Kari Luoto esiintyy kehitysvammaisten ryhmäkodeissa

0
Tapahtumissa jaetaan osallistujille paperikassit, jotka sisältävät muun muassa naposteltavaa ja tietoa Kehitysvammaisten Tukiliitosta. Kuva: Kirsi Kautto/Salon Kehitysvammaisten Tuki ry

Salon Kehitysvammaisten Tuki ry järjestää tänä kesänä musiikillisen tapahtumakiertueen, joka vierailee kehitysvammaisten ryhmäkodeissa. Kiertueen nimi on Kohtaa mut kesäillassa, ja sen esiintyjänä toimii muusikko Kari Luoto.

Kiertue koostuu yhteensä kymmenestä tapahtumasta, joissa on mukana 13 ryhmäkotia. Kiertue alkoi maanantaina Lehmuskodista, ja päättyy 30.6. Artturiin ja Elmeriin.

Salon Kehitysvammaisten Tuki ry:n tapahtumavastaava Kirsi Kautto kertoo, että musiikkiesitykset pyritään järjestämään ulkotiloissa.

– Maanantaina saimme ihanan vastaanoton, ja asiakkaat kehuivat artistia todella paljon, iloitsee Kautto.

Hän kertoo, että tapahtuman on tarkoitus olla elämyksellinen ja vertaistukea antava.

– Lisäksi olemme tuoneet tapahtuman asiakkaille paikan päälle, jotta heidän ei tarvitse poistua mihinkään.

Kehitysvammaisten Tukiliitto ry viettää tänä vuonna 60-vuotisjuhlaansa, ja tapahtumakiertue on osa juhlavuoden tapahtumia. Salon Kehitysvammaisten Tuki on Kehitysvammaisten Tukiliiton jäsenyhdistys.