Sähkömuseossa uppoudutaan lasten maailmaan – uusi näyttely kertoo sähköyhtiön alueella asuneiden lasten arjesta

0
Arja Talosen (vas.), Seija Vuoren ja Merja Granholmin mieleen palasi monia muistoja vuosien takaa, kun he tutustuivat näyttelyyn. Kuva: SSS/Kaisa Nousiainen

Paimion Sähkömuseoon avattiin tiistaina Kehikosta Kiilaan – Sähköyhtiön lapset -teemanäyttely. Se esittelee lasten arkea ja leikkejä vuosikymmenten takaa.

Näyttelyä varten on haastateltu lapsuutensa yhtiön alueella viettäneitä henkilöitä. Heidän tarinoidensa, lelujensa ja valokuviensa avulla näyttelyssä päästään eläytymään lasten maailmaan 1950-luvulta 1970-luvulle.

Haastateltavat ovat kertoneet erityisesti lasten kokemasta turvallisuuden ja yhteisöllisyyden tunteesta. Seija Vuori, Arja Talonen ja Merja Granholm viettivät lapsuutensa yhtiön alueella. He ovat muistelleet lapsuutensa tarinoita ja tuoneet näyttelyyn leluja, tavaroita ja kuvia heidän lapsuusvuosiltaan.

– Tässä on noussut ihania tunteita pintaan. Lapsuuteen liittyy niin paljon lämpimiä muistoja, Vuori kertoo.

Myös monet Vuoren, Talosen ja Granholmin muistoista liittyvät vahvaan yhteisöllisyyden tunteeseen.

– Kaikki auttoivat toisiaan. Naapureilta sai aina tarvittaessa tukea, samoin kuin yhtiöltä, Vuori muistelee.

Talonen kertoo, kuinka esimerkiksi kovalla pakkasella lapsille löytyi aina autokyyti kouluun. Luokkaeroja ei huomioitu, vaan kaikki olivat osa yhtenäistä porukkaa.

– Perheille oli paljon tarjolla, ja yhtiö saattoi auttaa esimerkiksi taloudellisissa vaikeuksissa, Talonen lisää.

Arja Talonen on tuonut näyttelyyn monia vanhoja esineitään, kuten nukkensa. Kuva: SSS/Kaisa Nousiainen

Kahdeksan vuotta Vuorta ja Talosta nuorempi Granholm muistelee, kuinka aikuisten lisäksi myös muut lapset ja nuoret auttoivat nuorempiaan ja pitivät heistä huolta.

– Lapsia oli niin paljon, että aina löytyi leikkikaveri. Leikimme todella paljon yhdessä etenkin ulkona, mutta kyläilimme myös toistemme luona, Granholm kertoo.

Yhteisöllisyyttä lisäsivät yhteiset ajanviettopaikat. Erityisesti yhtiön hoitopaikka Kehikko ja kesänviettopaikka Kemiön Kiilassa ovat jääneet monien mieleen. Vuorelle, Taloselle ja Granholmille tärkeä paikka oli myös konttorin alakerrassa sijainnut yhtiön kerhotila, joka oli yhtiöläisten perheiden vapaassa käytössä.

– Kerhotilaan saivat kokoontua niin lapset kuin aikuisetkin. Oli suuri luottamuksenosoitus yhtiöltä, että saimme viettää siellä vapaasti aikaa, Talonen muistelee.

Myös yhteiset juhlat ovat jääneet heidän mieleensä erityisen hauskoina tapahtumina, joihin aikuiset panostivat paljon.
Näyttelyä kootessa merkittävään rooliin nousi sähköyhtiön alueella asuneiden yhteinen Facebook-ryhmä.

– Ryhmäläiset ovat olleet todella avuliaita. Saimme ryhmästä haastateltavien yhteystietojen lisäksi myös leluja ja muita esineitä, näyttelyä koonnut yliopistoharjoittelija Sakari Salokannel kertoo.

Näyttelyssä nähdään myös videokokoelma, jonka Granholmin isä Eino Salminen on kuvannut vuosien varrelta. Ensimmäiset videot on kuvattu vuonna 1960, jonka jälkeen filmillä näkyy välähdyksiä monilta eri vuosilta.

– Isä kuvasi päiväkirjamaisesti arkea yhtiön alueella, joten filmillä näkyy monenlaisia asioita.

Sähkömuseon näyttelyyn on koottu laaja kokoelma erilaisia tavaroita lasten arjesta 50-luvulta 70-luvulle saakka. Kuva: SSS/Kaisa Nousiainen

Näyttely on osa Museoviraston rahoittamaa Leikkispitte-hanketta, jossa kerätään paimiolaista leikkiperinnettä. Sähkömuseo on avoinna kesällä 3.6.–8.8. ti–pe klo 11–17:30 ja la–su klo 12–16 (suljettu 25.–27.6.) ja elokuussa 9.8.–29.8. ke–su klo 12–16.