Selvä enemmistö Salon kuntavaaliehdokkaista haluaa säilyttää nykyiset koulut.
Salon Seudun Sanomien vaalikoneessa ehdokkaat ottavat kantaa väitteeseen: ”Salon kouluverkkoa pitää karsia, koska oppilasmäärä laskee.”
Vastaajia on 186. Heistä 105 on jokseenkin tai täysin eri mieltä väitteen kanssa. Samaa mieltä on 47 vastaajaa.
Kaikkien valtuustopuolueiden ehdokkaista löytyy kannattajia kummallekin näkemykselle. Kokoomuksen ehdokkaissa karsimisen hyväksyjiä ja vastustajia on yhtä paljon.
Muissa ryhmissä asiaan kantaa ottaneiden enemmistö on sitä mieltä, että kouluverkkoa ei karsita.
Perussuomalaisten riveissä kanta on kirkkain. Vaalikoneen väitteen kanssa on samaa mieltä kolme perussuomalaista ehdokasta.
Salon kaupunginvaltuusto teki viime vuonna kouluista ja päiväkodeista lukuisia päätöksiä, joita pannaan toimeen vuoteen 2024 asti. Yksi niistä oli Hiiden koulun sulkeminen.
Reilun viikon päästä valittavan valtuuston kausi jatkuu kevääseen 2025.
Salossa on tänä keväänä ollut päivähoidossa ja peruskoulussa noin 200 lasta ja nuorta vähemmän kuin vuosi sitten.
TS-Yhtymän lehtien yhteinen vaalikone löytyy täältä.
Kuntavaalien ennakkoäänestys jatkuu tiistaihin 8. kesäkuuta asti. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 13. kesäkuuta. Uudet valtuustot aloittavat työnsä elokuussa.