1 800 kilometrin lenkki – Aleksi Kareinen aikoo kävellä Hangosta Nuorgamiin

0
Aleksi Kareinen pitää matkaa enemmän urheilusuorituksena kuin matkailukokemuksena. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Vantaalaisella Aleksi Kareisella, 19, on kunnianhimoinen tavoite. Hän aikoo kävellä Manner-Suomen eteläisimmästä pisteestä pohjoisimpaan pisteeseen, eli Hangosta Nuorgamiin. Tällä viikolla matka taittui Salon ohi.
Matka on Google Mapsin mukaan kävellen kuljettuna 1 397 kilometriä. Kareisen matka tulee kuitenkin olemaan noin 1 800 kilometriä, koska hän on suunnitellut reittinsä ruokapaikkojen ja isompien kaupunkien pohjalta. Hänen reittinsä kulkee muun muassa Tampereen, Jyväskylän, Oulun, Ylläksen ja Sodankylän kautta.
Suunnittelua lukuun ottamatta matka ei vaatinut paljon valmistelua. Kareisella on urheilutaustaa, joten hän oli hyvässä fyysisessä kunnossa jo entuudestaan. Hän teki yhden 150 kilometrin testikävelyn mökiltä kotiinsa, muttei pitänyt sitä kummoisempana.

Kareisen matka alkoi Hangosta maanantaina puolenpäivän aikaan. Hän pakkasi mukaansa muun muassa vaatteita, ruokatarvikkeita, makuupussin, videokameran ja puhelimen. Retkikeitintä Kareisella ei ole, joten hän käy ravintolassa tai syö ruokaa, jota ei tarvitse kypsentää.
Yönsä hän nukkuu pääsääntöisesti teltassa. Suunnitelmissa on kuitenkin myös öitä hotellissa, koska katon alla pääsee pesemään pyykkejä sekä lepäämään paremmin. Ensimmäisen hotelliyönsä Kareinen on suunnitellut Jyväskylän lähettyville, jonne on Salosta kävellen noin 300 kilometriä.
Kareisen tavoitteena on kulkea 40–50 kilometriä vuorokaudessa. Jos tämänhetkinen tahti jatkuu, koko matkaan menisi hieman yli kuukausi. Todennäköisempi kesto on kuitenkin kaksi kuukautta, koska välissä on pidettävä myös lepopäiviä.
– Lepopäivinä joko kävelen vähemmän tai en ollenkaan, kertoo Kareinen.

Fiilikset kävelystä tähän mennessä ovat selvät.
– No onhan tää ihan valtavan tylsää. Samat maisemat tuntikausia, toteaa Kareinen.
Tylsyyttä hän paikkaa musiikilla. Kareisen Spotify-soittolistalla soi pääasiassa ulkomaalainen rap-musiikki, mutta hän suunnittelee kuuntelevansa matkan varrella myös podcasteja.
Tästä huolimatta Kareinen on sinnikäs. Kun päämäärä on selvillä, hän menee sitä kohti.
Päättäväisyyden ovat huomanneet myös Kareisen vanhemmat, jotka olivat Kareisen mukaan huolissaan matkasta. He kuitenkin tietävät, ettei Kareinen peräänny enää sen jälkeen, kun hän on päättänyt tehdä jotain.
Matka ei jännitä Kareista, mutta hän on yllättynyt siitä, etteivät kävellyt kilometrit ainakaan vielä tunnu missään.
– Välillä rinkka painaa selässä, mutta jalkoihini ei satu ollenkaan, hän sanoo.

Moni on kysynyt Kareiselta, miksi hän päätti lähteä 1 800 kilometrin pituiselle kävelylenkille.
– Ajattelin, että tämä olisi kiva kokemus nyt kun ei pääse ulkomaillekaan matkailemaan.
Hän oli kuullut, että muut ovat tehneet vastaavanlaisia matkoja. Idea reissuun lähti kuitenkin omasta seikkailunhalusta. Hän kertoo pitävänsä siitä, ettei aina täysin tiedä, mitä edessä on.
– Tykkään tarttua haasteisiin ja tehdä asioita, jotka eivät ole omalla mukavuusalueellani.
Esimerkiksi tiistai-iltana Kareinen alkoi hieman ennen puolta yötä etsimään seuraavaa yösijaansa. Hän pettyi tajutessaan, ettei nukkumispaikkaa löydykään lähettyviltä.
– Mutta se tämän matkan pointti onkin, hän toteaa.
Teltta sijoittui lopulta keskelle metsää.
Vaikka matka on tähän mennessä ollut odotuksien mukaisesti tylsä, pitää Kareinen silti ideaa hauskana. Matkan varrella hän pääsee vierailemaan monissa kaupungeissa, joissa hän ei ole ennen käynyt. Kareinen on sitä mieltä, että kannattaa tehdä asioita vielä silloin, kun ehtii.

Kun matka on ohi, Aleksi Kareinen aikoo palata takaisin normaaliin elämään.​ Kuva: SSS/Minna Määttänen

Aleksi Kareisen matkaa Hangosta Nuorgamiin voi seurata hänen Instagram-käyttäjältään @a.kareinen