Taalintehtaan Festival Norpas toteutuu tänä kesänä kaikilla herkuilla

0
Ismo Alanko esiintyy soolona tämän kesän Norpas-festivaalilla. Alanko esiintyi tapahtumassa myös vuonna 2016, mistä oheinen arkistokuva.

Festival Norpas järjestetään täydessä laajuudessa ja kansainvälisenä Kemiönsaaren Taalintehtaalla 4.–8. elokuuta.

Festivaalin ohjelmisto on paisunut vuoden tauon aikana jopa laajemmaksi kuin edellisvuosina, ja suuri osa ohjelmasta on koronarajoitusten vuoksi kokonaan ulkotiloissa. Festivaalilla voi monipuolisen taidetarjonnan siivittämänä syventyä vaikkapa ruisleivän leipomiseen, soiden ennallistamiseen tai loitsurunoihin saunan lauteilla.

Norpas jatkaa yhteistyötä venäläisten ja espanjalaisten taiteilijajärjestöjen kanssa, minkä lisäksi uutena ulkomaalaisvaikutteisena kokonaisuutena nähdään Berliinin suomalaismuusikot -sarja. Saksasta saapuu Kemiönsaarelle Die Angel, jonka muodostavat Pan Sonicista tunnettu Ilpo Väisänen ja Schneider TM:n kitaristi Dirk Dresselhaus . Niin ikään Berliinissä musiikkia luovat Islaja ja Jimi Tenor kuuluvat kokonaisuuteen. Kokonaan paikallisia vaikutteita tuo myös saksalainen polyrytminen progebändi 13 Year Cicada.

Yksi vuoden pääesiintyjistä on Ismo Alanko kauan toivotulla soolokeikalla. Ismo Alanko Yksin nähdään Norpaksen isolla lavalla perjantai-iltana. Vuoden uusi avaus on Utopia-klubi, jonka ohjelmiston ovat suunnitelleet 2000-luvulla syntyneet taiteilijat: kemiöläismuusikko Ilmari Turunen ja helsinkiläinen sanoittaja ja runoilija Lassi Laakso.

Norpaksen ohjelma on tänäkin vuonna hyvin kansainvälinen – noin puolet taiteilijoista tulee ulkomailta: Espanjasta, Venäjältä, Saksasta, Ranskasta ja Iranista. Erityisen huomionarvoisia ovat muun muassa venäläinen tanssiryhmä Zemli, valko-venäläinen hanuristi Yegor Zabelov ja iranilaiskitaristi Hassan K.

Norpas alkaa tänä vuonna jo keskiviikkona 4. elokuuta näyttelyin ja työpajoin. Näyttelyissä on esillä Pentti Sammallahden valloittavia eläinvalokuvia, Kristoffer Albrechtin käsityönä toteutettuja kuvateoksia sekä sarjakuvataiteilija Sanna Hukkasen metsäaiheisia kuvituksia. Ennen viikonloppua käynnistyvät myös taiteilija Jenni Tieahon pajuveistostyöpaja sekä liikeimprovisaatiotyöpaja pietarilaisen tanssikoreografi Vitaly Kimin ja tanssija Anna Nikolaevan ohjauksessa.

Festivaali päättyy luonnon helmaan. Saaristomerelle suuntautuvalla purjehduksella Panu Kunttu ja Sanna-Mari Kunttu kertovat melontaretkestään, joka oli toisinto kalastaja-kirjailija Pentti Linkolan vuoden 1974 tutkimusretkestä. Senatsbergetillä henkistä tilaa virittävät kitaristi Teuvo Taimiojan ja tanssija Sofia Keto-Tokoin yhteisesitys sekä jousitrio. Perinteisen piknikin jälkeen festivaali huipentuu espanjalaisen taikurimestari Pere Rafartin ja festivaalimuusikoista koostuvan Todellisuusorkesterin yhteisesitykseen.