”Työllistyminen on hidastunut, ja monet palvelut ovat tukossa” – Uusi hanke tarttuu nuorisotyöttömyyden hoitoon Salossa

1
Väylä-hankkeen väkeä: projektipäällikkö Markku Rajala Turun ammattikorkeakoulusta sekä yrityskoordinaattori Juha Metsänoja, uraohjaaja Arto Lindholm ja projektipäällikkö Marjut Laaksonen Salon kaupungilta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salossa on käynnistynyt uusi Väylä-hanke, jonka tavoitteena on parantaa nuorten ja muiden heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä.

Ongelmat ovat kärjistyneet korona-aikana, sanoo projektipäällikkö Marjut Laaksonen Salon kaupungilta.

– Työllistyminen on hidastunut, ja monet palvelut ovat tukossa. Nuoret asiakkaat ovat selvästi huonommassa kunnossa kuin ennen, ja mielenterveyspalveluihin jonotetaan.

Työllistymisen lisäksi hankkeessa korostetaankin hyvinvointia, ja pyritään löytämään vaihtoehtoja kotona istumiselle.

Väylä-hanke on Salon kaupungin koordinoima ja osin Euroopan sosiaalirahaston rahoittama.

Myös Turun ammattikorkeakoulun Salon toimipiste osallistuu hanketyöhön. Muista hankkeista poiketen tavoitteena on kontaktoida nuoria, jotka eivät ole saaneet ammattikorkeakoulusta hakemaansa opiskelupaikkaa.

– Ne, jotka eivät pääse sisään, unohdetaan helposti. Heidän lisäkseen otamme myös koulun kesken jättäneet pudokkaat tutkaan, sanoo projektipäällikkö Markku Rajala Turun ammattikorkeakoulusta.

Koronarajoitusten vuoksi hanketyötä tehdään paljon myös verkossa.

27. toukokuuta vuorossa on rekry-tapahtuma, joka pidetään Teams-palaverina. Yrityksille on tarjolla tietoa muun muassa palkkatuista, ja työnhakijoille on tarjolla seitsemän työnantajan esittäytyminen.

Väylä-hankkeen pyrkimyksenä on madaltaa neuvonnan avulla yritysten kynnystä työvoiman palkkaamiseen.

– Ettei kukaan jäisi palkkaamatta paperisodan takia, sanoo hankkeen yrityskoordinaattori Juha Metsänoja.

Salon kaupunki on parhaillaan mukana työllisyyden kuntakokeilussa, joka alkoi maaliskuussa.

Kokeilussa valtion alaisista työ- ja elinkeinotoimistoista siirretään asiakkaita kuntien vastuulle.

Marjut Laaksonen arvioi, että Väylä-hankkeen asiakkaat löytyvät pääasiassa kuntakokeilun omavalmentajien ja ammattikorkeakoulun kartoituksen kautta. Kuntakokeiluyhteistyön ohella tavoitteena on laaja yhteistyö myös muiden hankkeiden ja toimijoiden kanssa.

– Toimijoita on paljon, eikä meidän kannata tehdä samoja asioita muiden kanssa, sanoo Laaksonen.

Väylä-hanke jatkuu elokuuhun 2023 asti. Hankkeen tavoitteena on saada 300 henkilöasiakasta, sata lyhytkestoisen ohjauksen asiakasta ja 55 yritysyhteistyökumppania.

Kolme toimintaväylää

  • Osaamo  Kehittää työpajatoiminnan asiakkaiden ohjautumista työmarkkinoille tai koulutuksiin.
  • Työllistämö. Tekee tiivistä yhteistyötä alueen yritysten kanssa ja kehittää valmennusmateriaaleja työnhakuun ja työllistymisen nivelvaiheisiin liittyen.
  • Innostamo . Huolehtii hyvinvoinnista ja työkyvyn ylläpitämisestä keräämällä alueen hyvinvointipalveluja yhteen ja järjestämällä valmennusta, ryhmätoimintaa ja tapahtumia.
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Karpo
4 kuukautta sitten

Maalaillaan piruja seinille. Vaikkei niitä ole lähimaillakaan.

Itseasiassa työllistyminen ei ole hidastunut mihinkään suuntaan ja palvelut ovat vain keinotekoisesti ja jopa tavallaan vain näennäisesti tukossa.

Koko tilanne on seurausta huonosti suunnittelluista työllisyyspalveluista ja eduskunnan äkkiä väsätyistä ihmiskoe projekteista. Kuntakokeilu on yksi tälläinen taidonnäyte niistä. Ennaltaehkäisy vuotaa kuin uppoava laiva. Siihen ei auta näpertely jota tämäkin hanke edustaa.