Tällä viikolla ei ole tekemisen puutetta – päivittäinen askelmääräsuositus tulee Power Cupin paikallispäälliköllä täyteen

0
Power-torin lava alkoi nousta nopeaan tahtiin esimerkiksi Matti Kärnän käsittelyssä. (kuvat: SSS/Minna Määttänen)

Kun tiistaina aamupäivällä meni Salon Urheilupuistoon, oli lähes ensimmäinen havainto Power Cupin paikallispäälliköstä Johanna Anttosesta puhumassa puhelimessa. Sinällään näky ei ole tälle Salossa pelattavan lentopallon junioriturnauksen viikolle harvinainen.

Anttonen keskusteli kertakäyttösadetakkien ostamisesta. Kysyntä niille saattaa olla merkittävä, kun sää vaihtuu valmistelupäivien helteestä viileämpään ja hyvin mahdollisesti vetisempään versioon. Turnaus alkaa torstaina.

Anttonen melkeinpä asuu tämän viikon ajan Urheilupuistossa.

– Sunnuntaina aloitettiin alueen rakennustyöt. Maanantaina vietin täällä suunnilleen aamupäiväkymmenestä iltaseitsemään, hän laskee.

Tiistaiaamupäivän agendaan kuului asioita pitkän listan verran. Näkyvinä juttuina esimerkiksi kylmäkontin ja jäätelökioskien saapumiset sekä niin sanotun Power-torin rakentamisen jatkaminen.

Jäähallissa jatkettiin ruokailutilojen laittamista kuntoon. Muiden muassa punajuuri- ja coleslaw-salaatin syömäkelpoisuus turvattiin siirtämällä tuotteet kylmään. Vaikka väkeä tuleekin turnaukseen toivottua vähemmän, on ruuan tarve silti suuri.

– Tarjottavien ruoka-annosten yhteismäärä on kymmeniä tuhansia, laskee Power Cupin ruokailupäällikkö Laura Koskinen.

Tekonurmikentän toisella puolella oli vuorossa majoitustiimin kokoontuminen Hanna Visurin johdolla. Porukka lähti kouluihin asentamaan palovaroittimia.

Anttonen pisti tiistaina aamupäivällä askelmittarin päälle. Muutama tunti sen jälkeen mittariin oli kertynyt lukemat 6 735, eli suositeltu vähintään 10 000 askeleen vuorokausiannos tulee kyllä takuulla täyteen, vaikkei pelikentillä juoksisikaan.

– Olen käyttänyt tässä välillä polkupyörääkin, eli lisääkin askeleita olisi voinut tulla, Anttonen hymähtää.

Iltapäivän ohjelma kertoo paljon siitä, kuinka monen- ja erilaisia tehtäviä tällaiseen tapahtumaan sisältyy.

– Hain ruokaa talkoolaisille. Alettiin laittaa aitoja pystyyn. Siirrettiin bajamajoja ja ohjeistin porukkaa esimerkiksi käsidesiasioista. Toimitin tulostettua materiaalia sinne ja toista tänne, paikallispäällikkö luettelee.

Lisäksi on tarkoitus virittää jättiskriini. Koronaturvallisuuden myötä perinteiset Power-festarit korvataan elokuvaillalla, jossa eri-ikäisten ryhmät porrastetaan eri ajankohtiin.

– Kunhan ei tulisi ukkonen… Anttonen miettii.

Iltaan sisältyi Power-torin lavan saapuminen ja sen pystyttäminen. Lavan sijainti edellytti tarkkaa etukäteislaskentaa tässä viimeisen päälle suunnitellussa kokonaisuudessa.

Myös äänentoistoa viriteltiin kuntoon, jotta kuulutukset kuuluvat asianmukaisesti heti, kun ensimmäiset ottelut pyörähtävät käyntiin torstaina kello 12.

Viestin C-tyttöjoukkueiden jäsenet valmistautuivat päästäkseen vihdoin pelaamaan lentopalloa.

Jos joidenkin, niin nuorten itsensä kannalta Power Cupin saaminen järjestettyä on poikkeuksellisen iso juttu. Salon Viestin kahden C-tyttöjoukkueen pelaajat ottivat illalla tuntumaa tekonurmikenttään. Joukkueet osallistuvat turnaukseen nimillä ”Pinkki” ja ”Turkoosi”.

– Tytöt eivät päässeet pelaamaan lentopalloa käytännössä yhtään talven ja kevään aikana. Sen jälkeen jotkut ovat olleet mukana beach volley -turnauksissa, mutta Powerissa pitkä lentopallo-odotus päättyy, kuvailee Pinkkejä valmentava Mari Lindholm.

Ensimmäiset muutama sata pelaajaa tulevat majoittumaan jo keskiviikon ja torstain väliseksi yöksi. Saloon tullaan lähes ympäri Suomea, kuten Rovaniemeltä ja Kuusamosta.

– Keskiviikosta tulee varmaan superpitkä, kun siihen mahtunee monenlaista tapahtumaa, Anttonen laskee.

Kun turnaus kestää varhaisesta torstaiaamusta sunnuntain alkuiltaan, ei tällä viikolla tekemisen puutetta ole.

Ja niin, Anttosen askelmittari näytti iltakahdeksalta numerosarjaa 10 132.