Afganistanin tapahtumat herättävät pelkoa ja ahdistusta salolaistaustaisessa, nykyisin Espoossa asuvassa Naim Panahissa.
Panahi on alkujaan afganistanilainen. Hän kuului kotimaassaan hazara-vähemmistöön, jonka edustajat ovat joutuneet järjestelmällisen vainon kohteeksi.
Teini-ikäinen Panahi saapui Suomeen joulukuussa 2015. Muu perhe jäi Afganistaniin, ja huoli heidänkin hyvinvoinnistaan on suuri.
Tilanne on muuttunut viimeaikaisten tapahtumien vuoksi vain huonompaan suuntaan. Länsimaiden vetäydyttyä Afganistanista Taleban-ääriliike on kaapannut vallan itselleen.
Taleban saavutti sunnuntaina merkittävän virstanpylvään, kun se valtasi itselleen Afganistanin pääkaupungin Kabulin. Koko valtio ajautui tämän jälkeen sekasorron valtaan: länsimaat ovat evakuoineet lähetystöjään, ja paikalliset asukkaat ovat pyrkineet pakoon keinolla millä hyvänsä.
– Viime ajat ovat olleet raskaita. En ole saanut nukuttua, ja olen itkenyt paljon, jopa työhaastattelussa, Panahi huokaisee.
Panahilla on henkilökohtaisestikin paljon pelissä, sillä hänen vaimonsa asuu Kabulissa.
– Juttelin Rahiman kanssa maanantaina puhelimessa. Hän ompeli silloin itselleen huivia ja pitkiä vaatteita, Panahi sanoo.
– Naapurin tyttö oli juuri hakattu pihalla, kun hän oli lähtenyt hakemaan leipää ilman huivia.
Panahi kertoo pelkäävänsä kaikkien afganistanilaisten puolesta, mutta erityisesti häntä huolettaa naisten asema Talebanin vallan alla.
– Jos Talebanin hallinto jatkuu, naisten oikeudet ajetaan nollaan. Kodista tulee heille vankila, sillä ulos ei voi lähteä ilman miesseuralaista.
Rahima asuu äitinsä ja siskonsa kanssa, hänen isänsä on kuollut.
– Tällä hetkellä Rahima ei uskalla mennä ulos ollenkaan, Panahi tietää.
Panahin ja Rahiman häitä vietettiin kesäkuussa Uzbekistanissa. Afganistanissa juhlaa ei voinut pitää, sillä se olisi ollut turvallisuusriski.
– Hääkuvakin piti piilottaa, koska Rahimalla ei ollut siinä huivia, Panahi toteaa.
Tuore aviopari on nyttemmin kommunikoinut enemmän viestitse kuin videovälitteisesti.
– Nettiyhteys on Kabulissa heikko, Panahi selvittää.
Hän kertoo, että Rahima uskaltaa hädin tuskin nukkua. Länsimaissa asuva aviomies herättänee tietyissä piireissä närää, eikä nykytilanteessa ole mitään takeita siitä, kuka on Talebanille uskollinen.
– Kaupat ovat Kabulissa kiinni, vain leipomo on auki. Rahimalla on hiukan vehnäjauhoja kotona, joten hän on leiponut itse leipää. Ulos Rahima ei uskalla mennä, koska hänellä ei ole saattajaa.
”Naapurin tyttö oli juuri hakattu pihalla, kun hän oli lähtenyt hakemaan leipää ilman huivia.”
Panahi on ollut yhteydessä suomalaisiin ministeriöihin ja jutellut myös ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) kanssa. Nuoren miehen toiveissa on, että hänen vaimonsa saataisiin tavalla tai toisella Suomeen.
– Afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden on mentävä tunnistautumaan Intiaan, mutta Intia on ollut nyt puolitoista vuotta kiinni koronan takia, Panahi selventää.
Hän on ehdottanut, josko tunnistautumisen voisi hoitaa Iranissa. Voisiko toisaalta tarvittavan laitteiston saada jotenkin Kabuliin ja hoitaa haastattelut etänä?
– Kyseinen laitteisto on kuitenkin viranomaisten mukaan liian kallis, Panahi huokaa.
– Ainoa vaihtoehto on tällä hetkellä evakuointi, hän lisää.
Kun Panahi lähti kuusi vuotta sitten Eurooppaan, kotimaahaan jäivät vanhemmat, kolme siskoa ja veli. Epätietoisuus on piinannut suomalaistunutta Panahia, koska välissä on kulunut jopa vuosia ilman yhteydenottoja.
– Jokin aika sitten sain tietää sukulaiseltani, että isäni ja siskoni ovat olleet sairaalassa.
– Juttelin isäni kanssa, ja hän kertoi, ettei heille ole yksinkertaisesti ollut mahdollisuutta pitää yhteyttä. Isä ei voi liikkua julkisesti, koska häntä on uhkailtu.
Juuri tämänhetkistä perheensä tilannetta Panahi ei tiedä, koska puhelinyhteydet eivät toimi.
Saavuttuaan loppuvuodesta 2015 Suomeen Panahi sijoitettiin Huittisten vastaanottokeskukseen. Sieltä pojan matka jatkui Kiskoon ja edelleen Kurkelan sekä Kärkelän ryhmäkoteihin. Halikon vastaanottokeskukseen hänet siirrettiin keväällä 2017, mistä taasen tie vei kotimajoitukseen paikallisen perheen luo.
Samana syksynä hän aloitti lähihoitajaopinnot Salon seudun ammattiopistossa. Tutkintonsa Panahi sai valmiiksi viime kesänä.
Panahi palkittiin toisen salolaisnuoren Helmi Lipiäisen kanssa Nuori Vihreä Toimija -palkinnolla kaksi vuotta sitten. Tuolloin miehellä ei ollut vielä edes oleskelulupaa.
– On vaikea elää epävarmuudessa, kun samaan aikaan pitäisi tehdä isoja päätöksiä oman elämän suhteen. Mitä tapahtuu huomenna tai ylihuomenna? Voinko jäädä Suomeen vai palautetaanko minut jonnekin Afganistaniin? Afganistan on ollut vuosikymmeniä sekasorron vallassa, Panahi sanoi Salon Seudun Sanomille vuonna 2019.
Viime vuoden huhtikuussa odotetut uutiset saapuivat: jo kerran hylätty oleskelulupa oli vihdoin myönnetty.
Afganistanin tapahtumat ja huoli läheisistä painavat espoolaistuneen Panahin mieltä, mutta muuten arki sujuu hyvin.
– Hain äskettäin töihin Jorvin lastenkotisairaalaan. Tykkään nykyisestä työstäni vanhusten parissa, mutta uudet haasteet ovat aina tervetulleita, hän kiteyttää.
