhun piikkareihin ja markkinoiden parhaaseen pesisräpylään.

Kiitän äitiäni kuitenkin siitä kaikesta, mitä hän jätti tekemättä.

Äitini ei kirkunut kentän laidalla tai kuskannut poikaansa pitkin maakuntaa. Äitini ei suuttunut Supertelellä rikotusta ikkunasta, eikä häntä kiinnostanut, kun mursin Loimaan Palloilijoiden D-poikien pelätyn sumpun kotikujalla hiotulla varsilyönnillä.

Lapsuuden voima piilee huolettomassa vapaudessa enkä voi kuvitella huolettomampaa ja vapaampaa lapsuutta kuin se, jonka sain elää.

Pelasin, pörräsin ja kasvoin täyteen mittaan ilman saarnoja ja suojelua. Tiesin kuitenkin, että apua saa pyydettäessä ja luotto on vankkumaton.

Siksi en ole koskaan ymmärtänyt urheilua harrastavien lasten vanhempien pyhää kolminaisuutta: Kuljeta–Kustanna–Kannusta.

Itse asiassa moni junioriurheilumme ongelmista ratkeaisi, jos tuota kolminaisuutta ei korostettaisi.

Lapsen pitäisi kulkea mahdollisimman usein harjoituksiin omatoimisesti, lapsen pitäisi oppia arvostamaan ja huoltamaan jatkuvasti kalliimmaksi käyviä varusteitaan ja lapsen tulisi oppia käsittelemään niin voittoja kuin etenkin tappioita yksin.

Toisaalta mikä sopi itselleni ei välttämättä sovi muille – onneksi äideillä on tapana tuntea poikansa.