Torikadun liikenne ennalleen ensi viikon aikana

0
Torikatu on tällä hetkellä suljettu autoliikenteeltä Kirkkokadun ja Rummunlyöjänkadun väliseltä osuudelta. Kuva: SSS/Talvikki Salin

Salon seurakuntatalon rakennustyö vaikuttaa Torikadun liikenteeseen vielä muutamia päiviä.

Torikatu on tällä hetkellä suljettu ajoneuvoliikenteeltä Kirkkokadun ja Rummunlyöjänkadun väliseltä osuudelta viemäriliittymien rakentamisen vuoksi. Katu saadaan palautettua autoliikenteelle ensi viikon aikana. Kevyen liikenteen väylä on koko ajan käytössä. Toisen kerran liikennettä joudutaan rajoittamaan kaukolämpöliittymän kaivamisen takia arvion mukaan elokuun lopulla.

Torikadun liikenteelle saattaa aiheutua haittaa myös vanhan autokellarin purkamisesta, jolloin Torikatua joudutaan mahdollisesti käyttämään purkumateriaalin pois kuljettamisessa. Urakoitsija pyrkii kuitenkin välttämään sitä ja operoimaan Kirkkokadun kautta.