Sankarini-juttusarja: Rallikuski Markus Hellströmin sankarit ovat Alén ja Kankkunen

0
Juha Kankkunen voitti uransa 23:nnen ja viimeisen MM-rallin vuonna 1999 Jyväskylässä. Autona oli Subaru Impreza. (Kuva: TS-arkisto/Veikko Wahlroos)

Salo UA:n rallikuski Markus Hellström, kuka on urheilusankarisi?

– Niitä on muutamia. Markku Alén ja Juha Kankkunen. Henri Toivonen oli myös, mutta hän kuoli kun olin vasta kahdeksan (Korsikalla 1986).

Milloin heistä tuli sankarisi?

– Se oli varmaan rallin B-ryhmän autojen aikakauden lopussa. Aloin seuraamaan enemmän lajia, kun autot vaihtuivat A-ryhmäläisiksi (1987). Äitini siivoi joskus vanhoja kamojani ja sieltä löytyi vanhoja piirrustuksiani ralliautoista.

Mikä on paras muistosi sankareistasi?

– Ehkä ne muistot kulminoituu kuitenkin oman harrastuksen myötä takavetohommiin, kuten BDA Escortiin ja Alénin Fiat Mirafioriin. Sellaiset pätkät ovat jääneet iskemättömästi mieleen.

– Niillä vehkeillä suoritukset ovat huikeita. Ei ihan ollut nykyajan iskunvaimentimia ja vaihdelaatikoita. Kummallakin ukolla oli todella räväkkäät otteet.

Jos tapaisit sankarisi nyt, mitä kysyisit heiltä?

– Millaista ralli oli ennen, kun ajopäivät ja erikoiskokeet olivat todella pitkiä ja osa erikoiskokeista ajettiin öisin. Nykyään ralli on niin erilaista.

Söisivätkö sankarisi kebabin miedolla vai väkevällä kastikkeella?

– Kai ne nyt väkevällä söisi.

Juttusarjassa ihmiset kertovat omista urheilusankareistaan.

Markku Alén ajoi vuonna 1995 DTM-vakioautosarjaa Alfa Romeolla. (Kuva: TS-arkisto/Jonny Holmén)

 

Osa 1, Sini Häkkisen urheilusankari: Riikka Lehtonen

Osa 2, Tommi Aition urheilusankari: Allen Iverson

Osa 3, Janne Kuusisen urheilusankari: Horst Bulau

Osa 4, Tero Nissisen urheilusankari: Jarkko Nieminen

Osa 5, Kalevi Vähäkylän urheilusankarit: Veikko Hakulinen ja Martin Fourcade

Osa 6, Hilpi Tanskan urheilusankari: Toni Piispanen

Osa 7, Petri Jakosen urheilusankari: Jari Litmanen

Osa 8, Juhamatti Yli-Junnilan urheilusankarit: Esa ja Keijo Tutti

Osa 9, Niko Puotsaaren urheilusankari: Ken Roczen

Osa 10, Vesa Mäkisen urheilusankari: Michael Jordan

Osa 11, Elli Laaksosen urheilusankari: Usain Bolt

Osa 12, Sofia Pelanderin urheilusankari: Tiina Sten

Osa 13, Jarkko Putkosen urheilusankari: Joe Frazier

Osa 14, Lauri Vuorisen urheilusankari: Petter Northug

Osa 15, Petri Koskisen urheilusankari: Juha Rantasila

Osa 16, Lotta Vuorion urheilusankari: Kirsi Heikkinen