Mikko Harju on tämän viikon iltatoriartisti – ”Viimeinen iso nimi tänä kesänä”

1
Iltatoritorstait ovat houkutelleet esiintymislavan edustalle vaihtelevasti väkeä koronarajoitusten kesänä 2021. Mikko Harjun esiintymisen tämän viikon torstaina odotetaan kuitenkin kirvoittavan paikalle mukavasti akustisen musiikin kuuntelijoita.

Mikko Harju on Salon iltatoriesiintyjä tulevana torstaina. Iltatoreja tuottavan Ville Virtasen mukaan kyse on tämän kesän viimeisestä ”isosta artistinimestä” Salon torilla.

– Niin voi sanoa, että nyt on viimeinen iso nimi esiintymässä tänä kesänä. Harju esiintyy toisen kitaristin kanssa duona ja akustisesti, Virtanen kertoo.

29-vuotias Mikko Harju on suomalainen laulaja-lauluntekijä, joka on tullut viime vuosina tutuksi muun muassa platinalevyt saavuttaneista singleistään Mä olen tässä ja Taivas ei oo rajana. Hänen esikoisalbuminsa Sinä olet elämä julkaistiin toukokuussa 2018.

Viime viikolla Salon iltatori täyttyi kuulijoista Suvi Teräsniskan keikalla, ja myös tälle viikolla esiintymislavan edustalle odotetaan kuhinaa.

– Ei välttämättä aivan niin paljon, koska kyse on kuitenkin akustisesta keikasta. Mutta totta kai tunnettu artisti varmasti houkuttelee paikalle mukavasti kuulijoita, Virtanen miettii.

Mikko Harjun keikka alkaa kello 19, ja sitä edeltää perinteinen Muotikadun muotinäytös kello 18.30 alkaen.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Häh
2 vuotta sitten

En ole koskaan kuullutkaan, on sen verran iso.