Ankanuittoon edelleen sadoittain vapaita kilpa-ankkoja – lippuja myyntiin iltatorille

0
Stenströmin mukaan kilpa-ankkoja ei ole kolmen vuoden aikana kadonnut yhtäkään.

Salon rotareiden vuosittaiseen Ankanuitto-tapahtumaan on tarjolla vielä noin 600 ankkaa, kun 5.8. järjestettävään kilpailuun on enää kaksi viikkoa. Salon Reach Rotaryklubissa toimivan Sirpa Stenströmin mukaan ankkojen menekkiin on vaikuttanut tänä vuonna kaksi seikkaa: luvat ja määrä.

– Aiempina vuosina meillä on ollut tuhat ankkaa, mutta tänä vuonna meillä on ensimmäistä kertaa 1500. Lupien hakeminen tapahtumalle siirrettiin Salosta Turkuun, ja ruuhkan vuoksi saimme ne tänä vuonna melko myöhään, Stenström kertoo.

Stenströmin arvioi, että yritykset ovat hankkineet aikaisempaa vähemmän ankkoja lupien myöhästymisen takia. Lomakaudella vastataan huonommin puhelimeen.

Rotaryklubi aikoo Stenströmin mukaan nostaa ankkojen menekkiä myymällä niitä tämän torstain iltatorilla. Klubilla on viisi euroa maksavien ankkalippujen lisäksi ilmainen onnenpyörä, josta voi voittaa pieniä palkintoja, kuten ankkaämpäreitä.

Ankanuitossa numeroidut kumiankat lasketaan Salonjokeen, joka puomitetaan vähän matkan päästä Salon VPK:n nuorten toimesta. Nopeimmin seilanneiden 37 ankan arvan ostaneet voittavat palkinnon.

Ykköspalkinto on tänä vuonna maatilaseikkailuretki, ja muina palkintoina on muun muassa Suunnon Fitnesskello, erilaisia lahjakortteja, elokuvalippuja sekä kosmetiikkaa.

Ankanuiton tuotot käytetään hyväntekeväisyyteen paikallisiin kohteisiin, jotka päätetään tapahtuman jälkeen.

– Tuemme ainakin Ihme ja Kumma -kahvilaa, minkä lisäksi lahjoituksia on pyydetty esimerkiksi lelujen muodossa Salon sairaalaan. Toivomme, että mahdollisimman moni lähtisi mukaan tähän iloiseen tapahtumaan, Sirpa Stenström sanoo.

Ankanuitto-tapahtuma 5.8. klo 17 Salonjoella torin vieressä. Vapaa pääsy. Ankkalippuja voi ostaa torstaisin iltatoreilla.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments