Kun liekit osuivat silmiin eBayssa, autoharrastaja Anne Hurveen oli pakko toimia

0
Autossa pitää Anne Hurveen mielestä olla voimaa ja ääntä. Parasta on, kun hyvän kesäkelin aikaan voi ajaa katto auki. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Paikalla olevien ihmisten päät kääntyvät, kun Anne Hurve kurvaa liekkikuvioisella autollaan Salon toriparkkiin. Pontiacin ilme tuo mieleen tulta syöksevän lohikäärmeen.

Hurve peruuttaa ruutuun ja auto asettuu lepäämään: sen murahtelu hiljenee ja silmäluomet eli ajovalojen luukut sulkeutuvat.

Hurve nousee kuskin paikalta ja alkaa esitellä kuvioita:

– Täällä on pääkallojakin, joita en ollut vielä huomannut netissä. Olin että wau, kun auto saatiin kontista ulos.

Hienosti koristettu Pontiac Trans Am on vuodelta 2002 eli mallin viimeistä vuosikertaa. Se saapui Yhdysvalloista Suomeen ja sai uuden kotimaansa kilvet tarvittavien muutostöiden jälkeen keväällä 2008.

– Maalauksen on teettänyt auton edellinen omistaja Yhdysvalloissa Daytonassa. Hän piti sitten hotellia Havaijilla ja kutsui minut käymään siellä.

Vielä Anne Hurve ei ole lähtenyt Havaijille, mutta ehkä jonakin päivänä koronan hellitettyä. Tänä kesänä hän päätti ottaa jo avoautonsa liikenteeseen, kun se viime kesän sai koronan vuoksi seistä tallissa.

– Tuli ikävä. Autot menevät tunteisiin, vaikka eivät sentään enää ihan niin vahvasti kuin nuorena, hän naurahtaa.

Liekkeihin kätkeytyy paljon yksityiskohtia. Pääkalloja Anne Hurve ei itsekään heti huomannut. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Anne Hurve on ollut innostunut autoista pikkutytöstä saakka. Isän, Antti Hurveen, talli veti puoleensa.

– En tiedä olisiko ilman isääni tässä niin intensiivisesti mukana. Hänellä autot ovat aina olleet sydäntä lähellä.

Antti Hurveen punainen avoauto, vuoden 1960 Chevrolet Impala, on salolaisille alan harrastajille tuttu. Hänellä on projektina myös avo-Challenger vuodelta 1970.

– Sairauden saattelemana hän on nyt kuitenkin joutunut luopumaan autojen rakentelusta.

Anne Hurveen tunneside autoihin liittyy myös historiaan isän kanssa. Viimeinen yhteinen hankinta oli Mörkö-pick-up, joka haettiin Kajaanista muutamia vuosia sitten.

– Silloin kaverit nauroivat, että menit hakemaan kauppakassia ja ostit kuorma-auton. Vastasin, että siihen mahtuu kyytiin enemmän Ikean kalusteita.

Nuoresta asti Hurvea kiinnosti paitsi ajaminen myös autojen korjaaminen. Hänen oli kuitenkin hankala päästä tekemään itsenäisesti, sillä isä auttoi niin innokkaasti.

– Hakeuduin sitten tekemään jarruremonttia sen verran kauemmas, että isä sai antaa neuvot puhelimitse.

Nykyään korjaukset saa hoitaa hyvä ystävä, jolla on autokorjaamo.

– Myin hänelle juuri lava-autoni, koska siinä oli niin paljon laittamista. Se pääsi hyvään kotiin, muuten en olisi sitä myynytkään.

Takaluukku kuuluu yksityiskohtiin, joihin Anne Hurve autossaan ihastui. Tekstissä lukee maalauksen tehneen jenkkifirman nimi. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Liekkiauto on Anne Hurveen toinen Pontiac Trans Am.

– Ennen tätä minulla oli vanhempi umpikorinen punainen Trans Am, joka oli ensimmäinen jenkkiautoni. Sitä ennen oli pienemmän koneen syöneitä autoja, kaksi Toyota Supraa.

Punainen vuoden 1991 Trans Am meni myyntiin, kun Hurve lähti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin ja aikoi ostaa matkalta auton. Sopivaa ei löytynyt, mutta sen jälkeen liekit osuivat silmiin netin kauppapaikassa eBayssa.

Alkoi kuumeinen yritys saada unelma-auto itselle. Hurve teki tarjouksen, mutta se ei riittänyt, ja eBayn käytännön mukaan auto katosi sitten myynnistä. Hurveen silloinen mies onnistui Yhdysvalloissa asuvien ystävien avulla jäljittämään myyjän. Hänelle saatiin välitettyä viesti, että kun vain kertoo hinnan, Suomessa on varma ostaja.

– Istuin kotona käsi hiirellä, ja kun auto ilmestyi takaisin myyntiin, nappasin sen.

Vielä oli jäljellä pitkä odotus ennen kuin Hurve sai nähdä, mitä oli tullut ostettua. Auto rahdattiin ensin hänen Floridassa asuville ystävilleen. He huolehtivat auton kontituksesta ja lähetyksestä Suomeen.

Sitten piti jännittää kontin matkaa, joka tuntui ikuisuudelta.

Kun auto lopulta tuli, oli talvi. Vielä oli odotettava kevättä ennen kuin pääsi ajamaan.

– Auto olisi kyllä lämmin talvellakin, ja katto on tiivis. En kuitenkaan ota riskiä liukkaalla, sillä tehoa on niin paljon, että puska saattaisi kutsua.

Tehoa pitää Hurveen mielestä ollakin, ja ääntä.

– Minulle on tärkeää, että autossa on hyvä ääni. Harrasteautossa pitää olla V8-moottori.

– Harrasteautoilla kuuluu kuitenkin ajaa harvemmin ja vähemmän kuin käyttöautoilla ja niin pyrkiä saastuttamaan vähemmän. Liekkiin on kertynyt vasta 60 000 mailia, joista 20 000 minun aikanani.

Parasta harrastuksessa on ajaminen avoautolla kesälämpimässä.

– Noin 20 celsiusastetta saa olla, että ajan katto auki, en halua paleltua. Toisaalta kovalla helteellä avoautossa paahtuu, ja silloin on laitettava katto kiinni ja ilmastointi päälle.

Hurve ei  vain ajele ympäriinsä, vaan valitsee jonkin kohteen, yleensä läheltä. Pontiac on päässyt myös työmatkalle. Hurve toimii päätyökseen it-alan yrityksen projekti- ja palvelupäällikkönä, mutta hän on myös kouluttautunut lähihoitajaksi.

– Teen keikkaa mielenterveyspuolella Halikon sairaalassa, ja sitä ei voi tehdä etänä. Työmatkalla saan hyvän stressitasojen nollauksen, kun ajan autollani ja kuuntelen sen ääntä tai hyvää musiikkia.

Hurve ehti välillä miettiä sitäkin, pitäisikö liekkiauto joskus myydä eteenpäin. Lapsen saaminen muutti suunnitelmat. Auto pysyy itsellä ja siirtyy myöhemmin tyttärelle, jos hänellä on kiinnostusta.

– Näyttää lupaavalta. Kun vein lapsen ensimmäistä kertaa isän autotalliin, oli ihanaa kuulla hänen sanovan, että täällä on hyvä haju.

Lue lisää Moottoriplus-teemasivujen juttuja 6.5.2021 Salon Seudun Sanomista