Sankarini-juttusarja: maajoukkuehiihtäjä Lauri Vuorisen sankari on Petter Northug

0
Petter Northug on ollut otsikoissa hiihtomenestyksestään ja myös ikävämmistä aiheista. (kuva: TS-arkisto/Merja Kallikari)

Suomen maajoukkuehiihtäjä Lauri Vuorinen, kuka on urheilusankarisi?

Petter Northug.

Milloin hänestä tuli sankarisi?

Ensimmäiset muistot ovat Liberecin MM-kisoista 2009, jolloin Northug voitti kolme kultaa. Olen kyllä nuorempanakin (Vuorinen syntyi vuonna 1995) seurannut hiihtoa mutta ollut itse niin menevä ja liikkuva, ettei aiempia kisoja ole sillä tavalla jäänyt mieleen.

Olimme joissakin samoissa maailmancupin kilpailuissa kaudella 2016–2017, jolloin nousin itse maailmancupiin. Seuraava kausi oli Northugin jäähdyttelyvuosi ja minulle ensimmäinen vakituisena maailmancupin kiertäjänä. Samassa sprinttierässä emme muistaakseni koskaan ehtineet olla.

Mikä on paras muistosi sankaristasi?

Ehdottomasti Oslon 2011 MM-hiihtojen viisikymmentä kilometriä. Olimme perheen kanssa paikan päällä katsomassa kisoja. Väkimäärä oli Holmenkollenilla järkyttävä. Mihinkään ei mahduttu, ja tuntikaupalla jonotettiin joka paikkaan. Seurasimme kisaa viimeisessä nousussa, ja Northug voitti senkin matkan.

Jos tapaisit sankarisi nyt, mitä kysyisit häneltä?

Tämä onkin mielenkiintoinen: olen tavannut hänet mutten jutellut hänen kanssaan. Varmaan kysyisin sitä, että osasiko hän arvostaa suurmenestystään niinä huippuvuosina ja osaako hän arvostaa sitä nyt. Ja että miltä se suursuosio tuntui, olihan 13 maailmanmestaruutta hurja saavutus.

Söisikö sankarisi kebabin miedolla vai väkevällä kastikkeella?

Miedolla. Vaikka Petterille on tapahtunut ikäviäkin juttuja ja median perusteella hän on räiskyvä ihminen, niin totuus on ilmeisesti vähän toinen. Mitä olen puolitutuilta kuullut, niin hän on hyvin rauhallinen ja sympaattinen ihminen. Eiköhän hän siis mietoon päätyisi Perniön Kebabissa (Vuorinen on kotoisin Perniöstä, toim. huom.)

Juttusarjassa ihmiset kertovat omista urheilusankareistaan.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments