Kokoomuksen lista kasvoi eniten Salossa – viidellä puolueella yli 50 ehdokkaan lista kuntavaaleissa

0
Timo Tammi ja Kirsi-Maria Jokinen toimittivat SDP:n ehdokaslistan kaupunginlakimies Jari Niemelälle tiistaina. Niemelä on keskusvaalilautakunnan sihteeri.

Kokoomus ja perussuomalaiset lähtevät kesäkuun kuntavaaleihin pisimmillä ehdokaslistoilla Salossa.

Kokoomuksen lista on suurin, ja siinä on 69 nimeä. Puolue on onnistunut myös kasvattamaan eniten listaansa maaliskuun jälkeen. Uusia nimiä on 11.

Puolueet saivat jatkoaikaa ehdokkaiden hankkimiseen, kun kuntavaalit päätettiin siirtää huhtikuulta kesäkuulle.

Perussuomalaiset on hyödyntänyt ajan kasvattamalla listaansa kuudella nimellä. Puolueella on Salossa 63 ehdokasta.

Vihreät on saanut kaksi uutta ehdokasta, ja puolueen listalla on 55 ehdokasta. Keskustan ehdokasmäärä on kasvanut kuudella 51:een, ja SDP:n seitsemällä niin ikään 51:een.

Vasemmistoliitolla ehdokkaita on 26 (+1), Liike Nytillä 12 (+2), kristillisdemokraateilla kymmenen ja RKP:llä kolme.

Keskusta, kristillisdemokraatit ja RKP ovat vaaliliitossa.

Kuntavaalien ennakkoasetelma on Salossa kutkuttava. Kaupungissa on ollut perinteisesti kolme suurta puoluetta ja liuta pienempiä.

Nyt viidellä puolueella on yli 50 ehdokkaan listat, ja kaikki viisi pyrkivät mukaan kärkikahinoihin.

– Piikkipaikkaa lähdetään tavoittelemaan, ja tämän listan kanssa on hyvä lähteä, kokoomuksen vaalipäällikkö Anu Aaltonen hehkuttaa.

Hän sanoo olevansa todella iloinen ehdokashankinnan lopputulokseen. Moni jäi harkitsemaan ehdokkuuttaan, kun tieto vaalien siirrosta tuli, mutta päätyi lopulta kuitenkin ehdolle.

– Kasvu ei ole tullut yhtäkkiä mistään, vaan ehdokashankintaa tehtiin jo ennen maaliskuuta, ja sitä työtä jatkettiin. Meillä on kattava ja monipuolinen lista, jolla on hyvä lähteä vaaleihin, Aaltonen sanoo.

Perussuomalaisten vaalipäällikkö Tapio Äyräväinen sanoo ajelleensa ympäri maaseutua hakemassa nimiä vielä tiistaina, kun ehdokaslistat piti toimittaa.

– Kyllä tämä oli positiivinen yllätys, että ehdokkaita tuli näin paljon. Meillä on selvästi positiivinen veto päällä, Äyräväinen sanoo.

Perussuomalaisten listalta löytyy kaksi entistä kokoomuksen valtuutettua. Osmo Friberg siirtyi perussuomalaisiin jo aiemmin, Jerina Wallius vasta viime hetkillä.

Äyräväisen mukaan kysymysmerkki on, mitä vaalien siirto kesäkuulle vaikuttaa äänestysaktiivisuuteen. Toinen kiinnostava asia on kampanjointi koronarajoitusten aikana.

– Olemme toripuolue. Nyt emme ole päässeet torille, ja esimerkiksi vanhempien ihmisten kohtaaminen on jäänyt kokonaan. Toivotaan, että päästään vielä sinnekin.

Vihreiden ehdokasvastaava Sari Pesonen sanoo olevansa tyytyväinen puolueen laajasta ehdokaslistasta Salossa. Moni uskaltautui lopulta mukaan, vaikka oli pelännyt etukäteen julkista ”rääpimistä”.

– Se on meillä suurin yksittäinen syy, miksi on kieltäydytty ehdokkuudesta. Ajanpuute oli toinen suuri syy, Pesonen sanoo.

55 nimen listalla vihreät pyrkii Sari Pesosen mukaan ilman muuta kärkikahinoihin. Hän sanoo odottavansa vaaleja suurella mielenkiinnolla ja vertailleensa puolueiden ehdokaslistoja jo etukäteen.

– Mielenkiintoiselta näyttää! Meillä ei ole yhtä kärkinimeä, kuten monella muulla, emmekä lähde nostamaan sellaiseksi ketään. Meillä on monipuolinen joukko ja paljon uusiakin kasvoja ehdolla, hän sanoo.

Keskustan vaalipäällikkö Asko Määttänen on niin ikään tyytyväinen puolueensa ehdokaslistaan Salossa.

– Lista on meidän näköinen, ja voimme olla siitä ylpeitä, hän luonnehtii.

Määttäsen mukaan keskustalla oli vaalien siirron jälkeen ehdokkuuttaan harkitsevia ihmisiä. Heistä osa tuli lopulta ehdokkaaksi, mutta osa jättäytyi pois ajanpuutteen takia.

– Meidän ryhmässämme on varmasti paljon niitä, joilla on keväällä kausitöitä. Henkilökohtaisena mielipiteenäni sanoisin, että olisi paras, jos vaalit olisivat syksyllä, hän miettii.

Asko Määttäsen mukaan keskusta pyrkii ilman muuta vaaleissa ykköspallille.

– Kun tätä harrastaa, pyritään aina olemaan liikkeellä täysillä, ettei turhaan aikaa käytetä. Silloin tavoitteena on menestyä.

SDP sai maaliskuun jälkeen seitsemän nimeä lisää ehdokaslistalleen. Vaalipäällikkö Timo Tammi sanoo monen harkinneen ehdokkuuttaan pitkään.

– Hankalaa se on ollut koko ajan. Vanhoista konkareista osa on halunnut luopua kokonaan politiikasta. Korona vaikuttaa, ja varmasti some-kirjoittelukin on yksi syy.

Tammen mukaan kampanjoinnistakin tulee koronan takia erikoista. Julkisia tapahtumia ei saa järjestää, ja kysymys kuuluu, miten puolueet tavoittavat varsinkin iäkkäämpiä äänestäjiään.

– Asetelma on mielenkiintoinen. Minkätasoisia ehdokkaita on kenelläkin, ja minkälaisia asioita ajetaan? Se vaikuttaa paljon. Kaikki puolueen pyrkivät tietysti voittoon, ja äänestäjät lopulta ratkaisevat, Tammi pohdiskelee.

 

Salon kuntavaaliehdokkaat

SDP

Verosihteeri Leena Ahonen-Ojala, paloesimies evp., pienyrittäjä Kalle Alanko, eläkeläinen Jukka Alestalo, yrittäjä, aluemyyntipäällikkö Jarkko Anttila, sähköasentaja Jari Arffman, hallinnollinen osastonhoitaja, psykoterapeutti Mia Blomqvist, järjestelmäasiantuntija Mikko Breilin, IT-lähitukihenkilö Jere Hauhia, kotiutushoitaja Pia Hellström, hinausauton kuljettaja, maatalousyrittäjä Jari Hulvela, vuoromestari Mikko Isotalo, eläkeläinen Anneli Jalonen, insinööri Jani-Matti Jantunen, järjestösihteeri, insinööri Kirsi-Maria Jokinen, kokki, lehdenjakaja Juha Kalevo, linja-autonkuljettaja Juha Kallio, ohjaaja-näyttelijä, eläkeläinen Juha Kandolin, VTM, vaikuttajaviestinnän asiantuntija Saija Karnisto-Toivonen, kehitysvammaisten hoitaja Piia Keto-oja, ruokapalvelu- ja siivousesimies Jaana Koli, sairaanhoitaja Teija-Liisi Kontkanen, työtön Sari Laaksonen, lähihoitaja, hammashoitaja Nina Lamnaouer, eläkeläinen Kirsti Lannermaa, myyjä Arja Lautiala, mielenterveyshoitaja, eläkeläinen Pekka Lintunen, sairaanhoitaja Juha Mäkilä, myyjä, liiketalousmerkonomi Teemu Mäkinen, varastotyöntekijä Päivi Mäntylä, liikunnanohjaaja Saku Nikkanen, puuseppä, eläkeläinen Kari Nikkinen, eläkeläinen Asmo Ojanperä, aluepäällikkö Markku Oksanen, kotiäiti, kokki Paula Orlova, kunnallisneuvos, kunnanjohtaja eläkkeellä Simo Paassilta, aluetoiminnan asiantuntija Kaisa Palohonka, dieettikokki Satu Parttimaa, hieroja, eläkeläinen Aimo Peltonen, järjestäjä-toimitsija Sanna Pihakivi, lähihoitaja, luottamusmies Marko Poikela, telineasentaja Tapani Rajala, myyjä Tiina Saari, muusikko, opettaja Eetu Sadeharju, tarkastaja Anita Sjöholm-Nikkanen, psykoterapeutti, yrittäjä Jutta Sohlman, rakennusinsinööri, eläkeläinen Timo Tammi, sairaanhoitaja AMK Tanja Valkonen, kokoonpanija Miika Vataja, eläkeläinen Simo Vesa, lähihoitaja Marika Viitala, jakaja Timo-Tapio Virtanen.

KOKOOMUS

Yrittäjä, eläkeläinen Ari Aalto, kehitysjohtaja Anu Aaltonen, myyjä, opiskelija Minna Antila, yrittäjä, maanviljelijä Matti Fontell, DI, eläkeläinen Esko Haapaniemi, työnjohtaja Olli Harju, yrittäjä Soile Harris, tehtaanjohtaja, puuseppä Lauri Havia, lähihoitaja, yrittäjä Jenna Helle, yrittäjä, liikkeenharjoittaja Ralf Hellsberg, KM, opinto-ohjaaja Anna-Maija Honkanen, kehittämispäällikkö Jukka Huttunen, lastenlääkäri, eläkeläinen Marjatta Hyttinen, päiväkodin johtaja Siv Ilola, yrittäjä Mikko Jaakkola, opiskelija Niilo Jokinen, agronomi Mikko Jussila, yrittäjä, parturi-kampaaja Taru Jussila, FM, viestintäalan yrittäjä Tatu Jännäri, kirjastonhoitaja, eläkeläinen Anne Järvinen, podcast-toimittaja Petteri Kallonen, rehtori Arttu Karhulahti, kirvesmies, talonrakentaja Kasper Kinnunen, yo-merkonomi, sihteeri Taina Kirves-Järvinen, verkkokauppa, markkinointi Ilkka Kontturi, insinööri, opettaja Mika Kortelainen, terveydenhoitaja, yrittäjä Nilla Kosonen, sisustusartesaani, myyjä Elina Laine, tekninen tarkastaja Petri Lehti, koneistaja Oskar Lehto, hammaslääkäri, yrittäjä Hana Leino Pastrnáková, myyntineuvottelija Laura Leivo, opiskelija Samuli Leppämäki, merkonomi, koulunkäyntiohjaaja Satu Lindegren, lakimies Sanna Lundström, yrittäjä, lehtori Arto Manninen, FM, opettaja Sofia Martyugova, KM, projektipäällikkö Marina Mgvdeladze, lehtori Mirka Michalska, maanviljelijä, eläkeläinen Juha Mielikäinen, elokuvateatterin johtaja Jari Mäkilä, valt. yo Marko Mäkinen, mielenterveyshoitaja, yo Juhani Nummentalo, Lit.M., liikuntafysiologi Hannu Ojala, hallitusammattilainen, eläkeläinen Esa Pajulo, lakimies, kaupanvahvistaja Emmi Peippo, system specialist Iiro Pouke, ylioppilas Nuutti Raassina, kemisti Virpi Rahikkala, linja-autonkuljettaja, näyttelijä Saila Rouhiainen, KTM, kaupallisten aineiden opettaja Jarmo Rusi, DI, palvelujohtaja Kalle Räike, kasvatusalan opiskelija Sanna Saarinen, lakimies, opiskelija Suha Salameh, yrittäjä Reijo Salokannel, yrittäjä Stina Siikonen, erikoissairaanhoitaja Elina Suonio-Peltosalo, erityisopettaja Josefiina Syrjälä, yrittäjä Marko Tapio, kokemusasiantuntija, eläkeläinen Ulla Topi, LTO Tuula Valkonen, pastori, omaishoitaja Pertti Vallittu, toimitusjohtaja, eläkeläinen Heikki Vehosalmi, LVI-suunnittelija Jarmo Viander, mielenterveyshoitaja Marju Vidberg, yrittäjä Mari Vihervaara, toimitusjohtaja Kalle Virtanen, FT, VTM, tutkija Janne Väistö, agrologi AMK, maatalousyrittäjä Anna-Leena Yli-Jama.

KESKUSTA

Teologian tohtori Johannes Alaranta, yksikönpäällikkö, sairaanhoitaja Nina Backman-Stenholm, terveydenhuollon sihteeri Minna Elo, agrologi, maanviljelijä Jouni Eskola, tradenomi, leipuri Eduardo Garza, insinööri, eläkeläinen Mika Haarala, maatalousyrittäjä Jaakko Halkilahti, metsuri, arboristi Eero Havia, kotiäiti, FM Katihanna Heikkinen, koulunkäyntiohjaaja Jenni Heinonen, laatupäällikkö Elsi Helenius, LVI-asentaja Arttu Hietanen, yrittäjä Ulla Huittinen, tietoliikenneteknikko Kari Iso-Järvenpää, varatoimitusjohtaja, kommodori evp. Olavi Jantunen, senior accountant Marja Johansson, eläkeläinen, sairaanhoitaja Eija Järvelä, LKV kiinteistövälittäjä Ari Järvinen, eläkeläinen, entinen kuljetusyrittäjä Tauno Kanerva, maanviljelijä Lasse Kara, optinen myyjä Saga Kjellman, myyjä, maanviljelijä Hannu Klaavu, emäntä/siistijä Taina Koski, yrittäjä Seppo Kuisma, ylioppilas Maija Kymäläinen, opiskelija Arttu Laaksonen, ylikonstaapeli evp. Timo Lehti, seurakuntaemäntä Tarja Lehtovirta, lähihoitaja Marja Leppähaara, sairaanhoitaja, muistihoitaja Jaana Loimisto, ohjelmistosuunnittelija, maanviljelijä Toni Majuri, TkT eläkeläinen Andi Mwegerano, lähihoitaja Minna Mäkinen, maatilayrittäjä Marjaana Mänkäri, maatalousyrittäjä Asko Määttänen, maatalousyrittäjä Jukka Nieminen, maatalousyrittäjä, eläkeläinen Antti Niittynen, maatalousyrittäjä Mikael Oksanen, sairaanhoitaja Anniina Orrenmaa, insinööri Mika Paukkeri, työkykyjohtamisen kehittämispäällikkö Päivi Pärkkä, vartija, turva-alan yrittäjä Ari-Heikki Riihikankare, maatalousyrittäjä Johanna Riski, eläkeläinen Ismo Saari, varatuomari, agronomi Pekka Salomaa, valtiotieteiden yo Sara Seppälä, viestinnän asiantuntija Inkeri Sundberg, eläkeläinen Marita Tuominen, maatalousyrittäjä Ilkka Uusitalo, varhaiskasvatuksen opettaja Karoliina Vierjoki-Väätäinen, laitoshuoltaja, maatilayrittäjä Hanna Yli-Liipola.

Keskusta on vaaliliitossa kristillisdemokraattien ja RKP:n kanssa.

PERUSSUOMALAISET

Autonkuljettaja Mikko Aaltonen, työnjohtaja Tapio Aaltonen, insinööri Asko Aavasalo, eläkeläinen Juha Björkstrand, autonkuljettaja Julia Ekman, hum. kand., hoiva-avustaja Mikko Engren, erikoisammattimies Arsi Enqvist, yrittäjä Osmo Friberg, taloushallinnon opiskelija, kirjanpitäjä Marko Haavisto, lähihoitaja Sabina Haavisto, työnjohtaja, myyjä Aune Helenius, taksinkuljettaja, valoteknikko Jani Hirvimäki, taidemaalari Petteri Husu, huoltoinsinööri Jarmo Hägerth, mounting manager, yrittäjä Jari Hänninen, eläkeläinen Juhani Höylä, ekonomi, LKV Kristiina Ilmarinen, artesaani Pirjo-Margit Jauhiainen, yrittäjä Janne Järvinen, eläkeläinen, tutkimuspäällikkö Väinö Kallio, kaivinkoneen kuljettaja Kari Kankainen, eläkeläinen Sami Karlsson, yrittäjä Sami Karvinen, KTM, varatoimitusjohtaja Timo Kiviaho, yrittäjä Heimo Koskinen, yksityisyrittäjä, lähihoitaja Eija Kukkamaa, kansanedustajan avustaja Ilkka Lahti, wgb analyytikko Uolevi Laine, tiemerkitsijä Mika Laitinen, koneistaja Henri Laukkanen, tiimiesimies, oikeustradenomi Päivi Lehtinen, rakennushenkilö, laatoittaja Sanna Leivonen, yrittäjä, eläkeläinen Marja-Liisa Lindstedt, kansanedustaja, kauppias Mikko Lundén, sairaanhoitaja Sinikka Makkonen, yrittäjä, sähköteknikko Mikko Mannonen, lihanleikkaaja Janne Mattila, yrittäjä Esa Merkkiniemi, sh, työeläkkeellä Anne Nummi, koulutussuunnittelija Kari Nurmi, merkonomi Roni Oinasmaa, rikosylikonstaapeli evp. Antti Olkinuora, eläkeläinen Onni Partanen, palveluohjaaja Sanna Pasanen, eläkeläinen Ari Peltosalo, taksinkuljettaja Arto Pihlajamaa, vuorovastaava Janne Rask, yrittäjä Henri Rinne, sairaanhoitaja AMK, vertaistoimija Tarja Rinne, nuorisotilan valvoja, varhaisjakaja Petteri Rissanen, insinööri YAMK, tuntiopettaja Petri Salko, LVI-asentaja Mika Sarhola, vartija, omaishoitaja Juha Soini, varastotyöntekijä, ylioppilas Atte Suominen, eläkeläinen Lasse Suominen, lehtori Olli-Pekka Suominen, CNC-koneistaja, varapääluottamusmies Kari Söderholm, tiedottaja, valiokunta-asiantuntija Heikki Tamminen, linja-auton kuljettaja Teppo Vesa, autonkuljettaja, esimies Henry Vikstedt, eläinlääkäri, maatalousyrittäjä Jerina Wallius, yrittäjä Jorma Weckman, lähihoitaja, diakoni Pia Ylä-Kotola, toimitusjohtaja Tapio Äyräväinen.

VIHREÄT

Perhehoitaja Mira Aaltonen, myyjä Johan-Petter Alm, vartija Jan-Roger Backman, FM, ammatillinen erityisopettaja Marianne Bonn, omaishoitaja Annika Elonen, myyjä, kevytyrittäjä Annika Fagerström, isännöitsijä, muusikko Martti Halme, eläkeläinen Teemu Hannila, yrittäjä Jonna Hellberg-Pitkänen, projektipäällikkö, lähihoitaja Anne Hurve, päihdepalveluiden yksikönjohtaja Sanna Häkkilä-Alyiwe, väitöskirjatutkija Anna Härri, koulutusassistentti Altti Järvenpää, yrittäjä Tuukka Kahila, psykologi Maria Karp, valokuvaaja Marika Kiviharju, pankkineuvoja Elina Koskinen, puutarhuri Heidi Kultanen, parturi-kampaamo yrittäjä, opiskelija Julia Laine, tanssija, tanssinopettaja Sirje Laukkanen-Garza, yrittäjä Farid Lamnaouer, palvelupäällikkö, vartija Janar Leessaar, radiotoimittaja Anais Lehdonvalo, insinööri, eläkeläinen Pasi Lehti, ohjelmistosuunnittelija, yrittäjä Samuli Lindgren, laatuinsinööri Sanna Lindholm, koulunkäynninohjaaja, opiskelija Ali Mohammadi, myyjä, henkilökohtainen avustaja yrittäjä Laura Mänki, terveydenhoitaja Kirsikka Mäntylä, Mirva Muranen, projektipäällikkö Vinski Mäyrälä, eläkeläinen Jaana Nordström, projektipäällikkö Mika Nummila, DI, laatupäällikkö Jonna Nyyssönen, toiminnanjohtaja, työelämäpalveluiden esimies Sari Pesonen, FM, opettaja Nina Pihl, näyttelijä, kulttuurituottaja Saija-Reetta Puopolo, oopperan kandidaatti Saara Rauvala, FM, musiikkiterapeutti Kari Saarinen, eläkeläinen Seija Saarinen, työkykykoordinaattori, sosiaaliohjaaja Jenni Salakari, luokanopettaja, eläkeläinen Maritta Sanaksenaho, ravintolapäällikkö Heidi Sandberg, ylioppilas Aada Sarmiala, vartija Nina Schallschmidt, yrittäjä, hotellinjohtaja Kai Schneider, erä- ja luonto-opas Mia Sinisalo, kuvataideopettaja, artesaani Hanna-Kaisa Sulavuori-Kettula, FM, tohtorikoulutettava Laura Sumari, hankintajohtaja Satu Syrjänen, yrittäjä Sini Tikkala, ryhmäliikuntaohjaaja Merle Tiks, eläkeläinen Laura Tuominen, lähihoitaja, toimitusjohtaja Minna Vainio, valokuvaaja, kosmetologi Martina Vara.

VASEMMISTOLIITTO

AMK-opiskelija Marko Aaltonen, elektroniikkatyöntekijä Marika Ilola, painaja Harri Jäntti, logistiikkatyöntekijä Santeri Kallio, opiskelija Riika Kotilainen, eläkeläinen Jouko Kukko, raudoittaja Kari Kyllönen, lähihoitaja Mona Lautiala, eläkeläinen Jouko Leppälahti, eläkeläinen, hitsaaja Irja Leppänen, maalari, lähihoitaja Katjusa Leväniemi, opiskelija Aliisa-Maria Lindholm, eläkeläinen Harri Lindholm, opiskelija Mikael Lindholm, siivooja Tero Lindholm, historian ja yhteiskuntaopin lehtori Timo Lähteenmäki, levyseppä, varapääluottamusmies Jaakko Merikko, eläkeläinen Raimo Nieminen, offsetrotaatiopainaja, pääluottamusmies Petri Nurmi, laitoshuoltaja Marjut Nurminen, elektroniikka-asentaja Kristiina Pihtlahti, lähihoitaja Jouni Rauäng, henkilökohtainen avustaja Marja Ruokonen, kasvatustieteen maisteri, luokanopettaja Mikko Ryynänen, ICT-asiantuntija Taro Turtiainen, teknikko Esa Vistbacka.

KRISTILLISDEMOKRAATIT

Marja Brockmann, yrittäjä Heljä Halme, nuorisotyönohjaaja Kai Ruha, sähkösuunnittelija, sähköinsinööri Jouko Savolainen, sosiaaliohjaaja, opiskelija Elina Seitz, perhehoitaja, rakennusmies Aleksander Soranummi, työnjohtaja Kalle Tekkala, vastaava tuottaja Hans Tinell, sosionomi-sairaanhoitajaopiskelija, lähihoitaja Ella-Maria Tuomela, automaatioteknikko, suntio Jani Ursin.

Kristillisdemokraatit on vaaliliitossa keskustan ja RKP:n kanssa.

RKP

FT, yrittäjä Lasse Bergroth, valtiotieteen opiskelija Noah Wilenius, yrittäjä, insinööri Kenneth J Jönsson.

RKP on vaaliliitossa keskustan ja kristillisdemokraattien kanssa.

LIIKE NYT

Yrittäjä Teemu Aaltonen, startup-yrittäjä Venla Elovaara, palveluesimies Mika Hänninen, suunnittelija Jaana Kaurala, sairaanhoitaja Johanna Marian Kuustonen, sisustusmyyjä Annika Laaksonen, senior innovation advisor Jari A.T. Laine, valmentaja/ohjaaja Ari Mäenpää, futurologi, eläkeläinen Mika Nummenpalo, erityisluokanopettaja Satu Paananen, hallintonotaari, eläkkeellä Timo Pohjola, tilintarkastaja Jukka Vuorio.

LIBERAALIPUOLUE

Metsätalousinsinööri AMK Tomi Hietala, yo-merkonomi, konsultti Kalevi Satopää.

VOITTO SUOMINEN

Eläkeläinen, rakennusmies Voitto Suominen.