Vilppaan ex-kapteeni valittiin Kotkan valtuustoon – Nikkanen ylitti ääniriman kirkkaasti Somerolla

0
Uransa viime keväänä lopettanut Michael Pounds toimi Vilppaan kapteenina kaudella 2016-2017.

Kuntavaaleissa oli valtavasti urheilutaustaisia ehdokkaita, mutta myös muutama maajoukkue- ja pääsarjatason aktiiviurheilija, jotka menestyivät erittäin hyvin.

Suomen koripallomaajoukkueen kapteeni Shawn Huff keräsi Helsingissä vihreiden listalta 1 124 ääntä ja pääsi ensikertalaisena kirkkaasti läpi, vaikka vihreät kärsikin ison tappion pääkaupungissa.

Turussa Interin hyökkääjäikoni Timo Furuholm keräsi Li Anderssonin jälkeen toiseksi eniten ääniä vasemmistoliitosta (865) ja murtautui läpi myös poliitiikassa.

Uinnin tuore Euroopan mestari Ari-Pekka Liukkonen (vihr.) sai Jyväskylässä 388 ääntä ja uusi paikkansa valtuustossa.

Pelicansin kokenut liigakiekkoilija Vili Sopanen (kok.) taas ei päässyt Lahdessa läpi 109 äänellään.

Parayleisurheilun moninkertainen arvokisamitalisti Ronja Pahaoja (vas.) keräsi Espoossa 128 ääntä, jotka eivät riittäneet läpimenoon.

Ehdolla oli myös viime keväänä uransa lopettaneet korisliigajyrät Michael Pounds ja Vesa Mäkäläinen.

Vilppaan ex-kapteeni Pounds (vihr.) sai Kotkassa 141 ääntä, jotka riittivät läpimenoon. Mäkäläinen (kok.) taas keräsi Orimattilassa 29 ääntä, mutta ei päässyt läpi.

Muutama vuosi sitten uransa lopettanut seiväshyppääjä Minna Nikkanen taas oli yksi Someron ääniharavista. Nikkanen (kesk.) keräsi 106 ääntä, joka oli kuudenneksi eniten koko kaupungissa. 33-vuotias Nikkanen oli ensimmäistä kertaa ehdolla.