Veistosten kiiltävää vetovoimaa – Someron Kivimeijerin näyttelyssä Kimmo Schroderuksen rinnalla Reijo Viljanen ja Riku Riippa

0
– Viime vuosien aikana on tullut tehtyä paljon kiiltoa. Näiden viimeistely on äärettömän tylsää, kun saumat on häivytettävä kokonaan ja pyrittävä virheettömyyteen, kuvanveistäjä Kimmo Schroderus toteaa näyttelyssä olevista veistoksistaan. Vasemmalla Antero Kareen kollaaseja ja oikealla Reijo Viljasen maalauksia. Kuva: SSS/Jan Sundman

Someron Kivimeijerin kesänäyttely tuo tänäkin vuonna yhteen useamman taiteilijan ja saa aikaan täysin erilaisten teosten vuoropuhelun. Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa -näyttely esittelee viisi omanlaistaan taiteilijaa.

Kivimeijerin isäntä, helsinkiläinen kuvataiteilija Antero Kare sanoo näyttelyn kokoamisen olevan joka vuosi haaste, jotta esille saa valitun linjan mukaisesti muutaman taiteilijan ja heiltä kaikilta useita töitä.

– Teosten on sovittava yhteen, mutta oltava tarpeeksi erilaisia keskenään, Kare toteaa.

Hän sanoo helsinkiläisen kuvataiteilija Reijo Viljasen edustavan näyttelyn nimen ensimmäistä osaa hänen abstraktien maalaustensa ikään kuin tavoitellessa muotoja. Nimen toinen osa on päivänselvästi salolaisen kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen, sillä harvoissa veistoksissa näkee samanlaista kiiltoa kuin hänen viimeiseen asti hiotuissa töissään. Kälviäläisen kuvanveistäjä Riku Riipan teokset taas edustavat Karen silmissä kohtaloa. Saman teeman alle sopivat myös Kareen omat ja helsinkiläisen keraamikko Catharina Kajanderin työt.

Kimmo Schroderus: Contemporary Beelzebub.

Haponkestävää terästä viime vuosina taivutelleen Kimmo Schroderuksen tarkkarajaisissa veistoksissa on häikäisevää kiiltoa ja ne ilmentävät voimakasta liikettä.

Uusimmat teokset yhdistävät figuratiivista ja abstraktia ilmaisua. Kiiltonsa ansiosta ne heijastavat sekä ympäristöään ja katsojaansa; työt elävät valojen mukaan.

– Käyn tuotannossani läpi erilaisia kausia. Parin viime vuoden aikana on tullut tehtyä tosi paljon kiiltoa. Veistosten muoto vaatii sitä, jota lopputuloksesta tulee nestemäisen ja soljuvan näköistä, Schroderus kertoo.

Hän toteaa, että lopputuloksen poikkeuksellisen kiiltävä jälki on työläs tehdä.

– Teosta suunnitellessa ja lopputulosta miettiessä käy usein niin, että työläin vaihtoehto antaa parhaan lopputuloksen, eikä välimuotoa kiinnosta tehdä. On vain pitänyt jaksaa hinkata. Toivon, että seuraava kauteni tuo mukanaan jotain toisenlaista, Schroderus hymähtää.

Sarjan Dachhund teokset Kimmo Schroderus on tehnyt yhteistyössä vaimonsa, kuvanveistäjä Noora Schroderuksen kanssa. Vaimo on muotoillut koirien päät ja mies rungot. Kuva: SSS/Jan Sundman

Kivimeijerin pääsalissa on nähtävillä Schroderuksen teoksia tuoreista sarjoista Lab Experiment ja Contemporary Beelzebub. Lisäksi on kaksi veistosta sarjasta Dachhund, joka on syntynyt yhteistyönä hänen puolisonsa, kuvanveistäjä Noora Schroderuksen kanssa.

Katsoja saa käyttää mielikuvitustaan ja assosiaatiokykyään tulkitessaan teoksia, joiden nimet ovat vapaasti kääntäen laboratoriokoe, nykysaatana ja mäyräkoira. Nimistä huolimatta teokset esittävät juuri sitä, mitä katsoja niissä näkee. Kimmo Schroderus arvelee, että jonkun mielestä venytetty ja väännetty Dachhund on hyvinkin humoristinen, mutta toisen silmissä kohteella ”ei ole kovin hyvä olla”.

Koirateosten rotuvalinta liittyy muotokieleen, joten taiteilijapariskunnan omat italianvinttikoirat eivät kelvanneet malleiksi, kun rakenne piti saada putkesta. Mallina onkin ollut kaverin jo edesmennyt sileäkarvainen mäyräkoira.

Schroderus kuvaa harrastaneensa ”muodon runttaamista”.

– Kuvanveistäjän pitää keksiä, miten muokata materiaalia uudella tavalla kuin mitä itse tai muut ovat aiemmin tehneet.

– Olen harrastanut muodon runttaamista, Kimmo Schroderus kertoo uusimmista veistoksistaan. Kuva: SSS/Jan Sundman

Schroderus käsittelee teoksissaan myös kuolemaa, jonka vääjäämättömyyttä hän pitää sekä kiehtovana että kammottavana.

– Kuolema tulee väistämättä mieleen näin viisikymppisenä, kun yllättävän moni tuttu on jo poistunut kuvioista. Vanhemmiten toiset paisuvat ja toiset kuihtuvat kuten minä, jolloin suonet korostuvat ja silmät painuvat syvälle päähän, hän selittää Contemporary Beelzebubin äärellä, joka toistaa samaa muutosta.

– Olen kasvanut länsimaisessa populäärikulttuurissa, joten kuoleman käsittelyyn yhdistyy huumori. Se ei ole pelkästään synkkä aihe.

Ars Fennicalla -palkittu kuvanveistäjä on tehnyt useita julkisia teoksia kuten Helsingin kaupungin omistaman, Itäkeskuksen Tallinnanaukiolla sijaitsevan veistoksen Kuru, Ylöjärven Eppu Normaali -teoksen Alamökki ja Salon kaupungin Megafaunan Taidemuseo Veturitallin pihalle.

Reijo Viljanen ja teoksensa Outo paikka (vas.), Kuljettu matka ja Kangastus. Kuva: SSS/Jan Sundman

Kivimeijerin kesänäyttelyn väreistä vastaa Antero Kareen ohella kuvataiteilija Reijo Viljanen. Hän on hakenut maalauksiinsa tunnelmaa vahvalla värien käytöllä ilman yksityiskohtia. Kare kuvailee Viljasen olevan maalauksissaan usein vuoristossa, eläen idän ja lännen välissä ja näkevän kauas ilman, että teoksiin tallentuu fyysistä maailmaa.

– Antero sanoi, että minulle on 50 metriä tilaa, joten toin 28 työtä, Viljanen naurahtaa.

Hän ihailee kivimeijeriä, joka on kaikkea muuta kuin näyttelytilaksi perinteisesti mielletty valkoinen kuutio.

– Kivimeijeri on jo itsessään mielenkiintoinen ja värikäs, Viljanen toteaa ja sanoo valinneensa näytteille isompia, tilaan sopivia töitään.

– Akryylivärimaalauksistani löytyy samoja värejä kuin vanhan rakennuksen sisäseinistä, ja maalaukset keskustelevat ympäristön kanssa.

Viljanen toimi maalauksen, väriopin ja piirustuksen opettajana Taideteollisessa korkeakouluissa vuodet 1989–1998 ja Vapaan Taidekoulun rehtorina vuodet 1998–2005.

Kuvanveistäjä Riku Riippa käyttää töissään niin puuta, metallia kuin keramiikkaa. Puunkäsittelytaidot hän oppi toimiessaan pitkään kuvanveistäjä Kain Tapperin apulaisena.

Pohjamaalta kotoisin oleva Riippa huomauttaa vaivaisukkojen olleen hänen ensikosketuksensa veistotaiteeseen. Hän tutkii ihmistä ja useimmiten teosten aiheena on pelkkä pää. Teema on ajaton.

– On pakko tehdä sitä, mikä itseä kiinnostaa. Ihmiset ovat aina ikuistaneet ihmisiä kuvataiteessa. Se tuo oman haasteensa siihen, miten jatkaa perinnettä kiinnostavalla tavalla.

– En halua ohjata katsojan ajatuksia, sanoo Riku Riippa, joka ei nimeä teoksiaan. Kuva: SSS/Jan Sundman

Riippa näkee omat teoksensa sukupuolettomina, ja kertoo upottaneensa niihin detaljeja ja epäsuoria viittauksia taidehistoriasta. Kivimeijerissä on esillä hänen 16 nimetöntä työtään.

– En halua ohjata nimillä katsojan ajatuksia. Parhaimmillaan taideteos onnistuu herättelemään henkilökohtaisia tuntemuksia ja muistoja.

Antero Kare löytää Riipan veistoksista samaa kuin vanhan ajan vakavailmeisissä valokuvissa, joiden pysähtyneistä ja ilmeettömistä hahmoista voi aistia sisäisiä jännitteitä ja elämänkohtaloita.

Riku Riippa tutkii ihmiskunnan ikiaikaista aihetta, ihmistä. Kuva: SSS/Jan Sundman

Kare osti vuonna 2010 Pitkäjärveltä vanhan kivimeijerin kiinteistön, ja on rakentanut siitä Pitkäjärven Taide ja Kulttuuri ry:n kanssa taidekeskuksen tasokkaine kesänäyttelyineen, kursseineen ja yleisöluentoineen. Miehen omia teoksia on esillä kivimeijerin takimmaisen salin täydeltä.

– Olen tehnyt uutta keramiikkaa Kultelan savesta, hän kertoo.

Kare aloitteli uraansa 1970-luvun alussa taiteilijaryhmässä Elonkorjaajat, joka kapinoi ajan konservatiivista taidekäsitystä vastaan. Taiteilijamatrikkelissa hänen titteleikseen listataan kuvataiteilija, kuvanveistäjä, käsitetaiteilija, mediataiteilija, taidemaalari, tilataiteilija, ympäristötaiteilija ja installaatiotaiteilija. Taiteen moniottelija on myös opettanut taidetta lukuisissa oppilaitoksissa ja yliopistoissa niin kotimaassa kuin ulkomailla. Kare on pohjoisen pallonpuoliskon muinaistaiteen tuntija, joka soveltaa varhaisia kuvasymboleja nykyhetkeen muun muassa monumenttireliefissään Myanndash -joki.

Kivimeijerin kesän viides taiteilija on näyttelykävijöille ennestään tuttu keraamikko Catharina Kajander, joka löysi tiensä Somerolle jo vuonna 1970. Hän päätyi Kultelaan haastatellakseen savenvalaja Kalle Männistöä. 1990-luvulla Kajander oli järjestämässä Somerolle kansainvälisiä keramiikkatapahtumia, joissa paikkakunnan punasavi oli pääroolissa.

Viime vuosina Kajander on palannut projekteissaan Kultelan tiiliputkitehtaalle. Uusin sarja on kunnianosoitus Kultelan salaojaputkelle ja Somerolta kotoisin olleelle Taideteollisen korkeakoulun legendaariselle muoto-opin opettajalle, professori Severi Parkolle, joka oli tiilitehtaan johtajan poika.

Tavoitellaan kiiltävää kohtaloa -näyttely Someron Kivimeijerissä (Turuntie 1034, Pyöli, Somero). Avoinna 12.6.–8.8. joka päivä kello 12–18.

TAIDETAPAHTUMIA LÄPI KESÄN

Kivimeijeri kurssittaa

Mustasavu -työsymposiumi 10.–12.6., 28.–29.6. ja 2.7.

Muotoile savesta -keramiikkakurssi 14.6.–16.6. ja 9.7.–11.7.

Rakufestivaali 9.–11.7.

Maalauskurssi 12.–17.7.

Mustasavu -keramiikan kurssi ja poltto 19.7.–20.7., 2.8.–3.8. ja 5.8.

Keramiikan ja kuvanveiston workshoppeja 9.–14.8., 16.–21.8., 23.–29.8. ja 30.8–4.9. teemoilla biosavi, crocodile skin, paksut lasitteet ja monumentaalinen koko.

Kursseilla opettajina muun muassa taiteilijat Pirjo Lautiainen, Catharina Kajander ja Antero Kare.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments