Toki on kisapäiväkirja: Suomi nukkui softball-onnensa ohi

0
Australia ja Japani kohtasivat Tokion softball-turnauksen avauskierroksella.

Rakas olympiapäiväkirja,

Olympialaisten raakuus yllättää aina. Nykyisen arvokisainflaation aikana olympialaiset järjestetään edelleen joka neljäs vuosi, nyt toki tuttuun sykliin tuli vielä yksi pitkä vuosi lisää.

Monen olympiaurheilijan koko ura tiivistyy yhteen kisaan, jopa yhteen päivään ja suoritukseen. Olympialaiset eivät olekaan enää pitkään aikaan olleet huippu-urheilua vaan ääriurheilua.

Toki sitten on niitä, joita raakuus viehättää. Yksi heistä on kolmissa peräkkäisissä olympialaisissa mitalin voittanut keihäänheittäjä Seppo Räty. Hänestä tehdyssä dokumentissa ”Tuhansien heittojen tarina” Räty avaa palkintokaappinsa, latoo kolme olympiamitalia kouraansa ja tokaisee:

– Joka neljäs vuosi näitä jaetaan, että senkun käy vaan hakemassa.

Raakuudesta huolimatta olympialaisista löytyy edelleen lajeja, joissa kilpailu ei ole erityisen raakaa ja joissa Suomen kaltaisen ääriurheilun kehitysmaan olisi pitänyt olla hereillä.

Hyvä esimerkki on naisten softball. Tämä baseballin ”kevytversio” otettiin olympiaohjelmaan vuonna 1996 Atlantan kisoissa. Laji pysyi kisaohjelmassa vuoteen 2008, kunnes se pudotettiin pois ja otettiin uudelleen mukaan Tokion kisoihin.

Katsoin koosteen USA–Italia-ottelusta ja seurasin erityisesti joukkueiden ulkopelaamista (onko edes oikea termi?) eli pallon kiinniottamista.

Uskallan väittää, että kotimaisista naisten superpesispelaajista pystyisi rakentamaan 2–3 vuoden harjoittelulla olympiatason ulkokentän softballiin. Suurimman haasteen suomalaisille toisivat syöttäminen ja lyöntisuoritus, jotka poikkeavat täydellisesti pesäpallosta.

Onkin käsittämätöntä, ettei olympiaorientoituneessa Suomessa ole aloitettu softballin olympiaprojektia. Laji ei ole edes erityisen harrastettu. Maailmanrankingissakin on 65 maata ja huippumaita on kourallinen.

Samaan aikaan naisten Superpesis on ehkä kovatasoisin ja ammattimaisin naisten pääsarjamme, jossa pelaa lukuisia huippu-urheilijoita, joiden heittotaito ja juoksunopeus ovat erittäin korkealla tasolla.

Tuoreempi olympianukahdus koskee 3×3-koripalloa, jota alettiin pelata maailmalla vuonna 2010. Kesäkuussa 2017 tuli päätös, että laji pääsee Tokion olympialaisiin. Olympiakomitea tai Koripalloliitto eivät kuitenkaan tehneet elettäkään.

Nyt kun Tokion 3×3-turnaukset ovat päässeet hyvään vauhtiin, uskallan väittää myös sen, että kotimaisen Korisliigan pelaajista – niin naisista kuin miehistä – olisi pystynyt muodostamaan nelikon, joka olisi tavoitellut uskottavasti olympiapaikkaa. Toki se olisi vaatinut aikaa ja rahaa, mutta sitä olisi Olympiakomitean resursseista todennäköisesti irronnut.

Esimerkiksi miesten hallitsevassa miesten maailmanmestarijoukkueessa USA:ssa pelasi neljä vuotta sitten Vilppaassa piipahtanut Canyon Barry, jonka taso ei riittänyt edes Korisliigaan.

Vaikka 3×3-koris eroaa perinteisestä koripallosta valtavasti, olisi se kuin tehty suomalaisia varten. Lajissa kun ei tarvita niinkään poikkeuksellista fyysistä osaamista vaan aktiivisuutta, yhtenäisyyttä ja hyvää heittotaitoa – eli juuri niitä ominaisuuksia, joita suomalaiselta koripalloilijalta löytyy.

Valitettavasti juna ehti jo karata, sillä Tokion jälkeen 3×3:n suosio räjähtänee ja samalla lajin taso nousee tavoittamattomiin.

Softballiakin pelataan seuraavan kerran olympialaisissa Los Angelesissa 2028. Tuohon junaan ehtisi vielä, mutta aikaa ei ole tuhlattavaksi asti.

2. kisapäivän täysin turha ja tarpeeton fakta, jota et ole vielä kuullut mistään:

Tokion purjehduskisat hyvin aloittaneen Kaarle Tapperin sanaristikoista tuttu sukunimikaima Kain Tapper on suunnitellut Pihtiputaan keihäskarnevaalien mitalit.

Salkkarin urheilutoimitus kirjaa ylös hajatelmia kesäolympialaisten aikana.