Rap-artisti Cledos esiintyy Power Cupin avajaisissa torstaina

0
Cledos on tunnettu persoonallisesta tyylistään. Hän on itse kuvaillut musiikkiaan trapiksi, joka on Yhdysvalloista lähtöisin oleva hip hopin tyylisuunta. Kuva: Warner Music Finland

Rap-artisti Cledos esiintyy Power Cupin avajaisissa torstaina. Hän on yksi tämän hetken suosituimmista suomalaisartisteista.

Power Cupin tapahtumajohtaja Anna Komu kertoo, että artisti valittiin yleisön toiveiden perusteella. Artistitoiveita pyydettiin lapsilta ja nuorilta, ja Cledos toistui heidän vastauksissaan useasti.

– Cledos on hieno esimerkki nuorille, joten mikä sen mahtavampi artisti tapahtumaan, kehuu Komu.

Cledos, oikealta nimeltään Vladislav Heponen, tuli tunnetuksi vuonna 2017 kappaleellansa Töis, jonka musiikkivideota on katsottu Youtubessa tähän mennessä yli 2 miljoonaa kertaa.

Muita Cledoksen hittejä ovat muun muassa Kilo, Tän kaa ja Made in Italy. Kyseiset kappaleet ovat keränneet Spotifyssä yhteensä yli 17 miljoonaa kuuntelukertaa. Debyyttialbumi Ceissi julkaistiin viime vuonna.

Power Cupin avajaiset järjestetään Salon urheilupuistossa 29.7. kello 14.00–15.15. Cledoksen on määrä esiintyä avajaispuheiden jälkeen, ja hänen esiintymisensä arvioidaan kestävän noin 45 minuuttia.

– Tapahtumassa pystyy pitämään hyvin turvavälit, lupaa Komu.

Avajaisiin on vapaa pääsy.