Koronatilanne Varsinais-Suomessa on vaikeutunut, joskin maakunta on edelleen epidemian perusvaiheessa.
Jos tilanne heikkenee edelleen, terveysturvallisuussuosituksia on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin (VSSHP) mukaan tiukennettava. VSSHP korostaa, että tapahtumanjärjestäjillä ja matkustajilla on nyt suuri vastuu terveysturvallisuuden huomioimisessa.
Koronatilanne Varsinais-Suomessa on heikentynyt nopeasti, minkä vuoksi alueellinen koronakoordinaatioryhmä piti perjantaina ylimääräisen kokouksen. Viimeisen 14 vuorokauden ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohti on Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä 27,4 (THL 1.7.). Kesäkuun 22. päivänä ilmaantuvuus oli 17,7. Positiivisten koronatestien osuus on nyt hieman yli 2 prosenttia, kun se oli ennen juhannusta 0,8 prosenttia.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueen heikentyneestä tilanteesta kertoo erityisesti tartunnanjäljityksen vaikeutuminen ja tartunnanlähteiden laajeneminen. Valtaosa tartunnoista on saatu lähipiiristä tai ulkomailta. Ulkomaaperäisistä tartunnoista suuri osa on peräisin suomalaisilta matkailijoilta.
Tyksin sairaaloissa oli kahden viikon periodi (viikot 24–25), jolloin sairaaloissa ei ollut hoidossa koronapotilaita, ja kuukauden periodi, jonka aikana sairaaloissa ei alkanut uusia hoitojaksoja.
Sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Mikko Pietilä on syvästi huolestunut koronatilanteen vaikeutumisesta.
– Seuraamme tulevan viikonlopun ja alkuviikon aikana tarkasti epidemian kehittymistä Varsinais-Suomessa. Emme vielä tiedä jatkaako tartuntojen ja altistumisien määrä kasvuaan, mutta tilanne on vakava, Pietilä toteaa sairaanhoitopiirin tiedotteessa.
Vaara siirtyä takaisin epidemian kiihtymisvaiheeseen on suuri.
– Ymmärrän hyvin kesätapahtumien järjestäjien huolen yleisötapahtumien peruuntumisesta, mutta tapahtumajärjestäjillä on suuri vastuu taudin leviämisen estämisessä. Jos haluamme, että kesä jatkuu rennosti, aivan kaikki tilaisuudet pitää nyt järjestää koronaturvallisesti, Pietilä sanoo.
– Kukaan ei pidä tästä tilanteesta, mutta nyt on tosi kyseessä. Mikäli kehityssuunta jatkuu tällaisena, meidän on otettava uudelleen käyttöön rajoituksia, Tyksin infektiolääkäri Harri Marttila muistuttaa tiedotteessa.
Alueellinen koronakoordinaatioryhmä tarkastelee epidemiatilannetta seuraavan kerran viimeistään torstaina 8.7.