Salossa yhdeksän uutta koronatartuntaa – valtakunnallisesti 765 uutta tapausta

5

Salossa todettiin torstaina yhdeksän uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilasto.

Salossa on todettu koko pandemian aikana nyt 994 koronatartuntaa. Tuhannen tapauksen rajapyykki on siis enää kuuden tartunnan päässä.

Heinäkuun aikana kaupungin alueella on todettu tähän mennessä 94 tartuntaa. Koko kesäkuun aikana salolaistartuntoja oli 34 kappaletta.

Salon lähikunnista Paimiossa ja Marttilassa todettiin yhdet tartunnat. Muualla oli nollapäivä.

Koko Varsinais-Suomen alueella uusia tartuntoja raportoitiin sen sijaan 109 kappaletta. Niistä yli puolet (68) rekisteröitiin Turussa. Muissa alueen kunnissa kymmenen tapauksen raja ei torstaina ylittynyt.

Koronavirusluvut ovat valtakunnallisella tasolla menneet edellispäivien aikana huolestuttavaan suuntaan. Tiistaina uusia tartuntoja raportoitiin Suomessa 612 kappaletta ja keskiviikkona 644 kappaletta. Torstain lukema on peräti 765.

Tartunnoista liki puolet (379) todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Pelkästään Helsingissä uusia tartuntoja on 213 kappaletta.

Varsinais-Suomi on päivätilastoissa toisena yli sadalla tartunnallaan. Pirkanmaalla tartuntoja todettiin liki puolet vähemmän (109–56). Täten pelkästään Turussa oli tusinan verran enemmän tartuntoja kuin koko Pirkanmaan alueella.

Koronatilanne 29.07.2021

  • Salo + 9 (yhteensä 994 tapausta)
  • Somero 0 (44)
  • Paimio + 1 (244)
  • Sauvo 0 (45)
  • Kemiönsaari 0 (83)
  • Koski 0 (30)
  • Marttila + 1 (22)
  • Turku + 68 (6 599)
  • Varsinais-Suomi + 109 (11 208)
  • Suomi + 765 (105 620)
  • Lähde: THL

 



5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Yhteiskunnan voi sulkea lopullisesti
1 kuukausi sitten

Tervemenoa. Toivottavasti maksatte täyden hinnan.

Keijo K
1 kuukausi sitten

Onko nykykäytäntö sellainen että virheen tekijöille täytyy vielä maksaa? Kyllä ihmeelliseksi on tämä maailma menossa, oikeuksia ihmisillä pitää olla määrättömästi mutta vastuuta ei mistään saisi vahingossakaan väläyttää! Lapset ja nuoretkin saavat niin herkästi traumoja jos kielletään tekemästä jotain väärää!

Väliinpitämättömyyttä
1 kuukausi sitten

Uskomatonta miten väliinpitämättömiä ihmisistä on tullut ja erityisesti näistä nuorista.
Nyt pitäisi ehdottomasti mennä sulkutilaan ja kieltää kaikki kuten keväällä 2020.
Sitä tämä vapauttaminen tiesi, Suomi olisi pitänyt pitää sulkutilassa toistaiseksi.

Täti Täälläkin
1 kuukausi sitten

Kulttuuritapahtumat, kuten esimerkiksi Savonlinnan Oopperajuhlat taidettiin perua jo toisena kesänä. Vain Karita Mattilan konsertti Kerimäen kirkossa rajoitetuin paikoin. Mutta näitä nuorten, (alle 35 v?) festareita ym bileitä ei voida perua, kun he järjestää uhmakkaasti niitä sitten ite ohi kaikkien säännösten. Ja poliisi on voimaton. Minua kauhistuttaa koulujen syksyt. Jaksavatko vanhemmat enää järjestää pitkiä etäkouluviikkoja? Nuorilla aikuisilla on epäterve itsekkyys ja muista piittaamattomuus ottanut vallan. Niin kuin elämän ainoo tarkoitus olis joukkokokoontumiset terasseill ja ravintoloiss aamuyön tunneille.

Harmittaa
1 kuukausi sitten

Nuoret ovat aina kuolemattomia omasta mielestään, mutta nyt pitäisi ajetella muitakin. Jos rajoitukset olisi avattu myöhemmin, niin tässä tilanteessa ei oltaisi.

Keväällä hyvän ystävän hautajaiset jäi väliin, kun vain suku pääsi paikalle. Nyt on huonompi tilanne taudin suhteen, ja väki juoksee vapaalla jalalla bileissä, konserteissa ja urheilukisoissa. Pahalta tuntuu, kun olisi itsekin voinut vaan rikkoa määräyksiä ja mennä hautajaisiin. Ne pidetään vain kerran.

Tämä tautitilanne tuskin kauaa enää kestää. Varsinkin, jos ihmiset ottavat rokotteen niin meillä kuin muualla maailmassa.