Bloomsday soi Rikalanmäellä

0
Turku Folks -orkesteri tuo Salon Bloomsday-iltaan hyväntuulista kotimaista kansanmusiikkia. Folks-soittajia tulee Rikalanmäelle kaikkiaan 25.

Halikon historiallisella Rikalanmäellä soi irlantilainen ja suomalainen kansanmusiikki keskiviikkona 16. kesäkuuta kello 17 alkaen. Uuden Bloomsday-tapahtuman tuottaa Salo Irish ry kumppaninaan Rikalan Krouvi.

Kotimaista kansanmusiikkia tapahtumaan tuo mittava Turku Folks -orkesteri, jossa musisoi 25 soittajaa. Turku Folks on hionut ohjelmistoaan pitkin talvea etänä ja pääsee taas pitkästä aikaa soittamaan yleisölle. Irkkukattauksen iltaan tuo salolainen The Green Hope -trio.

Mikä on Bloomsday? Ulkosalla pidettävän tapahtuman ohjelma-antiin kuuluu olennaisena osana tohtori Lauri A. Niskasen alustus irlantilaiskirjailija James Joycesta .

Tilaisuuden nimi tulee Joycen Ulysses -kirjan päähenkilöstä, jonka nimi on Leopold Bloom. Koko laaja teos kertoo Bloomin elämän yhdestä päivästä, joka on juuri 16. kesäkuuta. Bloomsday on irlantilaisille iso merkkipäivä.

Tapahtuman toteutuksen mahdollistaa Aluehallintoviraston toukokuun lopussa tekemä päätös, jonka mukaan ulkoilmatapahtuman voi järjestää niin, että osallistujia on maksimissaan 50 henkeä. Enemmänkin osallistujia saa olla, jos heidät voi sijoittaa toisistaan erillisiin max. 50 hengen ryhmiin.

– On tosi hienoa, että voimme taas tarjota elävää musiikkia. Tätä ovat kaivanneet niin soittajat kuin yleisö, iloitsee Salo Irish ry:n puheenjohtaja Arto Pasio .

Rikalanmäen Bloomsday-iltaa voi seurata suorana myös netissä. Tapahtuma striimataan Salo Irish Festivaalin nettisivun kautta osoitteessa www.facebook.com/saloirishfest

Striimauksesta saatiin kokemusta helmikuun Salo Irish -virtuaalifestaria toteutettaessa. Lopputulos sai järjestäjät myhäilemään tyytyväisinä: Facebookin kautta toteutetuilla kahdella konsertilla oli noin 2 000 katselua.

Rikalanmäelle on 16.6. 2021 vapaa pääsy, mutta Avin päätöksen mukaista osallistujamäärää noudatetaan. Illan juontaa Salo Irish Festivaaleilta tuttu Ilpo Määttänen .

Koronayllätysten varalta Salon Bloomsday-tilannetta kannattaa seurata etukäteen Salo Irish Festivaalin nettisivulta.

Bloomsday-musiikkitapahtuma 16.6. 2021 Halikon Rikalanmäellä klo 17 alkaen. Vapaa pääsy, koronarajoitusten puitteissa.