Tarina joka muutti maailmaa – Klassikkoteos Oliver Twist Sauvon Kesäteatterissa

0
Oliver Twist Sauvon Kesäteatterissa heinä–elokuussa. Kuvassa Tarja Airola (vas.), Helmi Reponen ja Sanni Laisila. Kuva: Wille Heino

Oliver Twist on tarina pienestä orpopojasta, joka asuu kurjissa oloissa 1800-luvun Englannissa. Vähäosaisia kohdellaan huonosti, ja esimerkiksi ruuasta on pulaa.

Klassikosta on tehty monta sovitusta. Tänä kesänä Oliver Twist esitetään Sauvon Kesäteatterissa, missä se on muokattu nykyaikaan sopivaksi.

Charles Dickensin alkuperäisteokseen on lisätty omia tulkintoja ja ratkaisuja. Esimerkiksi rooleja on muokattu sen mukaan, miten ne soveltuvat näyttelijöille.

Näytelmän ohjaaja, Hannele Moilanen, korostaa toiminnan ”selkulaisuutta”.

– Teemme työtä innostuksesta. Jos jokin teksti tuntuu tärkeältä, tulee kohti ja koskettaa mahdollisimman montaa, teemme siitä näytelmän, hän kertoo.

Sauvon Kesäteatterin toiminnan järjestää Sauvon Elävän Kulttuurin Seura ry, eli Selku. Hannele Moilasen lisäksi käsikirjoitusta ovat tehneet Tom Linkinen ja Sari Stenlund.

Kipinä Oliver Twistin uudelleendramatisointiin lähti Metallimusikaali Scroogesta, joka oli Selkun ohjelmistossa muutama vuosi sitten.

– Halusimme jatkaa Dickensin rouheata tyyliä, toteaa Hannele Moilanen.

Niinpä Oliver Twistiä lähdettiin työstämään metallimusikaalin hengessä. Tarina alkoi kuitenkin tuntua niin isolta, että näytelmä siirrettiin ulos kesäiltoihin ja musikaalisuunnitelmista luovuttiin.

Harjoitukset aloitettiin alkuvuonna, mutta näyttämön sijaan harjoituspaikkana toimi Discord-niminen sovellus. Etäharjoittelu kesti hieman yli kuukauden.

– Etätoteutus oli harjoitusten alkuvaiheessa hyvä tapa harjoitella. Se oli yllättävän tehokasta, ja voi varmasti jäädä osaksi jatkossakin, toteaa näyttelijä Aada Sevón, 17.

– Välillä jollakin oli mikki kiinni tai yhteydet eivät toimineet, mutta pääasiassa etätyöskentely toimi varsin hyvin, lisää Selkun puheenjohtaja Matti Moilanen.

Kokoontumisrajoitusten helpotuttua liveharjoitukset aloitettiin nuorten kesken, ja noin kuukautta myöhemmin loputkin näyttelijät saivat luvan liittyä mukaan.

Puvustus ja lavastus on tehty lähes kokonaan kierrätysmateriaaleista. Kuvan ylärivissä Helmi Reponen (vas.), Iiris Sonkki ja Ronja Juusti, sekä alarivissä Amanda Alexandersson (vas.), Sami Virta, Salli Reponen ja Aada Sevón. Kuva: SSS/Ada Lassuri

Näyttelijöitä on yhteensä 16, ja heistä puolet on nuoria. He näyttelevät esimerkiksi orpokodin lapsia.

– Olemme ankeata lapsimassaa, eikä elämämme mene hyvin. Pelkäämme katsoa aikuisia silmiin. Olemme tehneet paljon statusharjoituksia siitä, millaista on olla todella surullinen ja pieni, kertoo orpoa näyttelevä Sevón.

Orvon lisäksi Sevón näyttelee katuvaras Nancyä. Vaikka Nancyllä on vaikea menneisyys, hän on rohkea ja itsenäinen. Sevón paljastaa, että katuvaras kokee Selkun versiossa onnellisemman lopun kuin alkuperäisessä tarinassa.

– Nancy on minulle tärkeä hahmo, ja otan hänestä mukaani vahvuuden ja pärjäämisen, toteaa Sevón.

Oliver Twistin roolissa nähdään Sanni Laisila, 14. Hän on aikaisemmin ollut mukana nuorisoteatterissa sekä yhdessä kesäteatterissa. Päähenkilön rooliin eläytyminen on Laisilan mukaan ollut haastavaa.

– Tämä on vaikein rooli, jonka olen tehnyt. Oliverin ajatusmaailman löytäminen on kuitenkin ollut todella mielenkiintoista. Olen itse eri elämäntilanteessa: en joudu pelkäämään esimerkiksi väkivaltaa tai ruuan puutetta, sanoo Laisila.

Vaikka etäharjoittelu onnistui, Aada Sevónin (vas.) ja Sanni Laisilan mielestä oli mahtavaa päästä harjoittelemaan paikan päälle. Kuva: SSS/Ada Lassuri

Koronan aiheuttama epävarmuus on varjostanut Oliver Twistin toteutusta. Esimerkiksi budjetti on pidetty pienenä, jotta riskit olisivat mahdollisimman minimaaliset.

Tämänhetkisten tietojen mukaan Varsinais-Suomen siirtyminen koronan kiihtymisvaiheeseen ei aiheuta muutoksia tulevissa esityksissä. Selkun puheenjohtaja Matti Moilanen kertoo, että tilanteen kehittymistä pidetään silmällä.

Tällä hetkellä kesäteatteri kuitenkin pyörii suunnitelmien mukaan, ja näytöksiä on pidetty jo viisi.

– Olemme työstäneet tätä niin pitkään, että on ihanaa päästä vihdoin näyttämään muillekin, mitä olemme täällä puuhastelleet, sanoo Sevón.

Oliver Twist Sauvon Kesäteatterissa heinä–elokuussa.