Toki on kisapäiväkirja: Kuningaskusiainen kaipaa köydenvetoa

0
Brasilian Italo Ferreira voitti lainelautailun olympiakultaa. Halikkolainen kuluttaja ei täysin ymmärtänyt miksi.

Rakas olympiapäiväkirja,

Kisojen tässä vaiheessa aivojen hippokampus hylkii jo kaikkea uutta informaatiota. Mongolian naisten 3×3-joukkue, Kosovon kultajudokat ja se Australian kultauimari (googlasin, nimi oli Titmus) eivät vaan tallennu, kun aivot puskevat entistä suuremmalla voimalla muistoja edellisistä olympialaisista.

Samaan aikaan kun Matti Mattsson kahlasi Tokion olympia-altaassa, minä kahlasin YouTubessa etsimässä Antti Kasvion ja Jani Sievisen urotekoja Mauri Myllymäen selostuksella, kunnes ymmärsin, että kadonneeseen aikaan voi palata myös olympialaisten jälkeen.

Ilmiötä voi kutsua sporttiähkyksi tai ihan vaan vanhenemiseksi.

Olympialaisten pitäisi olla urheilun suurkuluttajalle lähtökohtaisesti iloinen tapahtuma. Mutta kun tapittaa aallokossa odottavaa jenkkisurffaria ja säälii 55 miljoonan euroa maksaneella koskipujotteluradalla vaikeroivaa brittiä, niin päällimmäinen tunne on ärsytys, joka syntyy tietämättömyydestä.

Mistä suorituksesta jenkkisurffari sai valtavat pisteet ja eikö se meloja muka lipunut portin ohi? Miksi selostaja hihkuu? En ymmärrä. Miksi en voi vaan nauttia tai edes nukkua?

Olen näinä epätoivon hetkinä siteerannut (mielessäni) Veikko Huovista: ”Ihmisellä on tässä avaruudessa kusiaisen valtuudet”.

Sillä kun tihrustaa kisoja kuivuneiden piilolinssien läpi aamuyön ja varhaisaamun rajatunteina halikkolaisessa rivitalossa, niin sitä tuntee itsensä suuren ja kauniin olympiaperheen kusiaiseksi – voimattomaksi, mutta silti maksavaksi ja loppuun asti uskolliseksi asiakkaaksi.

Totta kai olen myös kironnut.

Miksi olympialaisissa pitää surfata, meloa koskessa, pelata softballia tai ratkaista vapaauinnin mitalit 50, 100, 200, 400, 800 ja 1 500 metrillä ja vielä kahdessa vapaauintiviestissä? Eikö muka parhaat kroolaajat selviäisi perkele vähemmällä?

Jos minä saisin kuningaskusiaisen oikeudet, niin pudottaisin kisaohjelmasta 100 ja 400 metrin vapaauinnit, kaikki teennäiset sekaviestikilpailut, nuorukaisilla pelattavan miesten jalkapallon, base- ja softballin sekä karsisin kamppailu- ja voimalajien painoluokkia.

Surffaukseen tai kiipeilyyn en koskisi, koska yli puolet maailman väestöstä asuu rannikolla ja sen toisen puolikkaan kakaroista jokainen on ainakin joskus kokeillut kiipeämistä. Skeittauskin saisi jäädä ohjelmaan – perusteluksi kelpaavat arki-iltaisin Urheilupuiston skeittiparkissa rullaavat natiaiset.

Tyhjäksi jääneen tilan kisaohjelmassa täyttäisin maailman toiseksi suosituimmalla urheilulajilla kriketillä ja suosiotaan kasvattavalla crossfitillä. Lisäksi palauttaisin kisaohjelmaan 101 vuotta sitten pudotetun köydenvedon.

Uudistukset eivät vaikuttaisi Suomen menestymismahdollisuuksiin, sillä olemme aivan liian kärsimättömiä krikettiin, emmekä ole tottuneet vetämään yhtä köyttä.

5. kisapäivän täysin turha ja tarpeeton fakta, jota et ole kuullut vielä mistään:

Keskiviikkona kisaurakkansa trapammunnassa aloittanut Satu Mäkelä-Nummela on Suomen olympiahistorian toinen kultamitalisti, jonka sukunimi oli voittohetkellä kaksiosainen.

Ensimmäinen oli estejuoksija Volmari Iso-Hollo, jonka näköispatsas löytyy Keravalta.