Väinö Linnaa syvällisesti ymmärtäen ja kunnioittaen – Somerniemen musiikkiteatteri tarttui puhkiluettuun klassikkoon, mutta Linna-tulkinta raikastuu laulun voimalla.

0

Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla. Somerniemen musiikkiteatterin esitys 4.7. Ohjaus: Antti Kemppainen. Dramatisointi: Riku Suokas. Musiikki: Anssi Tikanmäki. Laulujen sanoitus: Jukka Virtanen. Kapellimestari: Annika Kuntsi. Lavastus: Jari Hautamäki. Puvustus: Piritta Kämi-Conway. Koreografia: Netta Mäenpää. Näyttelijät: Kimmo Hovila, Sirpa Lehtinen, Mikael Karvia, Aino Kesäniemi, Matias Virtaperko, Tuukka Koskinen, Samuel Lehto, Asmo Saarinen, Salla Koivisto, Markku Juovi, Maria Puotsaari, Axel Sippel, Jussi Saari, Laura Nuotio, Alma Ali-Yrkkö, Lauri Kakko, Ronja Koivisto, Pentti Manner, Roosa Koivisto, Susanna Juovi, Juha-Matti Kyyrä, Vilho Välttilä, Helmiina Mettovaara, Jussi Härme, Elina Virtaperko, Juhamatti Juovi, Juha Wiskari, Maria Kuosma-Wiskari, Kaija Härmälä, Tuulia Lehto, Terho Vikman, Venla Välttilä, Lauri Kakko. Seuraava esitys keskiviikkona 7.7. klo 19. Esitykset jatkuvat 16.7. saakka.

Somerniemellä ei päätä huimaa.

Paikalliset teatteriharrastajat ovat tänä kesänä tarttuneet Väinö Linnan monumentaaliseen ja moneen kertaan tulkittuun Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogiaan. Sen kimpussa moni on yrittänyt ynnä epäonnistunut ja harvempi saavuttanut suoranaisia läpilyöntejä.
Kysykää vaikka Timo Koivusalolta.

Somerniemen produktio on suuri ja niin kutsutulle kyläteatterille kerrassaan valtaisa. Pelkästään näyttelijöitä on puolensataa ja säestyksestäkin vastaa oikea orkesteri eikä taustanauha. Ohjaaja Antti Kemppaisella langat pysyvät kuitenkin käsissä, ja esityksen ensiminuuteista lähtien tajuaa, että mitään näyttävää epäonnistumista ei ole luvassa.
Tuotannolliset arvot ovat takkuilevaa äänentoistoa lukuun ottamatta korkealla, Linnan tekstin ymmärrys syvällistä ja kunnioittavaa, kaiken tekemisen laatustandardi kunnianhimoisella tasolla.

Kokonaan toinen kysymys on, kannattaako näin huolella läpiluettua tarinaa ylipäätään lähteä kertomaan, kymmenien aikaisempien tulkintojen jatkeeksi.

Tähän Somerniemen musiikkiteatterin Täällä Pohjantähden alla vastaa laulun voimalla. Ja vastaus on myönteinen, sillä panostus kannattaa, vaikka Kemppainen ryhmineen ei kenties mitään oivaltavasti uutta näkövinkkeliä Linnan lähdetekstiin löydäkään. Sen sijaan ohjaaja kuvittaa tutun tarinan huolellisesti, alkuperäisteoksen henkeä seuraten ja yleisöä viihdyttäen.

Alku on väkevä ja ennen kaikkea Koskelan Jussia esittävän Kimmo Hovilan upean laulutaiteen määrittämää. Kun suot on kuokittu ja siirrytään kuvaamaan Pentinkulman elämää laajemmin, Kemppaisen tarinankerronta muuttuu hetkellisesti hiukan laahaavaksi, mutta tyhjäkäynnin hetkelläkin musiikki pelastaa paljon.

Narratiivin siirtyessä väliajan jälkeen yhteiskunnallisten kuohujen vuosiin koko esitys jämäköityy merkittävästi. Vaikka sisällissodan lopputulema ja myös Linnan näkemys kapinoinnista on jokseenkin kaikkien tiedossa, Somerniemellä kerrottavan tarinan käänteitä huomaa seuraavansa henkeään pidätellen.

Ohjaaja Kemppainen on viisaasti unohtanut poliittisen korrektiuden ja nykyhetken poliittisen ilmaston kuvatessaan kapinan hirmutekoja. Hän näyttää rohkeasti känniset punakapinalliset koputtelemassa kartanoiden ovia ja murhaamassa isännät näiden vaimojen katseen alla.

Näytelmän viime hetket myös muuraavat perustaa vielä Pohjantähteäkin suuremmalle suomalaiseepokselle Tuntemattomalle sotilaalle. Sekin on Somerniemen musiikkiteatterissa nähty, kymmenkunta vuotta sitten.

Linnan ikonisin romaani nousee näytelmän sisällissotakuvausten aikana etsimättä mieleen, sillä Akseli Koskelaa esittävän Mikael Karvian tulkinnassa on vahvasti samaa henkeä kuin Jussi Vatasen näkemyksessä Akselin pojasta Vilho Koskelasta Aku Louhimiehen Tuntemattomassa sotilaassa (2017).

Karvia tekee Pohjantähden näyttelijänä saman kuin Kimmo Hovila ja Juha Wiskari laulullaan: nousee kollegoitaan päätä pidemmäksi.

Ja tässä piilee Somerniemen produktion onni sekä paradoksi: näytelmällisissä joukkokohtauksissa Karvian suorittamisen korkea taso törröttää hiukan yksinäisenä muiden yläpuolella kun taas ryhmälauluesityksissä Hovilan ja Wiskarin osaaminen kohottaa koko ensemblen tekemistä pykälän pari ylemmäs.