Kotibileet karkasivat käsistä Salossa – poliisi paikalle neljän partion voimin

11

Kotibileet karkasivat käsistä vappuna Salon Ylhäisissä.

Poliisi arvioi, että paikalla oli 200–300 nuorta. Hätäkeskukseen tuli asiasta perjantaina iltakymmenen jälkeen useita puheluja, koska alueen kadut olivat tukossa.

Poliisi meni ensin paikalle yhden partion voimin, mutta suuren väkimäärän vuoksi kohteeseen pyydettiin kolme lisäpartiota.

– Tilaisuuden järjestäjä oli järjestänyt pienet kotihipat, mutta ne olivat räjähtäneet käsiin kuten toisinaan käy, sanoo rikoskomisario Pertti Läksy.

– Ei siellä hätää ollut, mutta joukko oli suuri.

Tilanne saatiin rauhoittumaan puolen yön aikaan.

11 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Mihin tämä johtaa?
9 päivää sitten

Salo on kuin villi länsi nykyään. Kaupungin sivuilla sanotaan, että tämän viikon tartuntamäärät ratkaisevat, ryhdytäänkö lisätoimenpiteisiin nykyisten rinnalle. Eikö silloin olla auttamattomasti myöhässä?

Tämänkin uutisen kertoman käsittämättömän asian satoa tuskin vielä tällä viikolla haaviin saadaan.

Tavis torilta
9 päivää sitten

Nämä tilaisuudet ovat niitä koronajakelutilanteita, jos tulee yksikin oireeton tai oireinen mukaan. Nyt vaan odotellaan loppuviikon testituloksia pienellä pelolla.

Tarja Talikka
9 päivää sitten

KUKA/MITÄ

Niin vastuuntunnotonta toimintaa! Ei saa yhtään ymmärrystä. Kuka osaa välittää ja mistä/kenestä?

Keijo K.
9 päivää sitten

Onko jokin yhteys siihen, kun sanotaan, että nuorten tartuntatilanne on hälyttävä?

Matami
9 päivää sitten

En ymmärrä myöskään miksi odotellaan…mitä odotellaan… Tilanne on jo todella huono, nyt kaikki koulut etään kesään asti.
Näiden kemujen anti paljastuu vasta ensi viikolla. Siitä sitten pienempien sisarusten jatkoa päiväkoteihin…
Huoh…rajoituksia kehiin!!!

Luottamuspula
9 päivää sitten
Reply to  Matami

Altistukset bileistä kouluun, kotiin vanhempiin ja sieltä työpaikoille, jos huono tuuri käy. Äitienpäivästäkin saattaa muodostua iso riski, kun vasta viikon sisällä.

Tyhmää toimintaa ja surullista. Vanhempien vastuu kakaroidensa touhuista? Kasvatus ulkoistettu yhteiskunnalle ja tässä tulos.

Vanhemmilla myös vastuu
9 päivää sitten
Reply to  Matami

Ei se etäkoulu ole ratkaisu, nuoret tapaavat kumminkin vapaa-ajalla. Ainut ratkaisu on alle 17-vuotiaille ulkonaliikkumiskielto klo 22 jälkeen. Loppuvat ne mopoautotapaamiset ja Prismassa lusmuilut keskellä yötä.

Nämä nuoret tapaavat toisiaan koulussa maskit naamalla, mutta illalla ilman maskia. Ei mitään järkeä, ja vanhemmat eivät näköjään välitä missä kakarat huinivat.

Kylmä fakta
9 päivää sitten

Ei muuta kuin sakkoa ja merkintä rikosrekisteriin tartuntataudin levittämisestä. Saattaa muutama oppia olemaan ja miettimään sitä mikä tärkeää ja mikä ei.

Volkan
9 päivää sitten

Salo on ajautumassa huonoon suuntaan. Myös eläköityy. Nuoret lähtevät pois.

Simo vaatehuoneelta, hei
9 päivää sitten
Reply to  Volkan

En ymmärrä tätä viestiäsi. Uutisessa puhutaan nuorten kokoontumisesta ja toteat, että nuoret lähtevät pois. Myös eläköityy.

Kiitti kersat
9 päivää sitten

No niin, menee tuleva kesä ja monen työt. Boom boom go back your room.