Rusakkokanta jatkanut loivaa kasvuaan – levittäytyminen Varsinais-Suomeen alkoi yli sata vuotta sitten

0
Rusakot ovat pitkäkoipisia jäniseläimiä, joita näkee yhä useammin myös pihapiireissä ja puutarhoissa. Kuva: SSS-arkisto/Lasse Kylänpää

Rusakot ovat vahvistaneet kantaansa ja levittäytyneet yhä laajemmalle alueelle Suomessa. Yli sata vuotta sitten Suomen valloituksen aloittanut jäniseläin on kotiutunut etenkin Varsinais-Suomeen niin hyvin, että eläimiä näkee helposti pihoilla, puutarhoissa ja pelloilla.

Rusakon kannankasvusta kertovat Luonnonvarakeskuksen riistakolmiolaskennat. Tutkija Markus Melin sanoo, että rusakkokanta on näiden laskentojen mukaan kasvanut loivasti jopa viimeisen 30 vuoden aikana. Sen lisäksi laji on levinnyt myös pohjoisempaan.

– Tähän vaikuttaa lumettomuus, hän selittää.

Pitkäkoipiset jäniseläimet eivät viihdy kovin lumisessa ympäristössä, sillä niiltä puuttuvat metsäjänisten ”lumikengät” eli leveät takajalat, jotka auttavat paksussa lumessa liikkumista.

Rusakkokannan kasvua selittää myös sen tehokas lisääntymistapa. Parhaimmillaan rusakko tekee neljä poikuetta vuodessa ja kerrallaan 7–10 poikasta.

Lounais-Suomeen rusakko on sopeutunut erityisen hyvin, sillä lunta ei ole niin paljon kuin pohjoisempana ja rusakolle tyypillisiä peltoalueita riittää.

– Rusakko on varmasti hyötynyt myös aikoinaan peltojen paketoinnista ja myöhemmin kesantopelloista, arvioi Turun yliopiston ekologian ja ympäristönsuojelun dosentti Timo Vuorisalo.

Rusakon juurtumista on myös autettu yli sata vuotta sitten.

– Tapio-niminen metsästysseura istutti rusakoita Turun seudulle vuonna 1913 ja Karl Fazer Jokioisten kartanoon vuonna 1914, hän sanoo.

Fazerhan istutti Suomeen myös fasaaneja, jotka on luokiteltu vieraslajeiksi. Sen sijaan rusakko ei kuulu vieraslajeihin.

– Rusakoita on levittäytynyt Suomeen myös Karjalankannaksen kautta, Vuorisalo selittää.

Vuorisalo on perehtynyt rusakon historiaan, josta löytyy myös lehtikirjoituksia. Näistä hän poimii merkkipäivän todisteeksi yhden, jossa uutisoidaan Turun täyttyneen rusakoista vuonna 1923.

– Kahden vuoden päästä rusakko juhlii satavuotismerkkipäiväänsä Turussa, hän sanailee.

Rusakoita on todistettavasti ollut Varsinais-Suomessa jo 1800-luvulla. Vuorisalo sanoo, että Turun kauppatorilla oli myytävänä rusakko, joka oli ammuttu Mynämäen alueelta vuonna 1894.

Niin hyvin rusakko sopeutui kaupunkialueelle, että eläin ylsi lehtien uutisotsikoihin.

– Ihmiset olivat ihmeissään, ja Uusi Aura -lehdessä rusakoita kuvailtiin melkein vasikan kokoisiksi, Vuorisalo kertoo.

Tarinaa riitti lehtien palstoille siitäkin, kuinka ”russakkajänis haki sairaala-apua”. Vuorisalo sanoo, että tässä vuodelta 1926 olevassa jutussa kerrottiin, miten rusakko oli paennut metsästäjiä aidatulle sairaala-alueelle.

Sanaa rusakko alettiin käyttää pian. Se viittasi itänaapuriin, mutta Vuorisalo tietää, että pitkäkoipisesta jäniseläimestä käytettiin myös nimitystä bolsevikkijänis.

Ruotsinkielessä rusakko tunnetaan peltojäniksenä, mutta Suomessa tästä ei tullut nimeä. Peltoalueilla rusakko kuitenkin viihtyy ja sen lähisukulainen metsäjänis nimensä mukaisesti metsissä. Näin ollen eläinten risteytymistä ei pidetty kovin todennäköisenä, mutta risteymiä on löytynyt.

– Turun yliopiston eläinmuseossa on jo ajalta ennen toista maailmansotaa täytetty eläin, jota on pidetty jänislajien risteymänä, Vuorisalo sanoo.

Hän sanoo, että museonäytteiden perusteella näyttää myös siltä, että rusakoiden talvikarva on hiukan vaalentunut eli ne ovat alkaneet sopeutua Suomen talvien lumiseen maisemaan.

– Lumisena talvena rusakko on helppo saalis, sillä se erottuu hyvin, Vuorisalo sanoo.

Talvikarva on kellertävän ruskea päältä, joskin hiukan vaaleampi kuin kesäkarva.

Vaikka rusakko on lumisessa ympäristössä ”vääränvärinen”, se on pystynyt jatkamaan levittäytymistään. Rusakoita saalistavat etenkin poikasvaiheessa pienpedot.

– Ruotsalaistutkimuksen mukaan pedot syövät noin 40 prosenttia poikasista, Vuorisalo sanoo.

Eniten poikasia saalistavat kettu ja kissa. Ilveskin saalistaa rusakoita, mutta ilveksen ruokalistalle kuuluvat myös pienet hirvieläimet. Nekin ovat levittäytyneet lähelle ihmisasutusta taajamiin ja kaupunkeihin.

Vuorisalo selittää, että luonnonvaraisten eläinten, kuten rusakoiden, metsäkauriiden ja valkohäntäpeurojen (valkohäntäkauriiden) kaupungistumisen yhtenä syynä on vihollisten välttäminen. Kaupungeissa niitä ei ole metsästetty eikä siellä ole myöskään ollut petoja, kuten ilveksiä ja susia.

– Nyt ne ovat jo tulleet perässä, Vuorisalo sanoo.

Metsäjänis vetäytynyt pohjoisemmaksi

Samalla kun rusakko on hyötynyt vähälumisista talvista, metsäjänis on kärsinyt. Se on vetäytynyt yhä pohjoisemmaksi.

– Metsäjäniskanta on laskenut Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa 1990-luvun alusta asti, tutkija Markus Melin sanoo.

Hän vakuuttaa, ettei metsäjäniksellä ole vaaraa kadota Suomesta, mutta sen elinpiiri siirtyy vain lumisille alueille pohjoisemmaksi.

Rusakkoalueilla metsäjänisten on havaittu risteytyvän rusakoiden kanssa.

– Risteymätkin ovat pystyneet lisääntymään, Melin sanoo.

Hän sanoo, että Riikka Leväsen tekemän väitöskirjan (Itä-Suomen yliopisto) mukaan risteymistä on syntynyt myös etuja rusakoille, jotka ovat saaneet parempia geenejä muun muassa tauteja vastaan.

Riistapäällikkö: rusakon metsästys marginaalista

Rusakkojahtia harrastetaan Varsinais-Suomen riistapäällikön Mikko Toivolan mukaan jonkun verran lähinnä ajavilla koirilla. Kattavaa saalistietoa ei ole, mutta Toivola arvioi rusakon metsästyksen olevan Varsinais-Suomessa marginaalista.

Rusakoita metsästetään myös muun metsästyksen yhteydessä, esimerkiksi peurajahdin aikaan.

Vaikka rusakkoa metsästettäisiin aktiivisemmin, sen kanta tuskin kääntyisi laskuun.

– En usko, että metsästyksellä olisi merkitystä, sillä rusakko lisääntyy niin nopeasti, Toivola sanoo.

Kommentti: Ei ihan kesy eläin

Rusakoista aika moni on sanonut, että ne ovat kesyyntyneet. Ne päästävät ihmisen joskus lähelle, ennen kuin pinkaisevat pakoon.

Paikoillaan olevat rusakot eivät välttämättä ole ihan kesyjä, vaan ne luottavat turkkinsa suojaväriin, joka auttaa niitä sulautumaan aika hyvin hiekkatiellä tai esimerkiksi maastossa, jossa on sen suojaväriin sopivaa ehkä kulottunutta kasvillisuutta.

Joskus rusakko ampaisee ojan pohjalta, kun koiran kanssa pääsee juuri kohdalle.

Rusakot eivät turhaan lähde hurjaan pakomatkaan, jos ne tottuvat, että ihminen tai koira eivät uhkaa niitä välittömästi tai ala lähestyä.

Vähän samaan tapaan käyttäytyvät monet muutkin luonnonvaraiset eläimet, kuten kauriit ja linnut, jotka ovat tottuneet elämään taajamissa ja ihmisten lähellä.

Linnuista esimerkiksi varis oppii kuitenkin varomaan ihmistä, joka hätistää sitä tiehensä. Tämän huomasin itse viime kesänä, kun pihalla pesinyt varis hyökkäsi kohti ja sain huitaistua sitä narun tapaisella.

Sen jälkeen riitti, kun ”komensin” varista kauemmaksi eikä se enää tänä kesänä pesinytkään pihapiirissä, vaan hiukan etäämmällä.