Ravintolalaiva Salon Joutsen jatkaa omaa iltatoriperinnettään myös tänä kesänä. Suunnitelmissa on, että laivalla olisi musiikkiesiintyjä joka torstai.
Tässä kuussa Salon Joutsenessa esiintyvät Aron, Pelle Miljoona ja Janne Hurme. Heinäkuun aloittaa Antti Ketonen.
Ohjelmisto saattaa kuitenkin vielä muuttua. Salon Joutsenen yrittäjä Mikael Nissi kertoo, että valinnat ja aikataulut tarkentuvat, kun perinteisen Iltatorin tämän kesän kohtalo selviää.
Salon Joutsenen Iltatorit alkoivat kaksi vuotta sitten ”Iltatorin jatkoina”. Silloin heidän esiintyjänsä soittivat perinteisen Iltatorin jälkeen. Viime vuonna tätä Iltatoria ei järjestetty, joten Salon Joutsen päätti aloittaa oman tapahtumansa.
– Tänä vuonna jatkamme perinnettä. Aloitamme kesäkuussa ja joka torstaille on luvassa esiintyjä, lupaa Nissi.
Hän toivoo, että Salon perinteiset Iltatorit palaisivat ohjelmistoon heinäkuussa. Jos näin tapahtuu, ravintolalaivalla järjestetään kuitenkin yhä Iltatorin jatkoja.
– Kun Iltatorin puolelta tulee esiintyjä, olemme ”Iltatorin jatkot”, mutta kun Iltatoreja ei järjestetä, olemme ”Salon Joutsenen Iltatori”, selventää Nissi.
Asiakaspaikkoja on 300, ja ne kattavat rinneterassin ja ravintolalaivan.
– Katsomme, että kaikilla on istumapaikka. Lisäksi paikalla on järjestyksenvalvoja, joka seuraa ravintolan asiakasmäärää.
Aron esiintyy Salon Joutsenessa 10.6.
Salon Joutsenen ohjelmisto ei kuulu viralliseen iltatoriohjelmaan, jonka järjestää Salon Iltatori ry.
Sitten Salossa raikaa, jos musiikkia soitetaan yhtä aikaa täysillä ämyreillä sekä Joutsenpaatissa että torilavalla.