Se Someron Esan seuraennätys on siinä – katso video!

0

Seiväshyppääjä Tommi Holttinen onnistui pitkäaikaisessa tavoitteessaan. 24-vuotias Holttinen teki Kuortaneen hallissa erinomaisen kilpailun. Tulos 561 on paitsi selvällä marginaalilla miehen oma ennätys myös Someron Esan seuraennätys. Aiemmin saavutus oli Eemeli Salomäen nimissä lukemissa 560.

Holttisen ennätys parani kuudella sentillä, ja ulkoratojen paras tulos on peräti yhdeksän senttiä alempana. Hän osasi silti odottaa tätä.

– Tiesin, että 555 ja muutama sentti siihen päälle on realismia, Holttinen totesi Suomen Urheiluliiton jutussa.

Turussa asuvan hyppääjän hallikauden aiempi paras noteeraus oli 543. Sillä hän päätyi SM-pronssille helmikuussa Jyväskylässä. Ulkorataennätys tuli viime kesäkuussa Espoon Leppävaarassa.

Holttinen totesi helmikuussa Salon Seudun Sanomien haastattelussa, että hänellä on hyppäämisen osa-alueista eniten kehitettävää nopeudessa. Kuortaneella homma toimi monin tavoin.

– Juoksu kulki hyvin ja tekniikka toimi. Korkeudessa 550 vaihdoin isomman seipään kuin mitä olen koskaan aiemmin käyttänyt, hän kertasi.

Pohjanmaalla nähtiin yritys myös 566:sta, mutta se ei lukuisten kilpailusuoritusten jälkeen enää ollut päällimmäisenä mielessä.

– Tuossa 561:n ylityksessä olisi ollut varaa mennä vielä muutama sentti korkeammalta, mutta hypätään se seuraavissa kisoissa.

Haaveissa siintää Tokion olympialaiset runsaan kahden kuukauden kuluttua. Tulosraja on armottoman kova 580, mutta realistisempi mahdollisuus löytyy rankingista.

– Näitä tuloksia täytyy hypätä useita ja oikeissa kisoissa, jos meinaa olympialaisiin.

Kansallisella tasollakaan asioita ei tänä vuonna ole miesten seiväshypyssä saamassa ilmaiseksi. 23-vuotias Mikko Paavola kiritti Holttista niin ikään ennätyksellään ja niin ikään lukemalla 561. Aiempi uran paras oli joulukuulta, 555.

YouTube-videon ottaja: SUL