Pelko koronasta sulki Oskarin neljän seinän sisälle – Etsivä nuorisotyö tukee avun tarpeessa olevia

0
Etsivä nuorisotyö on tavoitettavissa ympäri vuoden. Kuvassa etsivät nuorisotyöntekijät Miika Sandberg (vas.) ja Nikki Jääsalmi. Kuva: SSS/Marko Mattila

Kun koronaepidemia alkoi hieman yli vuosi sitten, salolainen Oskari oli hämillään uudesta tilanteesta. Parikymppinen mies vietti suurimman osan ajastaan kotona, kuten kaikki muutkin.
Kesän aikana asiat alkoivat sujua paremmin, mutta syksyllä Oskari sai ilmoituksen altistumisesta koronavirukselle.
– Sen jälkeen en uskaltanut käydä melkein missään, hän kertoo.
Epidemialla on ollut selkeä vaikutus Oskarin jaksamiseen.
– Minulla on ollut muutenkin vaikeuksia, eikä korona ole helpottanut tilannetta.
Hän on ollut työttömänä viime syyskuusta lähtien, eikä ole tällä hetkellä tyytyväinen omaan tilanteeseensa.
Oskarin nimi on muutettu aiheen arkaluontoisuuden vuoksi.

Oskari on yksi Salon etsivän nuorisotyön asiakkaista. Hän on ollut toiminnassa mukana noin puolentoista vuoden ajan.
Salon etsivä nuorisotyö auttaa 15–29-vuotiaita nuoria, jotka kaipaavat tukea elämäänsä. Apua tarjotaan kaikissa asioissa, jotka askarruttavat kyseiseen ikähaarukkaan kuuluvan nuoren mieltä.
Nämä asiat voivat liittyä esimerkiksi töihin, opintoihin, ihmissuhteisiin ja päihteisiin.
Etsivä nuorisotyöntekijä Miika Sandberg tiivistää toiminnan tavoitteen yhteen lauseeseen.
– Työmme on ehkäistä nuorten syrjäytymistä.

Kaikille nuorille kulunut vuosi ei ole ollut vaikea. Sandberg mainitsee, että joillakin nuorilla on erityisen hyvät muistot edellisestä vuodesta.
Etsivä nuorisotyöntekijä Nikki Jääsalmi kertoo joidenkin nuorten kokeneen, ettei poikkeusoloissa tarvitse kokea erilaisia koulusta tulevia paineita. Osa nuorista on joutunut kärsimään esimerkiksi koulukiusaamisesta.
– Olen kuullut kommentteja siitä, että tämä ei ole huono asia, vaan ihan parasta kun nyt voi luvan kanssa olla eristyksissä, sanoo Jääsalmi.
Osalle korona on siis ollut haasteen sijasta helpotus. Ei ole tavatonta, että reaktiot uuteen tilanteeseen ovat olleet vastakkaisia.
– Ihmiset kokevat asiat eri tavalla, toteaa Jääsalmi.

Etsivät nuorisotyöntekijät eivät ole minkään alan erityisasiantuntijoita, vaan heidän tehtävänsä on ohjata nuoret oikeiden palvelujen pariin.
– Siinä vaiheessa kun mennään meidän osaamisalueen ulkopuolelle, niin tehtävämme on ohjata nuori niihin palveluihin, missä asiat voidaan hoitaa, kertoo Jääsalmi.
– Meillä ei esimerkiksi ole asuntoja, mutta me tiedämme mistä sellaisia voi hakea, lisää Sandberg.
Työntekijöitä on viisi, joista neljä on Salon kaupungin työntekijöitä ja yksi on päihde- ja mielenterveyspalveluja tarjoavan A-klinikan työntekijä.
Sandberg painottaa, että he tekevät töitä marginaalin kanssa. Asiakkaita ovat ne nuoret, jotka haluavat että heitä autetaan.
Asiakkuuksien kestot ovat yksilökohtaisia, ja ne voivat kestää yksittäisistä tapaamiskerroista useampiin vuosiin.
– Annamme nuorelle niin paljon aikaa, kuin hän sitä kokee tarvitsevansa, toteaa Sandberg.

Etsivän nuorisotyön tavoitteet on määritelty nuorisolaissa. Samassa laissa todetaan, että siviilipalveluskeskuksella, puolustusvoimilla sekä opetuksen ja koulutuksen järjestäjillä on ilmoitusvelvollisuus etsivään nuorisotyöhön.
Tämä tarkoittaa sitä, että jos nuori esimerkiksi keskeyttää toisen asteen opintonsa, tulee siitä ilmoitus etsivään nuorisotyöhön.
– Tavoitteemme on olla nuoreen yhteydessä 24 tunnin kuluessa ilmoituksesta, sanoo Jääsalmi.
Toiminta on kuitenkin täysin vapaaehtoista, eikä kenenkään ole pakko ottaa etsivän nuorisotyön palveluja vastaan. Joidenkin kanssa asiakkuus muodostuu ja joidenkin kanssa ei.
Vapaaehtoisuuden lisäksi palvelu on nuorelle täysin maksutonta.
– Olemme nuorelle apu, tuki ja turva. Voimme esimerkiksi lähteä mukaan Kelaan tai lääkärikäynnille, jos nuori niin toivoo, kertoo Jääsalmi.

Jääsalmi ja Sandberg molemmat toteavat, ettei korona näy etsivän nuorisotyön arjessa mitenkään. Ilmoitukset nuorista eivät ole lisääntyneet, ja työtä tehdään paikan päällä entiseen tapaan huomioiden kuitenkin voimassa olevat ohjeistukset ja rajoitukset.
Jos korona on näkynyt jotenkin, niin puheenaiheena. Korona on ollut aihe, josta nuoret ovat halunneet keskustella. Myös digitaalisuutta on lisätty.
– Menemme aina nuori edellä. Jos nuori haluaa tavata Discordissa, niin silloin tapaamme siellä, toteaa Jääsalmi.
Vastaavasti jos nuori haluaa tavata esimerkiksi omassa kodissaan, niin silloin etsivät nuorisotyöntekijät menevät hänen luokseen.

Salon etsivä nuorisotyö tekee tiiviisti yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja sosiaalityön kanssa. Organisaatio on tunnettu Salon verkostoissa, mutta yleisessä keskustelussa sen olemassaolo usein unohdetaan.
Sandberg ja Jääsalmi toivovatkin, että etsivä nuorisotyö olisi näkyvillä myös niille, jotka eivät ole sen kanssa tekemisissä. He kertovat tekevänsä työtä näkyvyyden eteen.
– Olemme esimerkiksi mukana erilaisissa tapahtumissa etsivän nuorisotyön hupparit päällä, sanoo Sandberg.
Sandberg kertoo nähneensä paljon kirjoituksia siitä, kuinka nuorilla menee huonosti ja kukaan ei auta heitä. Hän on asiasta eri mieltä, ja haluaa korostaa, ettei nuoria ole unohdettu.
– Nuoria auttavia tahoja kyllä on, ja me olemme yksi niistä.
Alun esimerkkitapauksen Oskari kokee saaneensa apua etsivältä nuorisotyöltä.

 

Etsivä nuorisotyö

  • Auttaa alle 29-vuotiaita nuoria, jotka ovat koulutuksen tai työmarkkinoiden ulkopuolella tai tarvitsevat tukea saavuttaakseen tarvitsemansa palvelut
  • Toiminnan järjestämisestä päättävät kunnat
  • Nykyisin toiminta kattaa lähes koko Suomen
  • Lähde: Opetus- ja kulttuuriministeriö

 

Nuori, miten korona-aika on vaikuttanut sinuun?

Keräämme kokemuksia 15–29-vuotiailta siitä, miten poikkeustilanne on vaikuttanut arkeen, jaksamiseen ja hyvinvointiin. Tarkoituksenamme on tehdä aiheesta lehtijuttu.

Voit vastata lomakkeella tästä linkistä tai lähettää sähköpostia osoitteeseen toimitus@sss.fi.

Kerro kokemuksesi nimimerkillä. Tarvitsemme kuitenkin toimituksessa tietoomme yhteystietosi, joten jätäthän myös oikean nimesi ja puhelinnumerosi.
Kerro vastauksessa myös ikäsi. Sitä voidaan käyttää jutun yhteydessä.
Jos sinuun voi olla yhteydessä juttuun liittyen, muista tuoda se ilmi vastauksessasi.

Lähetäthän vastauksesi 15.6. mennessä.