Salolaiset ovat innostuneet grillaamaan entistä enemmän

0
Christian Trobergin mukaan grillejä on mennyt jo tänä keväänä paljon kaupaksi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Grillaamisen suosio on kasvanut koronan aikana. Hintavertailupalvelu Hintaopas kertoo tiedotteessaan, että huhtikuun aikana grillejä haettiin heidän sivustoltaan 80 prosenttia enemmän kuin viime vuoden huhtikuussa.

Myös Salossa grillejä on myyty aiempaa enemmän. K-Rauta Passelin puutarhaosaston tiiminvetäjä Christian Trobergin mukaan myynti on kasvoi etenkin viime vuonna, mutta kasvua on havaittavissa myös tämän vuoden puolella.

Myös Salon Motonetin tavaratalopäällikkö Henri Enberg kokee, että grilleille löytyy nyt erityisen paljon kysyntää.

– Korona-aikana ihmiset ovat tutustuneet eri grillausmuotoihin, ja he ovat valmiita satsaamaan grillin hankintaan, Enberg kertoo.

Grillejä myydään eniten alkukesän aikana. Enberg korostaa, että moni haluaa oman grillin löytyvän pihalta juhannukseen mennessä. Sekä Enbergin että Trobergin mukaan grillaamisen suosio on kasvanut kaikenikäisten keskuudessa.

– Grillaamisen suosioon on voinut vaikuttaa myös sosiaalinen media, jossa trendit leviävät nopeasti, Enberg arvioi.

Korona-aikana ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa mökeillään, mikä on tehnyt ruuanlaitosta grillien avustuksella yleisempää. Enberg arvioi, että moni hankkiikin grillejä nyt erityisesti mökeilleen. Toisaalta myös kotona vietetty aika näkyy grillien suosiossa.

– Nyt kun ollaan paljon kotona, kotipihaan halutaan panostaa hankkimalla luksusta. Myös korkeamman hintaluokan grillit ovat menneet hyvin kaupaksi, Troberg kertoo.

Pizzauunit ovat grillimarkkinoilla uusi trendi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Vuosien aikana grillien valikoima on monipuolistunut, ja Salon eri liikkeistä löytyy grillejä jokaiseen makuun. Riippumatta haastajista kaasugrilli on edelleen yleisin grillausväline. Troberg arvioi, että kaasugrillien suosion taustalla on etenkin niiden helppous ja nopeus.

Myös hiili- ja sähkögrillit ovat vuodesta vuoteen suosittuja. Uudempia tuttavuuksia markkinoilla ovat pizzauuni ja pizzakivi.

– Pizzauunit ovat selkeästi tämänhetkinen trendi. Ne lämpeävät jopa 500 asteeseen, ja pizzan saa minuutissa valmiiksi, Troberg selventää.

Enbergin mukaan myös savustaminen on ollut etenkin muutaman viime vuoden erityisessä suosiossa. Pandemia-aikana myös ulkoilu ja retkeily ovat tulleet suositummiksi. Trobergin mukaan se näkyy myös grillihankinnoissa.

– Ihmiset haluavat ostaa liikuteltavia grillejä, jotka voi ottaa helposti reissuun mukaan.

HKScanin grillaustutkimus (07/2020)

Suomalaisten suosituimmat grillausvälineet

1. Kaasugrilli
2. Hiili- tai brikettigrilli
3. Sähkögrilli
4. Nuotio
5. Muurikka
6. Puugrilli
7. Kertakäyttögrilli
8. Savustusgrilli