Kuusjoki-päivässä palattiin kotiseutujuurille – vuoden kuusjokelaiseksi valittiin Minna Leppäaro

0
Lions Clubin Jouni Hurtta julistaa Minna Leppäaron vuoden kuusjokelaiseksi. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Sunnuntainen Kuusjoki-päivä houkutteli paikalliset saapumaan kylän kirkonmäelle sateesta huolimatta. Päivän vetonauloina toimivat taidehuutokauppa, lapsille suunnatut taidetyöpajat ja kirkkomuskari sekä runoryhmä Allit. Kävijöitä viihdytti myös saksofonia soittava Luka Lujasmaa.

Puoli yhdeltä alkaneessa taidehuutokaupassa myytiin kovaa tahtia paikallisten taiteilijoiden teoksia. Huutokaupan meklarina toiminut Tapio Lehtinen patisteli lavan ympärille kerääntyneitä kuuntelijoita hankkimaan kotiinsa taidetta.

– Missäs kaikki ostajat ovat? Tämä on huutokauppa, eikä mikään seurustelutilaisuus, Lehtinen kuittaili leikkimielisesti.

Myynnissä oli muun muassa vuoden kuusjokelaiseksi kaksi vuotta sitten valitun Harri Nikanderin teoksia, Erkki Tuomisen valokuvia sekä Maria Mellerin kukka-aiheisia maalauksia.

Tapio Lehtinen kauppaa yleisölle pöydän ääressä istuvan Leena Raukolan triptyykkiä, jota pitelee Virve Sikilä. Rahastaja Pirkko Heikkinen odottaa taustalla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Huutokaupassa oli tarjolla 26 teosta, joista 23 lähti uusien omistajien matkaan. Tauluista oli ollut mahdollista tehdä ennakkotarjouksia Kuusjoki-seuran Facebookissa.

– Ennakkotarjouksia tuli noin 500 euron edestä ja myimme tauluja lopulta noin 700–800 euron edestä, ennakkohuudoista vastannut Kuusjoki-seuran puheenjohtaja Leena Raukola kertoo.

Ikonimaalausta harrastava Raukola oli lahjoittanut huutokauppaan suojelusenkeliä esittävän triptyykin, eli kolmiosaisen ikonin. Triptyykki myytiin lopulta huikeaan 205 euron hintaan. Muut teokset irtosivat muutamilla kymmenillä euroilla, ja tuotot annettiin Kuusjoki-seuralle.

– Halusin ostaa ikonin, sillä tiedän kuinka paljon työtä sellaisen maalaamiseen menee. Leena on tuttuni, ja haluan tukea oman kylän maalariamme, ikonin ostanut Jouni Hurtta kertoi huutokaupan jälkeen.

Jouni Hurtta nousi huutokaupan jälkeen itsekin lavalle, sillä hän on vuoden 2021 kuusjokelaisen valitsevan Lions Club Kuusjoen edustaja.

– Vuoden kuusjokelainen on Kuusjoki-seuran aktiivi ja toimii myös viljamakasiinitoimikunnan sihteerinä. Lisäksi hän on edistänyt Kuusjoen asioita Ykkösakselin hallituksessa, Hurtta kertoi lavalla ennen julkistusta.

Lopulta Hurtta julisti vuoden kuusjokelaiseksi Minna Leppäaron. Leppäaro asteli lavalle noutamaan palkintonsa eli kaiverretun metallilautasen ja kukkalahjan.

– Kyllä tämä tuli yllätyksenä. En ole vielä oikein ajatellut, miten juhlistaisin tätä kunniaa, mutta eiköhän jotain keksitä.

– Haluaisin kiittää kaikkia, jotka saapuvat aina järjestämään tapahtumia ja osallistumaan toimintaamme. Ydinporukkamme totisesti tekee ja touhuaa, Leppäaro sanoo.

Sini Lundgrén avusti taidetyöpajaan osallistuvaa Sofianna Miikkulaista kirjastossa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kirjastossa syvennyttiin taas luovempien asioiden äärelle Salon kaupungin järjestämässä taidetyöpajassa. Lapsilta lapsille, kylästä kylään -työpajaa olivat ohjaamassa kuvataiteilija Sara Ilveskorpi ja Salon kaupungin kulttuurituottaja Sini Lundgrén.

– Tämä paja on osa kaupungin kesäkiertuetta, jonka teemana ovat tänä vuonna lastenkulttuuri ja kotiseutujuuret, Lundgrén kertoo.

Työpaja koostuu kahdesta osasta: ensin on tutkimusmatkatehtävä, jossa tutkitaan tuttua ympäristöä esimerkiksi värien ja puiden näkökulmasta ja pohditaan niiden herättämiä mielikuvia. Toisessa osassa päästään maalaamaan ”talo” eli muotoiltu puupalikka.

– Näistä taloista tehdään aina jokaisessa kylässä oma miniatyyrikylä. Taiteiden Yässä syyskuussa näistä kylistä koostetaan yksi iso teos, Ilveskorpi kuvailee.

Kirjaston tiloissa on Lundgrénin mukaan ollut hyvä olla suojassa sateelta. Tihkusateet yltyivät iltapäivän mittaan välillä lyhyiksi rankkasateiksi, mutta osa kävijöistä nautti ulkoilmasta siitä huolimatta.

Kirkon ja viljamakasiinin edustalla oli erilaisia myyntikojuja, vapaapalokunnan kahvila, Jalon tilan järjestämää poniratsastusta sekä Kuusjoen maa- ja kotitalousnaisten lettukioski.

– Olemme iloinneet tänään sään takia erityisesti uudesta teltastamme. Tänään on myyty noin 70 lettua ja olemme vasta puolessa välissä päivää. Sade tietenkin verottaa kävijöitä, lettuja myymässä ollut Kirsi Toivonen kertoo.

Anna Kesäniemi ja Anne Kaitila paistoivat lettuja Kirsi Toivosen toimiessa rahastajana. Kuva: SSS/Minna Määttänen